Näytetään tekstit, joissa on tunniste krassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste krassi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Liikuteltava yrttipenkki

Hei,

tiedätkö, mikä tämä on?


Sitä voisi kuvitella ränsistyneeksi puutarhatuoliksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Se on:




... liikuteltava yrttituoli. Löysin tuolin viime viikolla takapihalta. Se oli jo melkein saanut kaatopaikkatuomion. Kuulun kuitenkin niihin ihmisiin, jotka rakastavat kierrättää ja keksiä vanhoille tavaroille uusia merkityksiä ja tehtäviä. Jäin sitä tutkimaan ja mielestäni se oli erittäin charmikas ja komea hieman kulahtaneesta olemuksestaan huolimatta. Ryhdyin hommiin.

Ensin levitin penkille parin senttiä puutarhamultaa. Sen jälkeen mietin hauskan kuvion tuleville kasveille ja levitin alustalle krassin, rukolan ja basilikan siemeniä. Niistä oli kuvaushetkellä jo noussut kaksi ensin mainittua. 




Sen jälkeen kastelin siemeniä hyvin ja levitin niiden päälle vielä hieman multaa. Parin päivän päästä voidaan se jo ottaa ulkoruokapöydän viereen ja leikata leivän päälle ensimmäiset krassit :). 

P.S.: Tyttäret puistelivat päätä, kun näkivät tämän "luomuksen". Huom.! Nuorempi tytär kävi sitä kuitenkin kastelemassa, kun kukaan ei ollut näkemässä. Näin kuitenkin 😃.

Mukavia kesähetkiä toivottaa

Lena




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syyskuun ajatus: syksy on puutarhan juhla-aikaa

Puutarhassa on nyt räiskyvä juhla menossa. Katsokaapa tätä väriloistoa! Kasvit ovat pukeutuneet keltaisiin, oransseihin, punaisiin ja ruskeisiin juhla-asuihin. Koko puutarha hohtaa. Se juhlii kasvukauden loppua hienolla ilotulituksella. 

Kaunista nähtävää on puutarhassa nyt hyvin paljon.

Elämänlanka on valinnut itselleen vihertävän vaaleankeltaisen asun. 



Vielä pari viikkoa, niin vaahterakeidas on aivan oranssi. Sitten vietetään siellä puutarhajuhla. Ripustan lyhtyjä puihin ja koristelen pöytää kauniisti. 


Etupihan villiviini on nyt upeimmillaan:




Jostain syystä meillä kukkii syksyisin aina eniten keltaisia ja oransseja kukkia. En ole tietoisesti  valinnut sensävyisiä kasveja, niitä on vain sattunut tulemaan. 

Auringonkukkia on tänä  vuonna paljon:



Miten piristäviä ja kauniita ne ovatkaan!



Korkea kultapallo kukkii tänä vuonna komeasti. 




Aromaattinen kehäkukka koristaa etupihan yrittpenkkiä. 


Jopa krassit ovat säästyneet pakkaselta: 






Pensashanhikilla on melko pienet, hyvin kauniit kukat. 



Ihailen joka syksy ruusunmarjojen erilaisia punasävyjä. 










Muutama ruusu on innostunut kukkimaan vielä toisen kerran! 




Pieni toukka oli mennyt lepäämään ruusunlehdelle. 


Tuntuu siltä, että puutarha haluaisi minulle kertoa jotain hyvin tärkeää: "Kesä on loppunut ja syksy on kaunis. Odotamme pian lumen alla uutta kasvukautta ja keräämme siellä voimia. Tulemme varmasti takaisin. Malta vain odottaa. Muista meidät. Tämän haluamme kertoa sinulle väriloistollamme."