Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Puutarhavälineistä

On aina mukava aloittaa puutarhatyöt, kun puutarhavälineet voi ottaa hyllyltä puhtaina, hyväkuntoisina ja huollettuina. Ja ylipäänsä hyllyltä :). Otin pari vuotta sitten käyttöön seuraavan säännön: "Vie puutarhapäivän jälkeen kaikki välineet takaisin "varikolle". Tämä sääntö syntyi sen jälkeen, kun olin etsinyt koko puutarhasta oksasaksia, ja reilun tunnin jälkeen ne löytyivätkin sitten punaherukkapuskan alta. Sama ilmiö toistui usein - käytin paljon aikaa turhaan etsimiseen. 


Yritän olla jättämättä tavaroita kukkapenkin tai kasvimaan viereen sillä tekosyyllä, "että minähän jatkan huomenna tästä" tai "voinhan hakea sen kohta siitä, jos sitä tarvitsen". Olen kokeillut myös erilaisia puutarhaesiliinoja, joihin voi kiinnittää työkaluja (ne kuitenkin rajoittavat liikkuvuutta jossain määrin), ja myös tarvikelaukku on kulkeutunut mukana (mutta usein unohtunut jonnekin 😂). 



Vaikka välineiden kerääminen voi tuntua hieman tylsältä, täytyy muistaa, että on vielä paljon tylsempää kuluttaa aikaa turhaan etsimiseen. Ajanhallinnan kannalta on tehokkaampaa viedä tavarat käytön jälkeen omalle paikalle. Voi että, tuo kuulostaa hyvältä. Toimisipa tuo myös muissa elämäntilanteissa yhtä hyvin. Ehkä puutarhatyö on siihen liittyvään kiireettömyyden takia oivallinen kenttä järjestelmällisyyden harjoitteluun. Kaiken voi tehdä rauhassa ja ajatuksen kanssa. Ei ole deadlinea, aikataulua tai muuta, mikä voisi aiheuttaa unohtelua tai paikasta toiseen juoksemista.   




Mietin viime viikolla, että on parempi hankkia muutama laadukas väline kuin kymmenen huonoa. Laadukkaan tavaran etu on se, että siitä on kauan iloa ja että se on loppujen lopuksi edullisempi hankinta kuin suuri määrä halpaa tavaraa. Laadukkailla välineillä on paljon mukavampaa työskennellä. Jos onnistut vielä löytämään sellaisen esineen, joka on sekä laadukas että myös kaunis, työskentelystä tulee vielä paljon nautinnollisempaa.


Puutarhuri kiintyy vähitellen omaan muutamaan hyvään työkaluun, ja tunnearvon määrä kasvaa. Minusta elämää nähneet puutarhasakset ovat kauniimmat kuin upouudet, koska niihin liittyy "yhdessä koettu" tarina. Käytetyt hanskat ovat nätimmät kuin uudet, ja vuosia käytössä olleessa ruukuntekolaitteessa on enemmän viehätysvoimaa kuin vasta hankitussa. Näen niissä sen historian ja yhdessä koetun matkan. 




Samaan ilmiöön olen törmännyt elämässäni monta kertaa. Esimerkiksi rakastamani Elena-nukke oli mielestäni kaunein maailmassa. Hämmästyin täysin, kun eräs luokkakaverini sanoi sitä rumaksi. En voinut käsittää, mitä hän tarkoitti. Sehän oli Elena, joka oli lohduttanut minua heikkoina hetkinä, kaveri, joka tiesi kaikki salaisuuteni, auttanut minua nukahtamaan, osallistunut reissuihin ja retkiin ja kokenut lähes kaiken, mitä itsekin olin kokenut. Rakastettuihin esineisiin kertyy vähitellen paljon muistoja. 



Nautitaan laadukkaista ja kauniista esineistä. Mukavaa päivää!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Heinäkuun ajatus: välillä on hyvä pysähtyä


Kävelin aamulla puutarhassani ja muistelin edellispäivän keskustelua ystäväni kanssa. Juttelimme puutarhanhoidon olemuksesta ja totesimme, ettei se tunnu koskaan työltä vaan on enemmänkin elämäntapa. On ihanaa istuttaa, kitkeä, leikata, tukea, siirtää, suunnitella, kastella, lannoittaa ja ryömiä pensaiden alla. 



Mietimme myös, pysähdymmekö puutarhoissamme riittävästi, nautimmeko tarpeeksi tuloksesta ja kukkaloistosta. Mielestäni se on miettimisen arvoinen asia. 

Nautin puutarhasta "olemalla vain" varsinkin päivittäisillä aamukahvilenkeillä kissojen kanssa. Silloin valo on lämmin ja pehmeä ja puutarha on kauneimmillaan. On hyvin voimaannuttavaa aloittaa päivä hiljaisella, hitaalla puutarhakävelyllä. On vielä hiljaista, mieli on avoin ja kukkien tuoksu leijuu puhtaassa ilmassa.


Tiikeri on usein mukana aamukävelyllä.
Otin aamulla kuvia ja ajattelin ne julkaista tässä jutussa korostaakseni pysähtymisen ja nauttimisen tärkeyttä.




Pioni yösateen jälkeen

Miten kaunnita retiisit ovatkaan.


Oikein nautinnollisia puutarhahetkiä! 



tiistai 22. marraskuuta 2016

Marraskuun paikka: Berliinin kasvitieteellinen puutarha (kasvihuoneet)

En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Vierailin tänään Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa. Halusin ennen kaikkea käydä kasvihuoneissa. 

Berliinin kasvitieteellisen puutarhan viherhuoneet ovat uskomattomia taideteoksia. 


Kartassa näkyy puutarha-alue kokonaisuudessaan. Keskityn tässä jutussa puutarhan pohjoispuolella sijaitseviin kasvihuoneisiin. 

Tultuani puutarhan portille maksoin pääsylipun ja ostin myös kartan. 


Rakastan puutarhojen vanhan ajan tunnelmaa. Myös Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa aistin sen heti.


Kartan avulla pääsin pian kasvihuoneille. Matkan varrella näkyi työntekijöitä syystyöpuuhissa. Nyt marraskuun loppupuolella kasvillisuus muistuttaa Suomen kasvillisuutta syyskuussa!



Voi tätä ihanaa kasvihuonealuetta. Päärakennus on iso palmutalo, jonka oikealla ja vasemmalla puolella sijaitsee pienempiä kasvihuoneita. Ne on yhdistetty toisiinsa vierailijaystävällisesti niin, että siellä voi tehdä kiertokävelyn. Tässä on päärakennus koko komeudessaan:


Suurin rakennus on iso palmutalo (ks. tämä linkki). Se on komein ikinä näkemäni kasvihuone.








Pääkasvihuoneen molemmilla puolilla on pienempiä kasvihuoneita, joissa oli mukava kävellä. Eräs hyvin viehättävä paikka on kamelia- ja orkideahuone.






Kameliat olivat kukassa. Tuoksu oli huumava. 
Seuraavassa huoneessa kasvaa Euroopan suurin orkidea.



Otin todella paljon kuvia ja erittäin vaikuttava oli myös kaktushuone. Tässä on muutama kuva:




Suurin näistä "anopinistuimista" oli n. metrin korkuinen. 

Tänne lähden ensi kesänä uudestaan ja oikein ajan kanssa. Tänään koko aamupäivä meni hetkessä. Olisin tarvinnut vielä pari tuntia lisää. 

Näin niin paljon kauniita yksityiskohtia, että olen "tankannut ja tallentanut" kauneutta taas vähäksi aikaa. Katsokaa nyt:



Olen vähitellen siirtymässä tavaran hankkimisesta kauniiden kuvien tallentamiseen omaan mieleeni. Se tuntuu jotenkin mukavammalta.












maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesäkuun ajatus

Zu sich kommen tarkoittaa suomeksi toipua. Sanatarkasti suomennettuna sen merkitys on kuitenkin tulla itsensä luokse. Im Garten komme ich zu mir on Puutarhassa toivun, mutta minulle saksalaisen verbin perusmerkitys on tässä tapauksessa paljon osuvampi: Puutarhassa tulen itseni luokse. 

Muutama päivä puutarhassa vietettynä saan pään puhtaaksi ja mielen rauhoittumaan. Voin silloin elää kasvien keskellä ja palata olennaisiin asioihin. Puutarhatyö on hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista. Rauhan keskellä huomaan jälleen yksityiskohtia, elään hetkessä ja voin seurata kukkien kehitystä:







Puutarha on täynnä kauniita, inspiroivia kuvioita: 




Puutarha tekee terveeksi. Elämä tuntuu kevyeltä ja helpolta. Maailma tuntuu kauniilta paikalta. Hymyilen.