Siivoamista ja suunnittelua

Nukuin pari yötä. Sitten heräsin eräänä aamuna kissan kehräykseen ja linnunlauluun, ja tiesin, että halusin pelastaa tuon sotkuisen ja likaisen paikan. Näin sen nyt surullisena mökkinä, joka oli odottanut pelastumista, rakkautta ja huolenpitoa lähes 30 vuotta. Muistin lapsuuden kesät ennen mökin laajennusta. Olin rakastanut tuota paikkaa ja viettänyt siellä usein kokonaisia kesälomia – joskus yksin, joskus siskon kanssa. Olin leiponut, tehnyt käsitöitä, nauttinut ympäröivästä puutarhasta ja metsästä sekä käynyt uimassa läheisessä järvessä. Nuo muistot olivat kauniita. Mökki oli rakas. Voisin luoda sinne uusia, onnellisia muistoja.

mökki 70-luvulla ennen laajennusta

Epävarmuus mökin        tulevaisuudesta kuitenkin hillitsi tekemisen intoa. En voinut suunnitella isompia korjauksia niin kauan kuin sen tulevaisuus ei ollut selvä. Ulkomailla asuvalla ja erittäin harvoin Suomessa käyvällä siskollani olisi tuskin halua ryhtyä suurempiin remontteihin. Niinpä soitin hänelle ja ehdotin, että ostaisin hänen puolikkaansa mökistä. Pitkän keskustelun jälkeen hän suostui, ja heinäkuussa 2025 olin mökin omistaja.

En tiennyt, mistä aloittaisin, sillä tekemistä oli joka paikassa. Lopulta päädyin aloittamaan akuuteimmista asioista. Siistin olohuoneen ja makuuhuoneen ja pesin lattiat monta kertaa: ensin kloorilla, sitten tavallisella yleispuhdistusaineella ja lopuksi mäntysuovalla. Haju oli käsittelyn jälkeen siedettävä. Huomasin, että mökin uuden puolen parketit olivat parista vaurioituneesta kohdasta huolimatta melko hyvässä kunnossa. Matot, parisänky ja patjat eivät olleet pelastettavissa, joten ne päätyivät kaatopaikalle. Tyttäret auttoivat siivoamaan keittiön. Rikkinäiset, halvat ja rumat esineet menivät suoraan roskiin, samoin pilaantuneet elintarvikkeet. Mietin tuon siivouksen aikana sen syvempää merkitystä. Siivosinko samalla pois myös raskaita kokemuksia?

Poisheittämisen vimmassa oli kuitenkin muistettava maltillisuus. Oli joitakin arvokkaita, kauniita esineitä, jotka laitoin sivuun. Ne eivät välttämättä jäisi mökkiin, sillä tässä ympäristössä ne muistuttivat asioista, joita en halunnut muistaa – mutta ne olivat silti pelastamisen arvoisia.

Eräänä iltana, kun pahimmat sotkut oli siivottu pois, rentouduin takan ääressä ja mietin, millaisen mökin halusin ja millaisia remontointiperiaatteita minun tulisi noudattaa. Päätin, että remontoisin talon perusteellisesti ja laadukkaasti, ja käyttäisin siihen juuri niin paljon aikaa kuin se vaatisi. Käyttäisin terveellisiä ja kauniita materiaaleja ja etenisin askel kerrallaan, huone kerrallaan. Lahjoittaisin, myisin tai heittäisin pois kaikki tavarat, joita en enää tarvitsisi ja jotka eivät tukisi mökin perimmäistä tarkoitusta: mökki olisi paikka, jossa tekisin asioita pelkän nautinnon vuoksi. Puhdasta vapautta. Ei tavoitteita, ei kilpailua, ei riitoja, ei pakkoa, ei kompromisseja.

Voisin soittaa pianoa kenenkään valittamatta, vaikka keskellä yötä. Voisin levittää maalaustarvikkeet taidehuoneeseen ja jättää ne sinne, jos haluaisin. Voisin tanssia, laulaa ja istua takan edessä, ja voisin käydä keskellä päivää ulkosaunassa. Voisin kiinnittää itse tehtyjä laattoja seiniin, rakentaa installaatioita ja tehdä taidepenkkejä puutarhaan. Tekisin tästä paikasta pienen paratiisin.

Siivouksen ja siistimisen lisäksi oli toinen akuutti, välittömästi korjattava asia. Soitin paikalliselle timpurille, joka korjasi muutamaa viikkoa myöhemmin homeisen työhuoneen nurkan. Vettä oli valunut katon ja seinien sisärakenteisiin irronneen kattopellin vuoksi. Katto korjattiin ja samalla myös rännit vaihdettiin. Kastuneet paneelit ja kipsilevyt oli purettava ja vaihdettava uusiin. Tuon ensimmäisen korjausprojektin jälkeen talon sisäilma parantui huomattavasti.