keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Heinäkuun vinkki: uuden nurmikon laittaminen

Olimme jo kauan haaveilleet uudesta nurmikosta. Sammaloitunut nurmi, jossa kasvoi enemmän rikkakasveja kuin ruohoa, ei näyttänyt enää kovin hyvältä. 

Emme kuitenkaan oikein päässeet vauhtiin. Sitten mieheni rakensi viime syksynä kasvihuoneen. Perustuksia varten hän joutui ensin kaivamaan syvän kuopan. Siitä syntyi hirveä multakasa meidän takapihallemme. Se "komisti" pihaamme puoli vuotta. 

Suuri kysymysmerkki oli, mitä tälle kasalle oikein pitäisi tehdä. Sitten mieheni sen keksi. Käytettäisiin multa uuden nurmikon laittoon. Samalla voisi laittaa kivoja kävelypolkuja mm. kottikärrykuljetuksille, niin nurmikko ei kärsisi painavista lasteista. 

Se oli minun mielestäni todella hyvä idea. Pian multa oli käytetty ja meidän oli tilattava sitä lisää :). 

Tulos näyttää tältä:




Tarvitset seuraavia apuvälineitä:

- Puutarhajyrsimen (tai lapion, jos käännettävä palsta on pieni) 
- hiekkaa tai kivituhkaa
- puutarhamultaa
- apulantaa
- (kalkkia, jos maa on hapanta; estää sammaleen kasvun)
- ruohonsiemeniä
- energiaa, voimaa, kärsivällisyyttä, hyvää mieltä




Lisäksi on paljon apua hyvästä säästä. Liian märkää maata on raskasta työstää. Suosittelen myös, ettet tee työtä yksin. 

On mukava katsella kuvia lopputuloksesta. Nurmikko on nyt kaunis ja tuuhea. On kuitenkin hyvä muistella prosessin eri vaiheita. Teimme näin:
  • Vaihe 1: Tee suunnitelma. Mieti tarkkaan, mistä aloitat ja miten aiot edetä. Tätä voi verrata lattian pesuun (et voi astua kostealle lattialle, sen takia sinun on aloitettava paikasta X). Sama pätee tässä.
  • Vaihe 2: Käännä maa. Käsittelimme kerrallaan n. 15 neliön aluetta puutarhajyrsimellä ja poimimme sitten vanhat (rikka)ruohonpalat pois. Pelkkä mullan laitto vanhan nurmen päälle ei ole suositeltavaa, koska silloin vanhat rikkakasvit löytävät tiensä takaisin ensimmäisinä (on kokeiltu). 
  • Vaihe 3: Laita puhdistetulle pinnalle apulantaa ja tarvittaessa kalkkia. 
  • Vaihe 4: Tee sekoitus hiekasta/kivituhkasta (n.40%) ja puutarhamullasta (n.60%). Levitä sekoitusta tasaisesti lannoitetulle alueelle.
  • Vaihe 5: Polje alue litteäksi. Voit käyttää myös jyrää. Yritä saada alueesta mahdollisimman tasainen. Voit käyttää apuna myös puulautaa tms. Haravoi alue vielä kevyesti tämän vaiheen jälkeen. Jalanjälkiä ei saisi jäädä näkyviin tämän vaiheen jälkeen.

  • Vaihe 6: Levitä ruohonsiemenet tasaisesti koko alueelle. Tuulisena päivänä tätä ei kannata tehdä. 
  • Ristiinkylvö on paras tapa kylvää siemenet tasaisesti. Se tarkoittaa sitä, että siemenet levitetään kerran vaaka- ja kerran pystysuoraan. Älä säästä nurmikon siemenissä. Paketista löydät tietoa oikeasta määrästä.
  • Lopuksi kannattaa vielä kylvää alueen reunat erikseen. 

Vaihe 7: Levitä puutarhamulta siementen päälle. 2-3cm riittää. Jyrää tai polje maa tasaikseksi vielä kerran. 


Vaihe 8: Kastele maata. Kastelimme tulevaa nurmea yleensä iltaisin "läpimäräksi". Aamu tai aamupäivä on myös hyvä aika kasteluun. Aurinkoisella säällä nurmea on turha kastella keski- tai iltapäivällä, koska vesi haihtuu pois liian nopeasti. 



Yllä olevassa kuvassa vasta laitetut alueet erottuvat selvästi. On tärkeää, että huolehdit myös reunojen kylvämisestä. Se unohtui meiltä välillä ja jouduimme paikkaamaan joitakin kohtia. 

Vaihe 9: Leikkaa nurmikko vasta, kun se on saavuttanut n. 7-8 sentin korkeuden. Leikkaa sitä ensin vain vähän. Tältä näyttää hento, noin kaksi viikkoa kasvanut nurmi: 



Nurmikko voimistuu joka leikkuun jälkeen ja näyttää kohta tältä:



(Aamukaste on mielestäni niin kaunista, että valitsin tämän kuvan)

Vaihe 10: Nauti ihanasta, uudesta nurmesta. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti