torstai 19. maaliskuuta 2026

90-luvun pubista valon tyyssijaksi – Mökin olohuoneen uusi elämä

Nyt kun eteinen oli maalattu ja laitettu kauniiksi, ulko-ovea avatessa tuntui siltä, kuin ensimmäisen lämpimän kevätpäivän tuuli olisi puhaltanut kuiskaten: pian saapuu kesä ja kukat puhkeavat loistoonsa. Muuttolinnut palaavat. Ympäristöstä tulee jälleen kaunis ja kukoistava.

Mietin, että mökki oli juuri tuossa vaiheessa. Eteinen oli kuin toivoa antava kevätpilkahdus, kun taas muualla vallitsi vielä loskainen, harmaa marraskuu ilman kuikkia tai lehtiä puissa. Ilman perhosia, lintuja ja kimalaisten huminaa.

”Etene näkyvyysjärjestyksessä.” Seuraavaksi oli siis olohuoneen vuoro. Talon suurin huone oli korkeiden seinien ja sisäkaton vuoksi suorastaan katedraalimainen, mutta samalla synkkä, pölyinen, likainen ja tupaten täynnä huonekaluja ja kirjahyllyjä. Vastakkaisilla seinillä seisoi kaksi valtavaa Lundia-hyllykompleksia kuin pilvenpiirtäjät. Niihin oli kerätty kirjoja, joista vanhimmat olivat peräisin äidin kouluvuosilta.

Tältä olohuone näytti aluksi.

Niitä selatessani palautin mieleeni tavoitteeni ja toiveeni tämän mökin suhteen: ”Täällähän on tarkoitus tehdä vain ja ainoastaan mukavia asioita. Sitä varten säilytän täällä ja tuon tänne vain esineitä ja tavaroita, joita tarvitsen juuri siihen. Kaikki muu on ylimääräistä.” Minulla ei ollut tarvetta näyttää kenellekään mitään, ja nämä kirjahyllyt tuntuivat ainakin osittain juuri sellaiselta. Tämä mökkihän oli kunnianhimosta, suorittamisesta ja näyttämisen tarpeesta vapaa alue. A bullshit-free zone. Tällä periaatteella arvioisin tyhjentämisvaiheessa, mitä säästäisin.

Halusin tilaa, valoa ja raikkautta. Halusin luoda inspiroivan paikan ja muuttaa tilan niin, ettei se enää liiaksi muistuttaisi menneestä. Huonekalujen paikkoja voisi vaihtaa. Toisen kirjahyllyn voisi poistaa kokonaan ja laittaa seinälle mieluummin kauniin taulun. Seinät pitäisi maalata ystävällisen vaalealla sävyllä, sillä tapetit olivat ajan saatossa kellastuneet. Punatiilistä muurattu takka toi tilaan 90-luvun pubitunnelmaa – puuttuivat vain tupakoivat asiakkaat, taustalla soiva Haddawayn ”What Is Love” ja kulahtaneen oluen lemu.

Vein rottinkiset lepotuolit ja pöydän varastoon. Olin jo pitkään miettinyt olohuoneen istumajärjestystä; vanhempieni asuessa täällä tila oli jakautunut kahtia. Takan edustalla oli vain kaksi lepotuolia, ja vieraiden paikat sijaitsivat erillään seinän vieressä, mikä teki seurustelusta hieman hajanaista. Tämän asian muuttaisin ensimmäisenä. Halusin paikan, jossa ystävät, naapurit, vieraat ja minä olisimme tasavertaisesti yhtenä ryhmänä saman pöydän tai takan ääressä. Vein siis myös seinänvierustuolit varastoon.

Aloitin kirjahyllyistä. Kaikki kirjat oli käytävä läpi ja hyllyt purettava, jotta seinät päästäisiin maalaamaan. Etenin hylly hyllyltä ja lajittelin kirjat kolmeen pinoon. Säilytä-pinoon päätyivät kirjat, joita todennäköisesti vielä lukisin. Myy tai lahjoita -pinoon laitoin ne, jotka olivat ehjiä ja laadukkaita, mutta joita en itse lukisi. Viimeisenä oli Eroon mahdollisimman äkkiä -pino kaikille huonolaatuisille kirjoille, joita ei varmasti kukaan haluaisi tai joita olisi liian noloa edes myydä (kuten ”Näin manipuloit oikein” tai ”Kotirouvan tehtävät” 😊). Puolet kirjoista oli saksankielisiä, joten otin yhteyttä saksalaissuomalaiseen yhdistykseen, jonka puheenjohtaja lupasi auttaa ottajan etsinnässä. Kirjojen lajittelu osoittautui yllättävän mukavaksi ja helpoksi tehtäväksi.

Lopulta jäljelle jäi noin puolet kokoelmasta. Minua kiinnostava kaunokirjallisuus sai jäädä, samoin puutarhanhoitoa, kasveja, taidetta, filosofiaa ja hyvinvointia käsittelevät teokset sekä lastenkirjat.

Pesin tapetit – ne olivat onneksi maalattavissa – ja maalasin ne kermansävyisellä, vaalealla seinämaalilla. Takan maalasin harmaalla kalkkimaalilla. Vaihdoin myös valaisimet. Yksi niistä tosin oli niin korkealla, etten pystyisi irrottamaan sitä ilman erittäin korkeita tikkaita. Ehkä sen tilalle riittäisikin vain kynttelikkö; valonlähteitä alkoi oikeastaan olla muutenkin jo riittävästi.



Maalausurakan jälkeen pystytin toisen Lundia-hyllyköistä takaisin. Jätin kirjarivien väliin tyhjiä sisustussaarekkeita keventämään kokonaiskuvaa. Niihin voisin tehdä asetelmia ja vaihtuvia näyttelyitä fiiliksen mukaan.

Talossa ja varastossa oli lojunut vuosikausia neljä lepotuolia. Olin haaveillut U-muotoisesta löhösohvasta takan eteen, mutten ollut toistaiseksi löytänyt mitään sopivaa.

Ajattelin, että on parempi odottaa oikean löytymistä kuin tehdä kiireellä hätäratkaisuja, joihin en myöhemmin olisi tyytyväinen. Niinpä päätin hyödyntää väliaikaisesti lepotuoleja. Niiden kangaspäälliset olivat joskus olleet luonnonvalkoisia, mutta nyt ne olivat täysin lian peitossa. Irrotin ne, esikäsittelin tahrat sappisaippualla ja myöhemmin vielä tahranpoistoaineella. Kolmannen pesukerran jälkeen olin vihdoin tyytyväinen tulokseen.

Tori.fi-sivustolta löytyi metallinen, tummanharmaa vitriinikaappi, joka sopi täydellisesti olohuoneen uuteen tyyliin. Valitsin lisäksi pari villamattoa, toin kotoa ison limoviikunapuun ikkunan eteen ja laitoin kirjahyllyn saarekkeille pari pöytälamppua tuomaan lämmintä valoa. Alkuvuodesta saisin tilaan myös tuntuvasti enemmän luonnonvaloa – olin nimittäin soittanut metsurille, joka tulisi kaatamaan talon vierestä parikymmentä puuta. Sen lisäksi aioin pestä ikkunat oikein huolellisesti.

Tältä olohuone näyttää nyt: 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti