Näytetään tekstit, joissa on tunniste kärhö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kärhö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kävely takapihan puutarhassa

Takapihallamme sijaitsevat kasvimaa, "vaahterakeidas", leikkimökki, kasvihuone ja aivan takana joen rannalla puutarha polkuineen. Muilla alueilla on viime kesänä uusittua nurmikkoa, johon on upotettu kivipolkuja. 


Kasvimaa ja leikkimökki

Kasvihuone


Vaahterakeidas, jonka keskellä on ruokapöytä ja tuoleja

Uusi nurmikko polkuineen
Yllä oleva kuva on otettu viime kesänä. Nurmikko oli silloin vasta kasvamassa. Viime vähäluminen ja jäinen talvi oli uuudelle nurmikolle kuitenkin kohtalokas. Monessa kohteessa jääpolte on tuhonnut nurmikon kokonaan. Tilalle on kylvätty jo uutta ruohoa. 


Kävely polkua pitkin vie takapihan kukkatarhaan. Sinne pääsee humalakäytävän kautta:




Takapihan kukkapuutarhassa viihtyvät ruusujen ja alppiruusujen lisäksi kärhöt, angervot, kuusamat, kuunliljat, saksankurjenmiekat, metsämansikat, muutama lintujen "kylväämä" herukkapensas ja mesimarjat. 






Grillipaikka puutarhan päätyosassa

Puutarhan reunaan on kertynyt avokompostivalli, jossa nykyään kasvaa kesäkurpitsaa. Esikasvatin taimia kasvihuoneessa ja peitin pinnan istuttamisen jälkeen ruohosilpulla. Se on kasveille hyväksi monessa mielessä. Ruohosilpulla on lämmittävä, suojaava ja kosteuttava vaikutus, se samalla on mainiota luomulannoitetta ja lisäksi se estää rikkakasvien tulon. Suosittelen!


Takapihan kukkatarhasta löytyy paljon rautaesineitä kuten esimerkiksi vanhoja sängynpäätyjä. Minusta ne olivat liian kauniita pois heitettäviksi ja nykyään ne toimivat puutarhassa hauskoina elementteinä.



Juhan rakentama laituri

Pantse puussa
 Illukka ja Tiikeri 

Oikein rentouttavaa kesää!








torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun apuväline: kasvituet

On paljon kasveja, joita on tuettava kukkakepillä tai tukipylväällä. Yksi esimerkki on rakastamani tuoksuherne, jonka hennot lonkerot etsivät tukea, johon tarttua.



Puutarhaliikkeistä saa hienoja, valmiita tuotteita. Takapihaltamme löytyy humalakäytävä, johon on käytetty sekä kaksi ostettua rautakaarta etu- ja takaosaan sekä kestopuusta itse tehty keskiosa. Käytävän päädyssä kasvaa puolivarjossa vaaleanvioletti kärhö.




Eteläpuolelta katsottuna kaari näyttää tältä:



Pohjoispuolelta katsottuna:



Etupihalla on toinen rautaportti aivan ulko-oven lähellä. 



Etupihan istumapaikka on elämänlangan "kiipeilyteline":






Ennen alla näkyvän kasvituen (ja näkösuojan) rakentamista maalasimme sen osat putarhamme tyyliin sopiviksi: 


Pienemmille kasveille on tarjolla hienoja rautatukia. Tämä on erittäin sopiva tuoksuherneille:


 Särkyneen sydämen tukipilaria ja -verkkoa kannattaa asettaa paikoilleen jo ennen kukan kasvukautta:



Lisäksi erilaisia viritelmiä voi askarrella ja rakentaa myös itse. Tässä on muutama esimerkki.
Vanhasta pyykkitelineestä saa siroja kukkakaaria:



Paksusta rautalangasta voi askarrella erimuotoisia ja -kokoisia taideteoksia. Tarvitset vain pihdit ja rautalankaa. 


Nämä herneille tarkoitetut verkot on tehty paksuista oksista, kanaverkosta ja narusta. Ne ovat yksinkertaisia ja hyvin toimivia. 


Herneille käy toki myös aivan tavalliset kukkakepit: