Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuuri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. lokakuuta 2016

Lokakuun kurkistus kasvimaalle: Nyt se on tyhjennettävä!

Hei! Muutaman pakkasyön jälkeen on korkea aika tyhjentää kasvimaa ja laittaa se talvikuntoon. Viime sunnuntaina oli onneksi aivan loistava sää ja ryhdyin hommiin. 

Heti alussa löysin rivin hentoja, herkullisia kevätsipuleita. Olin itse asiassa unohtanut ne kokonaan. Muistin yhtäkkiä, että olin kesäkuussa testimielessä kylvänyt sipuleita siemenistä. Käytin niitä myöhemmin lampaanpaistin mausteena. Nam!



Maa-artisokat olin jo pari viikkoa aikaisemmin leikannut alas ja jättänyt n. 50cm korkeat varret. Sillä konstilla ne löytyvät ensi keväänä helposti. Maa-artisokkakeitto on ihanaa! Söimme sitä viime viikolla. 

Alun perin olin tullut tyhjentämään kasvimaata punajuurten takia. Tutkin punajuuripenkkiä tarkemmin. Siellä oli valtavia yksilöitä! 



 Aloitin leikkaamalla lehtiä irti ja keräämällä punajuuria ämpäriin. 






Meillä rakastetaan etikkaliemeen säilöttyä punajuurta. Anopin antama resepti on todettu todella hyväksi. 

Kasvimaalta löytyi myös näyttävän näköisiä purjoja. Esikeitin ja gratinoin niitä uunissa.




Ensi viikonloppulle jää vielä viherkaalipelto (mitä niistä tekisin? Hapankaalta?) ja porkkanamaa. 


Porkkanat ovat tänä vuonna "persjalkalajiketta", pyöreitä ja lyhyitä ja samalla todella herkullisia. 


Ei kestänyt kauan, niin assistentit olivat jo paikalla. 


Ilves innostui porkkanoiden tuoksusta, se oikein villiintyi ja kylpi niissä. Hieno asetelma tuhoutui hetkessä :).



Ensi viikonloppuna saan kasvimaan valmiiksi. Sitten levitän siihen kompostimultaa, koivunlehtiä, jonkun verran hiekkaa ja myös kalkkia, koska multa on meillä aina liian hapanta. Kasvimaa käännetään syksyllä vain kevyesti talikolla ja vasta keväällä puutarhajyrsimellä. 

Nyt on myös maa-artisokkanurkka selvästi rajattu. Kerran mieheni käänsi myös artisokkamaan jyrsimellä ja arvatkaa, miten kävi. Meillä oli seuraavana keväänä koko kasvimaa täynnä maa-artisokkaa. Se nimittäin lähtee hyvin pienestä mukulan palasesta kasvamaan. 






sunnuntai 14. elokuuta 2016

Elokuun ajatus: satokausi on mukavaa aikaa.

Tänään on sunnuntai. Heräsin kuten niin usein hyvin aikaisin. Vilkaisin herätyskelloa hämärässä. Se näytti klo 5.56. Kuuntelin. Ei sadetta. Vain kissan hiljainen hengitys, pientä kuorsausta ja sitten syvä huokaus. Hymyilin.Verhon läpi luikerteli aamuaurinko. Oli aika nousta. 



Join aamukahvin (rakastan Bodum-kahvipannulla tehtyä) ja mietin sanomalehteä selatessa päivän askareita. Näin hienona päivänä voisi poimia punaherukat loppuun ja keittää ne mehuksi. 

Menin takapihalle. Ulkoilmassa oli jo aavistuksen verran syksyn tuoksua, aivan vähän, mutta se oli kuitenkin selvästi havaittavissa. Elokuun puoleenväliin liittyy aina hieman haikeutta ja samalla myös iloa. 




Kesän aikana on puutarhan avulla tullut kerättyä riittävästi energiaa koko talveksi. Tunnen sen koko vartalossa. Kehoon ja mieleen on varastoitu valtavia määriä kauneutta ja voimaa, kuvia kasvusta, kukista, marjoista, hedelmistä, vihannkeksista, eläimistä ja eri paikoista. 


Olemme kesän jälkeen kuin elokuun kellareita, täynnä herkullista hilloa, mehua ja säilykkeitä, joita riittää koko talveksi. 



Lähdin katsomaan elokuun runsauden määrää. Kasvimaalla näyttää hyvältä:



Ensi vuonna on tehtävä leveämpiä polkuja. Unohdan joka kerta, miten suuriksi kaikki vihannekset kasvavat. Tältä kasvimaa näytti kesäkuun alussa:


Ja tältä keskikesällä:


Kasveilla näyttää menevän hyvin.


Punajuuret saavat vielä olla maassa pari viikkoa. 


Aion tänään poimia ensimmäiset pavut. Keitän ne ja lisään vähän paistettua pekonia. Rakastan vihreitä papuja. Tästä tulee hyvä päivä. 


Sipulit ovat kohta valmiita. 


Valkosipulit onnistuivat tänä vuonna hyvin. 


Silpoydinherneitä on valtavasti. Ne ovat koko perheen suosikkeja. Retiisit houkuttelevat punaisella värillään.


  Lisäksi on salaattia, viherkaalta, perunoita ja kesäkurpitsaa. Kaikki ovat kypsiä. 

Kasvimaan vieressä olevan leikkimökin takana on vadelmapensaita. Sieltä olen käynyt poimimassa jo monta litraa vadelmia ja keittänyt ne hilloksi (ja kokeillut myös mansikka-vadelma-sekoitusta, suosittelen)! Olen myös pakastanut niitä. Vadelmat ovat tänä vuonna erityisen suuria. 



Valkoiset, punaiset ja vihreät herukat on melkein kerätty. Olen höyrymehustimella saanut niistä riittävästi mehua koko talveksi. Lapset rakastavat sitä kirpeän makeaa herukkamehua!



Takapihan mustaherukkapensaat kantavat runsaasti satoa. Annan niiden vielä kypsyä pari päivää. 

Mustaherukoissa on taikaa. Rakastan niiden tuoksua ja makua. Ne ovat niin kauniita, että laitan heti monta kuvaa. 




Karviaismarjojen oksat notkuvat marjojen painosta. 



Etupihan yrttipenkki on nyt täynnä kuivattavia kasveja. Muun muassa timjami, sitruunamelissa, tilli, persilja, ruohosipuli, rosmariini, basilika, lipstikka ja kurkkuyritti odottavat vuoroaan. Niputan kuivattavat yrtit aina kimpuiksi ja ripustan ne muutamaksi viikoksi keittiön kattoon. Sitten teen kuivatuista yrteistä pientä silppua ja laitan ne kauniisiin lasipurkkeihin. 



Puutarha on paratiisi.