Ah, sisustaminen! Rakastan sitä. Valitettavasti sitä edeltää aina väistämätön sotkuvaihe: vanhan purkaminen ja loputon raivaaminen. Tilaakaan ei ollut aivan vähän, sillä remontoitavaa alaa oli lähes sata neliötä. Siihen kuului avara ja korkea olohuone, kaksi pienempää sivuhuonetta sekä samaisena vuonna 1996 uusitut eteinen ja vessa.
Mistä ihmeestä edes aloittaisin? Kaikki tilat tuntuivat huutavan pelastusta, raivausta ja raikastamista. Päätin edetä ”hyväntuulisuusjärjestyksessä”. Synkkä ja kolkko eteinen ei todellakaan ollut kutsuva; se koostui tummuneista puupaneeleista, nuhjuisista ilmoitustauluista ja halvoista kuvakehyksistä. Kaikista eniten minua kuitenkin ahdisti pölyinen ja aikansa elänyt 80-luvun mäntyinen vaatenaulakko.
Mieliala ei suoranaisesti kohonnut mökkiin sisään astuessa. Halusin muuttaa sen. Jos eteinen olisi kaunis, se toimisi kuin lämmin halaus ja ystävällinen tervehdys – "Ihanaa, että olet täällä!" Tekemällä eteisestä kauniin toivoin luovani saman tunteen, joka syntyy parhaan ystävän kohtaamisesta. Uskoin, että eteisestä aloittaminen antaisi minulle myös kaivattua lisäintoa muiden tilojen kunnostamiseen.
Niinpä suuntasin rautakauppaan. Selailin värikarttoja pitkään: pitelin mallilappusia käsissäni, vertailin, hypistelin ja pohdin. Lopulta silmään osui täydellinen, hyvin vaalea ja limenvihertävä raikas sävy. Kaupan lupsakka, iäkkäämpi myyjä innostui, kun kerroin hänelle projektistani. ”Hyvä sävy. Raikas", hän kehui. "Kannattaa ottaa paneelimaalia tai kalustemaalia. Molemmat kestävät hyvin iskuja.”
Pesin paneeliseinät huolellisesti kahteen kertaan – se todella kannatti! – ja irrotin listat varovasti. Sain ne irti riittävän ehjinä, jotta voisin naulata ne maalauksen jälkeen takaisin paikoilleen. Irrotin myös lämpöpatterin. Nuorempi tyttäreni liittyi seurakseni maalaustalkoisiin. Vedimme haalarit päälle ja ryhdyimme toimeen. Paneelien välit käsiteltiin siveltimellä, loput rullattiin telalla. Työn lomassa juttelimme, nauroimme ja kuuntelimme yhdessä kokoamaamme soittolistaa. Jossain vaiheessa istahdimme keskelle maalisotkua syömään voileipiä ja juomaan mehua.
Maali kuivui onneksi nopeasti. Toisen kerroksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että paneelin alkuperäinen ruskea sävy kuulti yhä läpi. Tytär lohdutti heti: ”Mutta kolmas kerta voi olla vähän kevyempi, sellaista viimeistelyä ikään kuin.”
Remontin ehdottomasti paras hetki on se, kun tila on enää sisustamista vaille valmis. Halusin luoda koko mökkiin klassisen, ajattoman ja paikan henkeen sopivan tyylin, jota raikastaisivat harkitut sävyt. Päätin välttää muovia ja suosia aitoja materiaaleja: puuta, metallia ja kiveä. Toin mökille kotoa rautaisen eteisnaulakon. Tämä kaunotar oli piileskellyt vuosikausia vaatehuoneessamme, mutta nyt se löysi vihdoin oman paikkansa ja pääsi täysin oikeuksiinsa. Se istui uuteen eteiseen kuin valettu. Lisäksi maalasin vanhan puupenkin tummanharmaaksi ja hioin kulmia kevyesti auki saadakseni aikaan kauniin, patinoituneen ilmeen. Lopuksi toin tilaan palmukasvin, itse maalaamani taulun, uuden lampun sekä kauniin sisalmaton, ja voilà!
Eteisen lattia revittäisiin auki vasta myöhemmin vanhan puolen remontin yhteydessä, joten nyt minulla oli täydellinen hetki pysähtyä ja nauttia. Uusi eteinen oli valmis ottamaan vastaan lämpimällä, ystävällisellä tervehdyksellä.
Tässä on lopputulos:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti