Näytetään tekstit, joissa on tunniste särkynytsydän. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste särkynytsydän. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kävely etupihan puutarhassa

Hei!

Innostuin tänään ottaman valokuvia etupihan puutarhasta. Takana on pitkä puutarhan hoitojakso, jonka aikana olen siirtänyt, kitkenyt ja istuttanut todella paljon. 

Odotin iltapäivään asti, koska silloin valo on lempeämpi ja pehmeämpi. Aloitin kävelyn talon etupuolen lasikuistilta. 



Kuisti on ennen kasvihuoneaikaa toiminut esikasvatuspaikkana. Nykyään se on enemmän paikka, joka toivottaa vieraat ja asukkaat tervetulleiksi. Siellä voi myös levähtää suuren omenapuun antamassa varjoisessa tunnelmassa. 




Etupihalla kasvava omenapuu on istutettu vuonna 1973. Se kasvaa lämpimällä, suojaisella paikalla ja on viihtynyt siellä erittäin hyvin. Etupihalta on hiljattain myös kaadettu korkea orapihlaja-aita ja muutama mänty, mikä on tuonut valoa ja energiaa kasveille ja minulle paljon uusia tuttuja. Ihmiset jäävät nykyään juttelemaan. Tämä on ihana muutos. Aikaisemmin olimme (puutarha, kissat ja minä) aina piilossa pensasaidan takana!


Jatketaanpa liuskekivipolkua pitkin.



Alkukesän raikkaus näkyy lehtien ja kukkien väreissä. Nyt on aika nauttia kauniiden kasvien tuoksuista, väreistä ja muodoista. 

Metsämansikkapelto keittiönikkunan alla kuuluu lempipaikkoihini. 


Tyttäreni Anna, innostunut puutarhuri hänkin, sanoi etupihan puutarhaa äsken Tutti Fruttiksi. Nimi kuvastaa puutarhaa hyvin - se on iloinen ja hyvin värikäs kokonaisuus. 

Olen metsämansikkapaikan oikealle puolelle rakentanut pienen yrttipenkin, josta voi näppärästi käydä hakemassa salaattia ja yrttejä. Tänä vuonna siellä kasvaa myös papuja, tomaatteja ja syötäviä kukkia kuten esimerkiksi kehäkukkia. Rakastan erityisesti kurkkuyrtin sinisiä kukkia.




Yrttipenkin lähellä sijaitsee lepopaikka.


Tähän rautakehikkoon voi istahtaa kuuntelemaan pörriäisten huminaa ja nauttimaan vaikkapa kahvikupposesta kukkien ympyröimänä.


Etupihalta löytyy myös kolme kirsikkapuuta. Ne ovat tällä hetkellä täydessä kukassa.


Kevättähtimö on levinnyt suureksi pelloksi. 



Kurjenpolvien kukat ovat auenneet tänä aamuna.





On mukava huomata, että myös eläimet viihtyvät meillä. 


Aamulla tapasin myös siilin. 



Kissat viihtyvät puutarhassa hyvin. Ne löytyvät usein odottamattomista paikoista.




Ensi kerralla kerron avokompostin rakennusprojektista ja takapihasta. Tässä on jo vähän esimakua:



 Mukavia kesäpäiviä toivottaa:


Lena















torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun apuväline: kasvituet

On paljon kasveja, joita on tuettava kukkakepillä tai tukipylväällä. Yksi esimerkki on rakastamani tuoksuherne, jonka hennot lonkerot etsivät tukea, johon tarttua.



Puutarhaliikkeistä saa hienoja, valmiita tuotteita. Takapihaltamme löytyy humalakäytävä, johon on käytetty sekä kaksi ostettua rautakaarta etu- ja takaosaan sekä kestopuusta itse tehty keskiosa. Käytävän päädyssä kasvaa puolivarjossa vaaleanvioletti kärhö.




Eteläpuolelta katsottuna kaari näyttää tältä:



Pohjoispuolelta katsottuna:



Etupihalla on toinen rautaportti aivan ulko-oven lähellä. 



Etupihan istumapaikka on elämänlangan "kiipeilyteline":






Ennen alla näkyvän kasvituen (ja näkösuojan) rakentamista maalasimme sen osat putarhamme tyyliin sopiviksi: 


Pienemmille kasveille on tarjolla hienoja rautatukia. Tämä on erittäin sopiva tuoksuherneille:


 Särkyneen sydämen tukipilaria ja -verkkoa kannattaa asettaa paikoilleen jo ennen kukan kasvukautta:



Lisäksi erilaisia viritelmiä voi askarrella ja rakentaa myös itse. Tässä on muutama esimerkki.
Vanhasta pyykkitelineestä saa siroja kukkakaaria:



Paksusta rautalangasta voi askarrella erimuotoisia ja -kokoisia taideteoksia. Tarvitset vain pihdit ja rautalankaa. 


Nämä herneille tarkoitetut verkot on tehty paksuista oksista, kanaverkosta ja narusta. Ne ovat yksinkertaisia ja hyvin toimivia. 


Herneille käy toki myös aivan tavalliset kukkakepit: