Elokuun kurkistus kasvimaalle: pavut

Olen huomannut, että lähes kaikkiin kasvattamani kasveihin liittyy muistoja ja henkilökohtaisia merkityksiä.

Papujen viljelystä tulee aina lapsuus mieleen. Kun pidän kuivattuja papuja kädessä niiden värejä ja muotoja ihaillen, näen itseni lapsena pienellä kasvimaallani tutkimassa, joko näkyisi pavun alkuja. Mieleen tulee mullan tuoksu, kevään lämpö ja kumisaappaat. Voi sitä riemua, kun pitkän odotuksen jälkeen maasta työntyi ensimmäinen papu! 

Kylvin pavut lapsena suoraan maahan usein jopa monta kertaa muutaman viikon välein. Saksan pidemmän kasvukauden ansiosta satoa tuli runsaasti. 

Nyt esikasvatan pavuntaimia kasvihuoneessa. Tämä toimenpide nopeuttaa kasvua n. 3-4 viikolla. 

Olen kokeillut sekä viherpapujen että härkäpapujen kasvatusta. Viherpavut ovat helpompia hoitaa, koska niitä ei tarvitse tukea. Härkäpavun kasvi on hyvin korkea, viime vuonna se kasvoi yli kaksimetriseksi. On hyvä istuttaa kasvit kehikon tai kasvituen viereen. 

(tämä kaveri seurasi minua kuvaushetkellä joka paikkaan)

Papu on hyvin vaatimaton, se pitää kuitenkin kalkitusta maasta (pH-arvo n. 6) ja vedestä. Viherpapu tarvitsee paljon valoa, härkäpapu viihtyy myös puolivarjossa. Koska papu sitoo maaperään typpeä, se on oikea maanparantaja. Pavuissa on paljon proteiinia.

Palkoja kannattaa poimia suhteellisen varhain siementen ollessa vielä pieniä. Silloin ne ovat parhaimmillaan, rapeita, mutta ei sitkeitä. Kasvatan joka vuosi myös muutaman pavun täyskasvuiseksi ja kerään niistä siemeniä seuraavaa vuotta varten. 

Keitettyjen papujen maku on taivaallinen. Keitän niitä pienessä suolavesimäärässä n. 15 minuuttia. Sen jälkeen lisään nokareen voita ja joskus tarjoan niitä rapeaksi paistetun pekonin kanssa liharuoan lisukkeena. Nam! Keitetty papu on myös hyvä salaateissa ja keitoissa. 

Ryöpytettynä papuja voi myös pakastaa. Silloin pääsee nauttimaan omasta sadosta myös talvella. 

Elokuun luonnonkasvi: nokkonen (Urtica dioica)

Harva kasvi on samalla niin paljon vihattu ja rakastettu kuin nokkonen. Itse kallistun rakastamisen puolelle, koska olen vähitellen oppinut ymmärtämään tämän kasvin voimaa ja sen hyviä ominaisuuksia. Nokkosen voimakas tuoksu vie minut mielessäni aina takaisin mummuni luokse. Kävimme kesäisin paljon hänen luonaan vanhassa Limingassa Vuotila- nimisessä talossa. Talon lähellä oli pieni, entinen navetta, jonka takana kasvoi paljon nokkosia. Leikin usein siskoni kanssa navetassa ja sen lähistöllä. Nokkosen tuoksu on minulle lapsuus, sisko, mummu, maatalo, hirsi, vapaus, kesä, lämpö ja Vuotila. En voi muuta kuin rakastaa nokkosen tuoksua.

Puutarhastamme kasvaa nokkosia "tarkoituksella" liiterin takana ja avokompostin lähellä. Lisäksi niitä löytyy "luvattomasti" marjapensaista, kasvimaasta ja kukkapenkeistä. Pitkähihaisella paidalla ja paksuilla puutarhahanskoilla varustettuna käyn niitä säännöllisesti poistamassa ei toivotuista paikoista.

Käytän nokkosia pääasiassa kahteen tarkoitukseen. Toinen niistä on lannoitteen teko ja toinen ruoanlaitto. 

Nokkoskäyte sopii kaikille kasveille, jotka pitävät typpipitoisesta maasta. Tomaatit, kaalit, (kesä)kurpitsat ja punajuuret rakastavat sitä. Jo muutaman päivän päästä lannoituksen jälkeen ne lähtevät hurjasti kasvamaan. Tämä lannoite vähentää maan happamuutta eli nostaa sen pH-arvon. 

Palkokasveja ei kannata lannoittaa laimennetulla nokkoskäytteellä, koska herneet, pavut ja kumppanit sitovat typpeä maahan. Toisin sanoen nämä kasvit eivät hyödy siitä.

Lannoitetta varten kerää astia (esim. ämpäri tai vielä suurempi muoviastia) täyteen nokkosia. Myös kukintoja voi käyttää. Peitä nokkoset sitten vedellä ja anna niiden olla vedessä pari viikkoa. Astia kannattaa peittää kannella (puulevy tms.). Muutaman viikon jälkeen uute on käyttökelpoista. Vaahto nesteen pinnalla on merkki siitä, että lannoite on valmista. Laimenna se (1:10) ja käytä sitä luonnonmukaisena lannoitteena. 

Varoitus! Nokkosvesi on järkyttävän pahanhajuista. Käytin sitä kerran kasvihuoneessa tomaattien lannoittamiseen. Haju lähti vasta noin viikon päästä. Se muistuttaa pahaa hengitystä nestemuodossa. Nokkosveden vaikutus vei kuitenkin voiton. Käytön jälkeen tomaatit lähtivät kasvamaan ja voimistuivat.

Nokkonen on myös oikea terveyspommi. Se sisältää mm. paljon rautaa, C-vitamiinia ja kalsiumia. Sivulla http://www.arcticwarriors.fi/raaka-aineet/nokkonen/ on hyvä yhteenveto sen terveysvaikutuksista. Nokkosta kannattaakin käyttää ruoanlaitossa. Itse laitan kuivatuja nokkosen lehtiä esim. leipiin, sämpylöihin ja lettuihin. Tuoreita lehtiä voi ryöpättyinä hyvin käyttää keittoihin. 

Keväällä teen nokkoskeittoa nuorista kasveista. Nokkoskeitto onnistuu oikeastaan vain silloin kunnolla. Vanhojen lehtien maku on mielestäni liian voimakas. Käytän yleensä seuraavaa ohjetta (en suosittele sellaisia ohjeita, joissa käytetään sulatejuustoa, se tekee keitosta liian paksun, itse pienennän myös aina hieman jauhojen määrää, niin keitosta tulee löysempi, ei niin puuromainen eli korkeintaan 1,5 rkl jauhoja, jos teet alla olevan ohjeen mukaan): 

http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/nokkoskeitto 

Keitosta tulee ilmavampi, kun sitä vatkataan lopuksi tehosekoittimella pari minuuttia. 

Tätä kasvia kannattaa oppia rakastamaan. Se on ansainnut oman paikkansa hyötypuutarhassa.