Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Aamukävelyllä puutarhassa

Moi!

Viikonloppuisin minulla on tapana aloittaa aamu puutarhakävelylllä liuskekivipolkuja pitkin ja tutkia, mitä kaikkea uutta on tapahtunut. Tähän rituaaliin kuuluu ehdottomasti myös kuppi vahvaa kahvia, ja seurana on kissat :). Aloitan yleensä takapihan ovesta. Tänään on upea ilma, luvassa on n. 18 astetta, ja ilma oli äsken täynnä uutta intoa ja odotusta. 



Ensimmäinen etappi on yleensä kasvihuone. Siivosin sen viikko sitten ja pesin sen ikkunat. Sinne on jo viety joitakin sisällä esikasvatettuja taimia, mutta hieman pelottaa vielä yöpakkaset, ja olen yöksi peittänytkin pienet taimet harsolla. Lämmitintä en ole vielä joutunut käyttämään. Haaveilen edelleen aurinkokennoista, joiden tuottamalla energialla sitä voisi öisin lämmittää. Aion ne kyllä laittaa jossain vaiheessa. Aurinkoisena päivänä kasvihuoneessa voi olla lähes 40 astetta, ja silloin ovi on jätettävä auki. Kurkistetaanpa sinne.

Kasvihuone näyttää vielä melko tyhjältä. 


Uskalsin istuttaa esikasvatut kurkut kasvihuoneeseen. Ne ovat jo kukassa!


siemeniä odottamassa kylvöä


Tänä vuonna kokeilen perinteisten tomaattien, chilien, kurkkujen ja yrttien lisäksi myös vesimelonia ja maissia. Viiniköynnöksissä ei ole vielä silmuja - toivottavasti ne ovat elossa.



esikasvatettuja yrttejä ikkunalaudalla










Kasvihuonevierailun jälkeen kävin takapihan puutarhassa. Mm. valkovuokot, mininarsisissit, isot narsissit ja sinivuokot ovat nyt täydessä kukassa. Krookukset ovat jo kukkineet. 




Pantsu on aina mukana.





Nautitaan keväästä! 


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kevättä ilmassa!

Pitkästä aikaa lumet tippuvat peltikatolta valtavalla ryminällä niin, että jopa kissat säikähtävät. Kevät on vihdoinkin ilmassa. Odotan kevättä ja puutarhakautta niin malttamattomasti, että kurkistin aamulla kasvihuoneen ikkunasta sisään (sisälle ei tällä hetkellä pääse korkeiden lumikinosten takia). 

Siellä kaikki nukkuvat vielä talviunta: ruohonleikkuri, ruukut, lapiot, kastelukannut, puutarhapöydät ja -tuolit sekä viinköynnökset.


Unelmoin tästä:


Enää noin kuukausi, niin kaikki alkaa alusta. Tänä vuonna ajattelin jättää kasvihuoneeseen sen verran tilaa, että sinne mahtuu pöytä ja pari tuolia. Se on ihana kahvittelupaikka varsinkin aamuisin.


Viime kesänä oli tungosta :).


Nämä esikasvatuskuvat on otettu viime toukokuussa. Olin jo huhtikuun alussa esikasvattanut kukkia, vihanneksia ja yrttejä sisätiloissa ja uskalsin ne sitten toukokuussa viedä kasvihuoneeseen. Koska se on ns. kylmä kasvihuone, taimia oli yöllä suojattava harsoilla ja vein sinne myös autopuhaltimen. 


Vanha CD-laatikko toimii hienosti esikasvatusastiana. Siinä on myös sopivasti reikiä pohjassa. Puinen pyykkipoika, johon on kirjoitettu kasvin nimi, on loistava apuväline.



Enää muutama viikko, sitten aloitan esikasvatuksen! Tarhuri.fi- sivustolta löytyy hyvä esikasvatuskalenteri:  http://www.tarhuri.fi/tarhurin-abc/viljelykalenteri/

Mukavia maaliskuun päiviä!
t Lena


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maaliskuu on täynnä iloa!

Hei! 

Katsokaapa tätä kuvaa: 



... ja tätä:

'
Nähtyäni tämän kaktuksen tulin onnelliseksi. Onnen tunne kumpusi vatsasta ja siirtyi vähitellen käsivarsiin, kunnes se saavutti aivot :). Joskus käy näin - onnen hetket saapuvat yllättäen, kutsumatta ja täyttävät koko ihmisen. Ne ovat ihania, voimaannuttavia hetkiä.

Tämä ilmiö toistuu yllättävän usein maaliskuussa. Hyvän mielen hetkiä tulee koko ajan lisää - HYVÄ ja KAUNIS korostuvat. Eikö olekin ihmeellistä, että maailma pysyy samanlaisena, mutta me ihmiset tulkitsemme sitä tietynlaiseksi? Maaliskuussa talvi näyttäytyy kauniilta - nautin jopa postilaatikolla käymisestä -28 asteessa. 

Nyt tekee  mieli luoda kaunista, raikastaa kotia ja tuoda keittiöön tuoreita yrttejä, sanoa hyvästi kaikelle turhalle (sekä tavaralle että päässä kertyneelle 😀) ja yksinkertaisesti nauttia. Tuntuu siltä, että on päässyt eroon valtavasta sementtisäkistä, on kevyt olo ja tekee mieli tanssia. Innostuin pitkästä aikaa tekemään käsitöitä. Löysin netistä virkkausohjeen ja jäin "koukkuun". Aion tehdä valtavan päiväpeitteen. 26 kukkaa on jo virkattu.


Ostin keittiöön yrttejä ja rukolaa ja istutin ne muoviruukkuineen isompiin, valkoisiin astioihin. Ne ovat herkullisia leivän päällä tai salaateissa ja lisäksi hyvin kauniita. 


Nyt tekee mieli liikkua! Liikunta auttaa "sisäisten mörköjen" karkottamisessa. Tulee puhdas, selkä olo, kun on kävellyt tunnin meren rannalla tai hiihtänyt kunnon lenkin. 


... ja eväät maistuvat ulkona niin hyviltä:


Loistavaa, nautinnollista maaliskuuta!




keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokuun paikka: Tukholman kasvitieteellinen puutarha

Vierailin toukokuussa Tukholman kasvitieteellisessä puutarhassa. Sen virallinen nimi on Bergianska trädgården ja puutarha sijaitsee Tukholman pohjoispuolella lähellä yliopistoa. Metroasema on melko lähellä ja kävelemällä metroasemalta pääsee perille noin vartissa. 


Koska kevät on ollut meillä Suomessa todella kylmä, tuntui erityisen hyvältä kävellä kukkivien puiden ja pensaiden keskellä. 



Puiden kukat tuoksuivat ihanasti. Lämmin kevättuuli levitti tuoksun koko puutarha-alueelle ja se oli paljon parempi kuin mikään hajuveden tuoksu :). 



Begonian kukinta oli jo loppusuoralla. 


Tällä puutarha on pitkä historia, joka ulottuu 1700-luvulle. Sen toimintaa ylläpitää kaksi tahoa: Tukholman yliopisto ja Kuninkaallinen Tiedeakatemia. Veljekset Bengt ja Peter Jonas Bergius lahjoittivat puutarhan tälle akatemialle vuonna 1791. 1885 puutarha muutti nykyiselle paikalle. Professori Veit Wittrock rakennutti kasvitieteellisten periatteiden mukaan tehdyn puutarhan. (Lähde: Bergianska Trädgården 2017)


Vierailu puutarhassa on ilmaista ja käynti kasvihuoneissa maksaa 20 kruunua (n. 2€). 

Alueelta löytyy puita ja pensaita eri puolilta maailmaa, keittiöpuutarha, japanilainen lampialue sekä hedelmä- ja marjapuutarha. Lisäksi alueelle on rakennettu kasvigeografisia ja kasvisystemaattisia alueita. 





Edvard Andersonin kasvihuoneessa kasvaa Välimeren, Etelä-Afrikan, Länsi-Australian ja Kalifornian kasveja. Tämän kasvihuoneen eteisaulassa toimii myös kahvila ja myymälä.



Pienemmässä, kupolinmuotoisessa Victoriatalossa on paljon trooppisia kasveja. 


Tämän on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, hieno ja erinomaisesti hoidettu. 



Muutaman viikon päästä käyn Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa. Silloin luonto on varmasti jo pidemällä myös Suomessa.