perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maaliskuu on täynnä iloa!

Hei! 

Katsokaapa tätä kuvaa: 



... ja tätä:

'
Nähtyäni tämän kaktuksen tulin onnelliseksi. Onnen tunne kumpusi vatsasta ja siirtyi vähitellen käsivarsiin, kunnes se saavutti aivot :). Joskus käy näin - onnen hetket saapuvat yllättäen, kutsumatta ja täyttävät koko ihmisen. Ne ovat ihania, voimaannuttavia hetkiä.

Tämä ilmiö toistuu yllättävän usein maaliskuussa. Hyvän mielen hetkiä tulee koko ajan lisää - HYVÄ ja KAUNIS korostuvat. Eikö olekin ihmeellistä, että maailma pysyy samanlaisena, mutta me ihmiset tulkitsemme sitä tietynlaiseksi? Maaliskuussa talvi näyttäytyy kauniilta - nautin jopa postilaatikolla käymisestä -28 asteessa. 

Nyt tekee  mieli luoda kaunista, raikastaa kotia ja tuoda keittiöön tuoreita yrttejä, sanoa hyvästi kaikelle turhalle (sekä tavaralle että päässä kertyneelle 😀) ja yksinkertaisesti nauttia. Tuntuu siltä, että on päässyt eroon valtavasta sementtisäkistä, on kevyt olo ja tekee mieli tanssia. Innostuin pitkästä aikaa tekemään käsitöitä. Löysin netistä virkkausohjeen ja jäin "koukkuun". Aion tehdä valtavan päiväpeitteen. 26 kukkaa on jo virkattu.


Ostin keittiöön yrttejä ja rukolaa ja istutin ne muoviruukkuineen isompiin, valkoisiin astioihin. Ne ovat herkullisia leivän päällä tai salaateissa ja lisäksi hyvin kauniita. 


Nyt tekee mieli liikkua! Liikunta auttaa "sisäisten mörköjen" karkottamisessa. Tulee puhdas, selkä olo, kun on kävellyt tunnin meren rannalla tai hiihtänyt kunnon lenkin. 


... ja eväät maistuvat ulkona niin hyviltä:


Loistavaa, nautinnollista maaliskuuta!




sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Hyvää alkanutta vuotta!

Hyvää alkanutta vuotta!

Voi, miten haaveilenkaan jo ensi keväästä ja kaikesta, mitä aion puutarhassa puuhailla. Talvella on ihana suunnitella ja kerätä voimia. Tiedän esimerkiksi jo nyt, mitä aion tehdä etupihan kukkapenkeille :): 

Nytkin puutarha on kaunis - lunta on satanut täällä Pohjois-Pohjanmaalla kiitettävästi ja tällä hetkellä pakkastakin on melkein -15 astetta. Rakastan aamun sinertävää tunnelmaa. Kasvihuone nukkuu nyt talviunta. Join siellä ennen joulua kaverin kanssa kaakaota - se oli hieno hetki kynttilänvalossa  ja me muistelemme sitä vieläkin.



Puutarha on tällä hetkellä kuin satumaisema. Tykkylumi ei ole toistaiseksi puille ja pensaille vielä liian raskas.



Kissatkin aistivat kylmyyden. Yksi kolmesta kissoistamme on oikeastaan todella innokas ulkoilija, mutta hänkään ei tällä hetkellä oikein innostu lähtemään ulos.



Koska puutarhakautta joudutaan vielä melko kauan odottamaan, olen nyt keskittynyt sisäkasveihin. Onneksi pimein aika on jo ohi ja suurin osa kasveista on elossa :). 

Osa kasveista on tuotu kasvihuoneesta sisälle. Ostin viime keväänä Lidlistä pienen banaanin, se oli ehkä n. 15 sentin pituinen, ja nyt ... se on jo toista metriä pitkä! Olen asentanut sen yläpuolelle lisävalon ja sen on sitten innostunut talven aikana tekemään uusia lehtiä. 



Jonkun verran olen joutunut taistelemaan tuholaisia vastaan. Olen oikeastaan luomuihminen enkä pidä myrkyistä, mutta tällä kertaa sitruunapuun pelastaminen oli minulle tärkeämpi kuin ekoarvot, joten ostin Provado-merkkisiä tuholaispuikkoja. Kasvi imee aineen sisäänsä ja imevät ilkimykset sitten juovat sitä myrkkyä. Aine näyttää onneksi auttavan. 

Haaveilen edelleen lämpimästä kasvihuoneesta. Ehkä toivonkin merkkipäivälahjaksi uuden viinilasisarjan sijasta yhden aurinkokennon, se olisi ainakin hyödyllinen lahja. Oikeastaan minulla on muuten kaikki, mitä ihminen voi vain toivoa. Ja rehellisesti sanottuna olen pärjännyt ihan hyvin ilman sitä aurinkokennoakin. 

Mukavia talvipäiviä!

t Lena

lauantai 21. lokakuuta 2017

Lokakuun kävely puutarhassa

Ensimmäisen pakkasyön jälkeen hämähäkkien tekemät koristeet näkyvät meille ihmisillekin. Lähdin kameran kanssa ulos ikuistamaan niitä. Kävelyn aikana huomasin paljon muitakin yksityiskohtia, jotka kylmän yön ansiosta näyttäytyivät erityisen kauniina. Vien teidät pienelle aamukävelylle. 



Hämähäkkien tekemiä taideteoksia




Jokirannalla oli herkkä ja haikea tunnelma.






Suuren kuusen kohdalla huomasin hämähäkin "villin yötanssin" jälkiä 😊. 


Kuusella oli yöjuhlan jälkeen monta helminauhaa. 




Löysin myös hämähäkin oman ongen.


Mukavia loppusyksyn päiviä!