Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kesäkuun ilmiö: nousevan ja laskevan kuun vaikutus kasveihin

Hei! 

Eilen nautimme ensimmäisestä omasta basilikasta, jonka olin kylvänyt toukokuussa nousevan kuun aikaan. Mainitsinkin nyppiessäni isoja lehtiä pizzani päälle, että kyseessä on kasvavan kuun aikaan kylvätty basilika. Syntyi pitkä hiljaisuus ja sitten isoäänistä naurua. Ei minua ja kuuta uskottu näköjään tälläkään kertaa. 

Tiedän kokemuksesta, että laskevan kuun aikana olisi hyvä kylvää kaikkea sitä, mitä halutaan kasvavan maan alla: juurikasveja (porkkanat, punajuuret jne.) ja mukulakasveja (perunat, maa-artisokat ym.). Kasvavan kuun aika on taas paras aika kasvien istuttamiseen ja kylvämiseen (kuten jo yllä kävi ilmi, muiden perheenjäsenten mielestä tämä "kuuhöpötys" on hölynpölyä, mutta olen niin monta kertaa huomannut sen vaikutusta, että todella uskon siihen 😀, ja se riittää minulle), ks. esimerkiksi Tarhurin ABC. 

Juurikasveja on hyvä kylvää laskevan kuun aikaan. 

Nyrkkisääntö on, että kaikkea sitä, mitä halutaan kasvavan ylöspäin, kylvätään nousevalla kuulla ja kaikki, mitä halutaan kasvavan alaspäin (esim. perunat ja porkkanat), kylvätään laskevalla kuulla.

Sanotaan myös, että nousevalla kuulla siementen idättäminen onnistuu paremmin:


Perunoita pitäisi siis istuttaa laskevalla kuulla. Sama yllä mainittu perheenjäsen on istuttanut perunat nousevan kuun aikaan... ajattelin istuttaa omat pottuni laskevalla kuulla ja käyttää ihanat, suuret perunani sitten todistusaineistona. 

Kuten jo kirjoitin tämän jutun alussa, olen testannut kuun vaikutusta basilikalla. Kylvin toisen satsin laskevalla ja toisen nousevalla kuulla. Käytin samoja siemeniä ja aloitin laskevan kuun basilikalla. Pari viikkoa myöhemmin kylvin sitten nousevalla kuulla uuden annoksen. Vaikka nousevalla kuulla kylvetyt basilikat on laitettu maahan kaksi viikkoa myöhemmin, ne ovat jo nyt viisi (!) senttiä suuremmat. 


Mukavaa kesäkuuta! t Lena


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Elokuun ajatus: satokausi on mukavaa aikaa.

Tänään on sunnuntai. Heräsin kuten niin usein hyvin aikaisin. Vilkaisin herätyskelloa hämärässä. Se näytti klo 5.56. Kuuntelin. Ei sadetta. Vain kissan hiljainen hengitys, pientä kuorsausta ja sitten syvä huokaus. Hymyilin.Verhon läpi luikerteli aamuaurinko. Oli aika nousta. 



Join aamukahvin (rakastan Bodum-kahvipannulla tehtyä) ja mietin sanomalehteä selatessa päivän askareita. Näin hienona päivänä voisi poimia punaherukat loppuun ja keittää ne mehuksi. 

Menin takapihalle. Ulkoilmassa oli jo aavistuksen verran syksyn tuoksua, aivan vähän, mutta se oli kuitenkin selvästi havaittavissa. Elokuun puoleenväliin liittyy aina hieman haikeutta ja samalla myös iloa. 




Kesän aikana on puutarhan avulla tullut kerättyä riittävästi energiaa koko talveksi. Tunnen sen koko vartalossa. Kehoon ja mieleen on varastoitu valtavia määriä kauneutta ja voimaa, kuvia kasvusta, kukista, marjoista, hedelmistä, vihannkeksista, eläimistä ja eri paikoista. 


Olemme kesän jälkeen kuin elokuun kellareita, täynnä herkullista hilloa, mehua ja säilykkeitä, joita riittää koko talveksi. 



Lähdin katsomaan elokuun runsauden määrää. Kasvimaalla näyttää hyvältä:



Ensi vuonna on tehtävä leveämpiä polkuja. Unohdan joka kerta, miten suuriksi kaikki vihannekset kasvavat. Tältä kasvimaa näytti kesäkuun alussa:


Ja tältä keskikesällä:


Kasveilla näyttää menevän hyvin.


Punajuuret saavat vielä olla maassa pari viikkoa. 


Aion tänään poimia ensimmäiset pavut. Keitän ne ja lisään vähän paistettua pekonia. Rakastan vihreitä papuja. Tästä tulee hyvä päivä. 


Sipulit ovat kohta valmiita. 


Valkosipulit onnistuivat tänä vuonna hyvin. 


Silpoydinherneitä on valtavasti. Ne ovat koko perheen suosikkeja. Retiisit houkuttelevat punaisella värillään.


  Lisäksi on salaattia, viherkaalta, perunoita ja kesäkurpitsaa. Kaikki ovat kypsiä. 

Kasvimaan vieressä olevan leikkimökin takana on vadelmapensaita. Sieltä olen käynyt poimimassa jo monta litraa vadelmia ja keittänyt ne hilloksi (ja kokeillut myös mansikka-vadelma-sekoitusta, suosittelen)! Olen myös pakastanut niitä. Vadelmat ovat tänä vuonna erityisen suuria. 



Valkoiset, punaiset ja vihreät herukat on melkein kerätty. Olen höyrymehustimella saanut niistä riittävästi mehua koko talveksi. Lapset rakastavat sitä kirpeän makeaa herukkamehua!



Takapihan mustaherukkapensaat kantavat runsaasti satoa. Annan niiden vielä kypsyä pari päivää. 

Mustaherukoissa on taikaa. Rakastan niiden tuoksua ja makua. Ne ovat niin kauniita, että laitan heti monta kuvaa. 




Karviaismarjojen oksat notkuvat marjojen painosta. 



Etupihan yrttipenkki on nyt täynnä kuivattavia kasveja. Muun muassa timjami, sitruunamelissa, tilli, persilja, ruohosipuli, rosmariini, basilika, lipstikka ja kurkkuyritti odottavat vuoroaan. Niputan kuivattavat yrtit aina kimpuiksi ja ripustan ne muutamaksi viikoksi keittiön kattoon. Sitten teen kuivatuista yrteistä pientä silppua ja laitan ne kauniisiin lasipurkkeihin. 



Puutarha on paratiisi.