Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäkasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäkasvit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Hyvää alkanutta vuotta!

Hyvää alkanutta vuotta!

Voi, miten haaveilenkaan jo ensi keväästä ja kaikesta, mitä aion puutarhassa puuhailla. Talvella on ihana suunnitella ja kerätä voimia. Tiedän esimerkiksi jo nyt, mitä aion tehdä etupihan kukkapenkeille :): 

Nytkin puutarha on kaunis - lunta on satanut täällä Pohjois-Pohjanmaalla kiitettävästi ja tällä hetkellä pakkastakin on melkein -15 astetta. Rakastan aamun sinertävää tunnelmaa. Kasvihuone nukkuu nyt talviunta. Join siellä ennen joulua kaverin kanssa kaakaota - se oli hieno hetki kynttilänvalossa  ja me muistelemme sitä vieläkin.



Puutarha on tällä hetkellä kuin satumaisema. Tykkylumi ei ole toistaiseksi puille ja pensaille vielä liian raskas.



Kissatkin aistivat kylmyyden. Yksi kolmesta kissoistamme on oikeastaan todella innokas ulkoilija, mutta hänkään ei tällä hetkellä oikein innostu lähtemään ulos.



Koska puutarhakautta joudutaan vielä melko kauan odottamaan, olen nyt keskittynyt sisäkasveihin. Onneksi pimein aika on jo ohi ja suurin osa kasveista on elossa :). 

Osa kasveista on tuotu kasvihuoneesta sisälle. Ostin viime keväänä Lidlistä pienen banaanin, se oli ehkä n. 15 sentin pituinen, ja nyt ... se on jo toista metriä pitkä! Olen asentanut sen yläpuolelle lisävalon ja sen on sitten innostunut talven aikana tekemään uusia lehtiä. 



Jonkun verran olen joutunut taistelemaan tuholaisia vastaan. Olen oikeastaan luomuihminen enkä pidä myrkyistä, mutta tällä kertaa sitruunapuun pelastaminen oli minulle tärkeämpi kuin ekoarvot, joten ostin Provado-merkkisiä tuholaispuikkoja. Kasvi imee aineen sisäänsä ja imevät ilkimykset sitten juovat sitä myrkkyä. Aine näyttää onneksi auttavan. 

Haaveilen edelleen lämpimästä kasvihuoneesta. Ehkä toivonkin merkkipäivälahjaksi uuden viinilasisarjan sijasta yhden aurinkokennon, se olisi ainakin hyödyllinen lahja. Oikeastaan minulla on muuten kaikki, mitä ihminen voi vain toivoa. Ja rehellisesti sanottuna olen pärjännyt ihan hyvin ilman sitä aurinkokennoakin. 

Mukavia talvipäiviä!

t Lena

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Maaliskuun työ: sisäkasvien hoito

Olen iloinen, koska lähes kaikki sisäkasvini ovat pimeästä talvesta huolimatta jääneet eloon. 
Innostuin tänään hoitamaan sisäkasveja kevätkuntoon. Keittiö ja eteinen näyttivät aivan kukkakaupalta. :)




Sisäkasvit rakastavat kevätaurinkoa. Keittiön eteläpuolen ikkunalaudalla kasvava sitruspuu on innostunut tekemään kymmeniä uusia oksia. 



Vesiautomaatin avulla kasvi on saanut tasaisesti vettä koko talven ajan. Multaan on talvella istutetettu eri sitrushedelmien siemeniä ja ne ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Näköjään myös viereiseen ruukkuun on upotettu siemeniä:



Sitruspuussa kypsyy jopa yksi sitruuna, joka on talven aikana kasvanut melko suureksi. Maku on hieman makeampi kuin ostetussa sitruunassa ja kuori tuoksuu todella aromaattiselta. 


Kasvissa näkyy myös jo muutama nuppu.

Kasvukauden alku näkyy myös muualla. Oliivipuu on innostunut tekemään outoja, pitkiä ja melko lötköjä oksia. Se näyttää tällä hetkellä enemmän itkupajulta :). Vaikka leikkaaminen harmittaakin, oksia pitää varmaan lyhentää melko rajusti.


Osa kasveista on kärsinyt pimeydestä ja muista tekijöistä. Tämä kaunotar on saanut selvästi kissavieraita:


Se on nyt nostettava jonnekin turvaan. Myös tämä valkoinen joulutähti on menettänyt hyvin paljon lehtiä johtuen liian vähäisestä valosta. 


Siinä on ihme kyllä kuitenkin ensimmäinen valkoinen kukanlehti kolmeen vuoteen.


Keittiön muratit taas ovat muutamassa viikossa kasvaneet hurjaa vauhtia. Rakastan murattia. Aion pian askarrella kehikoita rautalangasta ja kietoa pitkät oksat kauniiksi ympyräksi.



Kuolleeksi luultu tuoksuköynnös onkin vielä elossa. Se on tekemässä paljon uusia lehtiä.



Ryhdyin sisäkasvien hoitopuuhiin. Poistin lehdistä pölyt pesemällä kasveja kädenlämpöisellä vedellä. 

Lisäksi pesin kaikki aluslautaset. 


Sen jälkeen siirryin mullanvaihtohommiin. 


On erittäin tärkeää pestä kaikki ruukut mahdollisten tautien estämiseksi. 
Joskus voi huomata mullanvaihdon yhteydessä pieniä multakasoja aluslautasella. Se on merkki siitä, että ruukussa on asunut joitakin ylimääräisiä asukkaita kuten esimerkiksi kastematoja. Jos tällaisen kasan löytää (kuten minä tänä aamuna yhdessä tapauksessa), on syytä tutkia ruukun sisältöä hyvin tarkasti, poistaa kaikki mullat hyvin huolellisesti ja suihkuttaa kasvin juuria kädenlämpöisellä vedellä. 


Asukas oli päässyt livahtamaan sinne todennäköisesti viime kesänä kasvin ollessa ulkona. Aina on hyvä nostaa kasvi korokkeelle eikä asettaa suoraan maahan ja käyttää aluslautasta. Omasta mielestäni tein kyllä niin, mutta asukas oli päässyt sinne siitä huolimatta. Ei hätää, kasvi on elossa ja voi hyvin.

Myös katkukset saivat uudet mullat ja pääsivät isompiin ruukkuihin. Tässä pieni vinkki, miten niitä saa nätisti ruukusta toiseen piikittämättä itseään: Valitsin parittomien sukkien laatikosta tyttären pieneksi jääneen yksilön ja kietaisin sen kaktuksen ympäri. Sitten nostin sen varovasti ruukusta. Toimii!


 Tämän hoito-operaation jälkeen minulla on puhdistunut ja kevyt olo, sellainen olo, että kevät on tullut ja että myös sisäiset pölyt on saatu pois. Kasvun aika on palannut. Ensi viikonloppuna alkaa sitten kylvö ja esikasvatus. Kutittaa sormenpäissä jo nyt!