Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. syyskuuta 2021

Hyvästi, kesä

Minulla oli myös tänä kesänä tapana aloittaa päivä kasvihuoneessa kissojen, kahvikupposen ja muutaman paahtoleivän kanssa ja nauttia hetkestä. Istuminen tomaattien, chilien, kurkkujen, yrttien ja lukuisten huonekasvien keskellä on voimaannuttava kokemus. 

aamuhetki kasvihuoneessa

Suljin silmät ja keskityin aistihavaintoihin. Kerran huomasin tomaattien ja basilikan voimakkaan sekoituksen ja samalla raikkaan aamun toivon tuoksun leijuvan ilmassa. Kuulin linnunlaulua ja kissan hiljaisen kehräysäänen. Jossain kaukana kiekui kukko ja pari autoa ajoi ohi. Maistoin vahvan kahvin, kirsikkahillon makeuden ja rapean paahtoleivän. Tunsin kissan lämpimän, pehmeän ja samalla karhean turkin sormieni välissä ja sylissäni, viileän aamuilman poskillani sekä kuuman kahvikupin sileyden. 

Tällaisen käsittämättömän hienon kesän jälkeen kasvihuoneen tyhjentäminen tuntuu hyvältä. Puutarhan vihannekset, hedelmät ja marjat on poimittu ja käsitelty. Viime sunnuntaina tyhjensin kasvihuoneen lähes kokonaan, koska säätiedotuksessa oli ennustettu pakkasta. Yksivuotiset kasvit on viety avokompostiin ja huonekasvit sisälle (laskin eilen, meillä on nyt yhteensä 77 sisäkasvia!!) Enää muutama paprika ja chili on jäljellä. 

Yrtit ja siemenet on kerätty talteen ja kuivattu. Keittiön sivupöydällä on satoja vihreitä ja aavistuksen punertavia tomaatteja. Ne muuttuvat muutaman viikon jälkeen kirkkaanpunaisiksi herkuiksi. 

Tuntuu mukavalta täyttää pakastin, kellari ja varaston hyllyt puutarhan herkullisilla antimilla tulevaa talvea varten. Siitä tulee turvallinen olo.

Vietimme eilen illalla mieheni, tyttäreni ja hänen poikaystävänsä kanssa kasvihuoneessa glögi- ja kaakaohetkeä kynttilänvalossa. Se oli kasvihuonekauden tunnelmallinen jäähyväishetki. Olimme turvassa peittojen alla - voimakas, kylmä tuuli ei saavuttanut meitä. Juttelimme ilonaiheista ja huolista, hienoista kesähetkistä, ilmiöistä ja tulevaisuudesta suklaakarkkipaperin rapinan ja hiljaisen kanelikeksipuremisäänen säestämänä. 

Mukavaa syksyä!

Lena

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syyskuun eläin: kissa

Puutarha on varsinkin kesällä sekä kissoillemme että itsellenikin kuin toinen olohuone. Minusta tuntuu siltä, että kissat nauttivat puutarhasta yhtä paljon kuin minä itsekin. 

Olen kasvattanut kissoille aivan omia kasveja. Kissanminttu on yksi heidän lempikasveistaan ja sen kasvupaikalla käydään vierailemassa melko usein. 

Toinen kissojen suosikki on metsätähtimön tuoreet lehdet. Kaikki kolme käyvät nakertamassa niitä ruoansulatuksen takia.



Metsätähtimöä meillä on runsaasti. Ei siis haittaa ollenkaan, vaikka sitä vähän maistellaankin.

Pantteri "Pantsu" Heikkilä on ottanut puutarhan pääasialliseksi asuinpaikakseen. Heti kun herään tämä kaveri on jo ovella ja haluaa ulos. Hän käy sitten yleensä pienellä aamulenkillä (olen kerran seurannut hänen reittiään puutarhapolkuja pitkin) ja "asuu" päivällä liiterin takana.



Pantsu on kaunis ...



... ja utelias ...


.. ja liikunnallinen ...


... ja notkea ...


... ja salaperäinen ...


... ja mukana kaikessa.

Mietimme kauan, voisimmeko päästää kissoja ylipäänsä ulos. Asumme taajama-alueella ja lähellä on iso tie. Siellä Viiru-kissamme oli jäänyt auton alle puoli vuotta aikaisemmin. 

Kissat olivat ensimmäisen vuoden sisällä. Sitten uskalsin kuitenkin avata heille ulko-oven. Onneksi reviiri jäi hyvin pieneksi enkä ole kissojamme kovinkaan usein nähnyt tonttimme ulkopuolella. 

Puutarha on kissoille varsinainen unelmapaikka. Omenapuissa kiipeillään päivittäin. Ne ovat sopivan pieniä. Vaahteraan on yritetty päästä, mutta usein Pantsu on jäänyt puoleen metriin massan ja puuttuvan vauhdin takia. 







Tässä on Ilves, "Illukka".


Illukka on nautiskelija, esteetikko ja gourmet-kissa. Hän rakastaa lämpimiä, kauniita ja mukavia paikkoja ja on viettänyt kesällä erittäin paljon aikaa kasvihuoneessa. 



Varsinkin jokiranta on mielenkiintoinen sudenkorentojen, vesimittareiden ja liikkuvan veden takia. 




Ilukka on aina siellä, missä on ruokaa, vettä tai lämmin tunnelma.


Ilveksellä on hieno pyörre selässä. 




Kolmas kissamme on nimeltään Tikru.



Tiikeri on ennen kaikkea kaunis ja rakastaa laituria.


Herkkä Tiikeri on todella paljon sylissä ja pääsee ilman ongelmia suureen vaahteraan. Tikru on kevyt ja ketterä. 

Olen hyvin iloinen siitä, että voimme tarjota kotieläimillemme näin mukavaa elinympäristöä. He rakastavat ulkoilmaa ja viihtyvät puutarhassamme mainiosti. 










  





maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesäkuun eläin: siili

Kuistimme alla on jo vuosikausia asustellut siili perheineen. Sieltä kuuluu usein rapinaa, puhinaa ja maiskutusta. Viime vuonna pariskunnalla oli kolme poikasta: 


Maitoa emme tietenkään anna, koska kavereilla on laktoosi-intoleranssi. Vaikka puutarhasta löytyisi tarpeeksi matoja, hyönteisiä etanoita ja muuta siilin herkkua, hemmottelemme perhettä välillä kissanruoalla tai kananmunalla. Siilien maiskutus on suloista. Kissat ihmettelevät joka kerta näitä pieniä otuksia. Vaikuttaa jopa siltä, että siilit ja kissat viihtyvät hyvin toistensa seurassa. 


Vasen ylänurkka: Tikru: Mitä ihmettä?
Oikea ylänurkka: Tikru: Tuo ruoka oli tarkoitettu minulle!
Oikea alanurkka: Siili: Tule syömään, tästä riittää molemmille!
Vasen alanurkka: Tikru: Mikä ettei.

Viime kesänä siiliherra löysi avokompostista ampiaispesän asukkaineen. Hänen teki mieli tutustua siihen tarkemmin ja ampiaiset yrittivät tietenkin hyökätä siilin kimppuun. Siili nosti piikkinsä ylpeästi hyökkäysasentoon ja jatkoi syömistä isosti maiskutellen. - Minulla on niitä enemmän! Aterian jälkeen hän jatkoi iloisesti matkaansa.