sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

sunnuntai ilman suunnitelmia

Heräsin kissan kehräysääneen. Kun avasin silmät, näin tämän: 



On sunnuntai, ja tästä tulee hieno päivä. Päätin viettää sen täysin ilman suunnitelmia, täydellisenä vastapainona arkeen. Katsotaan, minne tämän päivän polku vie.



Työviikko on täynnä kalenterimerkintöjä ja tapaamisia, suorittamista ja jännittäviä juttuja.  




Tänään annetaan tapahtumien tulla itsestään. Voi olla, että rullaluistimet houkuttelevat kierrokselle, voi olla, että ystävä soittaa, voi olla, että puutarha ja kasvihuone kutsuvat - saa nähdä. 



Välillä on hyvä olla laiska. Tämä ajatus on hyvin vapauttava. Rentouttavaa päivää!










P.S.: Päädyin heti tämän kirjoittamisen jälkeen kylpyammeeseen. Se oli hieno aloitus päivälle.




lauantai 27. huhtikuuta 2019

Aamukävelyllä puutarhassa

Moi!

Viikonloppuisin minulla on tapana aloittaa aamu puutarhakävelylllä liuskekivipolkuja pitkin ja tutkia, mitä kaikkea uutta on tapahtunut. Tähän rituaaliin kuuluu ehdottomasti myös kuppi vahvaa kahvia, ja seurana on kissat :). Aloitan yleensä takapihan ovesta. Tänään on upea ilma, luvassa on n. 18 astetta, ja ilma oli äsken täynnä uutta intoa ja odotusta. 



Ensimmäinen etappi on yleensä kasvihuone. Siivosin sen viikko sitten ja pesin sen ikkunat. Sinne on jo viety joitakin sisällä esikasvatettuja taimia, mutta hieman pelottaa vielä yöpakkaset, ja olen yöksi peittänytkin pienet taimet harsolla. Lämmitintä en ole vielä joutunut käyttämään. Haaveilen edelleen aurinkokennoista, joiden tuottamalla energialla sitä voisi öisin lämmittää. Aion ne kyllä laittaa jossain vaiheessa. Aurinkoisena päivänä kasvihuoneessa voi olla lähes 40 astetta, ja silloin ovi on jätettävä auki. Kurkistetaanpa sinne.

Kasvihuone näyttää vielä melko tyhjältä. 


Uskalsin istuttaa esikasvatut kurkut kasvihuoneeseen. Ne ovat jo kukassa!


siemeniä odottamassa kylvöä


Tänä vuonna kokeilen perinteisten tomaattien, chilien, kurkkujen ja yrttien lisäksi myös vesimelonia ja maissia. Viiniköynnöksissä ei ole vielä silmuja - toivottavasti ne ovat elossa.



esikasvatettuja yrttejä ikkunalaudalla










Kasvihuonevierailun jälkeen kävin takapihan puutarhassa. Mm. valkovuokot, mininarsisissit, isot narsissit ja sinivuokot ovat nyt täydessä kukassa. Krookukset ovat jo kukkineet. 




Pantsu on aina mukana.





Nautitaan keväästä! 


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Hyvän seuran merkityksestä



14-vuotias kummipoikani Jesper Tanskasta vieraili meillä hiihtolomalla. Hän on mukavaa seuraa, huumorintajuinen, aktiivinen, kiinnostunut uusista jutuista ja erittäin sosiaalinen. Ikäeroa meillä on hieman yli 30 vuotta, ja olemme ystäviä. Hän innostuu jotenkin kaikesta. Teimme esimerkiksi esikasvatusruukkuja sanomalehdestä:









Jesper on todella aito ja hyvällä itsetunnolla varustettu poika. Kerran hän istui lukemassa sohvalla kirjaa, ja ajattelin, että hetkestä saattaisi tulla vielä mukavampi, jos hänellä olisi peitto, johon käpertyä. Niinpä annoin hänelle kauan sitten tekemäni tilkkupeiton. Jesper sanoi sitä nätiksi ja ihaili sen eri paloja. Ei kestänyt kauan, kunnes hän kysyi: - Tehdäänkö minullekin samanlainen? Kysyin takaisin: - Osaatko virkata? Hän sanoi: - En, mutta sinä voisit opettaa minua. Niin alkoi yhteinen tilkkutäkkiprojekti. Erityisen mukava lause, jonka hän jossain vaiheessa sanoi, oli: - Siihen tulee sitten vain sinun ja minun tekemiä paloja. Tämä kuuluu vain meille kahdelle. Ymmärsin tämän hetken syvemmän merkityksen, ja varmasti lukijatkin ymmärtävät sen. 

lukuhetki hetki ennen virkkausprojektin alkua

Jesper oppi virkkaamisen nopeasti, ja hän teki monta palaa tarkasti ja huolellisesti. Hänen vierailunsa aikana saatiin tehtyä noin 20 erikokoista ja -väristä palaa, ja ne on jo virkattu yhteen. Keskeneräinen peitto lähti Tanskaan, ja eilen sinne lähti syntymäpäiväpaketti, joka sisältää 15 palaa lisää :).

Innostuttiin myös lumikenkäilystä merellä.

Yritetään aktiivisesti hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka tekevät meille hyvää. On ihanaa, kun kanssaihmiset antavat toisilleen positiivista energia ja iloa. Vain sellaisiin ihmisiin kannattaa keskittyä, ja vain sellaisiin ihmisiin kannattaa kohdistaa huomionsa ja energiansa. 

Heräsin talviunilta!



Hei pitkästä aikaa! 

Olen herännyt talviunilta, ja jatkan blogiani uudella innolla ja uusilla ideoilla. 
Ajattelin, että blogiini voisi puutarha-aiheiden lisäksi sisältyä myös muita hyvinvointiin ja elämäntapa-asioihin liittyviä juttuja - kirjoitan kaikesta sellaisesta, mikä edistää hyvinvointia ja henkistä kasvua. Se voi esimerkiksi tarkoittaa kirjoituksia rentoutumisesta, musiikista, sisustamisesta, mukavasta seurasta, hitaudesta, hyvästä olosta, esteettisyyden merkityksestä, käsillä tekemisestä, metsästä, unesta tai vaikkapa lukemisesta. Bloginin nimen merkitys laajenee siis siten, että puutarha voi olla myös hyvän mielen puutarha, sisäinen maailma, jota hoidetaan. Jatkossa tietenkin myös paljon puutarhaan liittyviä juttuja. Toivotan mukavia lukuhetkiä! 

Lena

P.S.: Tässä on kuva työhuoneestani. Minusta ympäristöllä on suuri merkitys. Koska vietän työhuoneessani todella paljon aikaa, sen on oltava sellainen, josta pidän. Siellä on paljon kasveja ja värejä, joista pidän: Valkoinen, harmaan eri sävyjä, mustaa ja tietenkin vihreää. Olen huomannut, että ympäristöllä on suuri vaikutus jaksamiseen. Lisäksi se houkuttelee ihmisiä luokseni - kollegat ja opiskelijat ovat löytäneet sen, ja siellä on käyty paljon inspiroivia ja rakentavia keskusteluja.