Tänään on sunnuntai ja innostuin ideasta koristella kynttiläkruunuamme havunoksilla. Olin siitä jo haaveillut monta viikkoa ja kynttiläkruunu oli varovasti ilmaistuna pienen ehostuksen tarpeessa.
Ei huono, mutta näin joulun alla ei oikeastaan kovin hyväkään.
Sää oli mitä mainioin, vain muutama pakkastaste. Puutarhasaksilla varustettuna lähdin pienelle puutarhakävelylle omalle takapihalle. Tarkoituksena oli leikata männynoksia. Hetken käveltyäni muistinkin, ettei meillä enää ollut mäntyjä omalla pihalla! Viimeiset olimme kaataneet viime kesänä. Naurahdin ja kurkistin naapurin pihalle. Siellä törrötti suuri mänty. Pitäisikö soittaa ja kysyä ... ei, liian monimutkaista. Lähtisinkö pienelle pyöräilylle lähimetsään? Ei, liian monimutkaista. Olisiko mitään muuta, mitä voisi käyttää?
No tuijiahan meillä oli ainakin viisi kappaletta, niitä ainakin voisi hyödyntää. Leikkasin heti kunnon kimpun. Mitäs muuta löytyisi? Kuusen oksia en tänä vuonna aikonut käyttää, niistä minulla oli hyvin karisevia kokemuksia.
- Piikikäs katajakin voisi näyttää hyvältä, ajattelin. Leikkasin sitäkin reilusti. Siihen loppui ikivihreät. Soitin anopille, jonka luona muut perheen jäsenet olivat juuri vierailemassa. He lupasit tuova männyn oksia. "Toimitusta" odotellessa valmistelin jo tulevaa työmaata eli vein oksat kylpyhuoneen lattialle sulamaan ja kuivumaan, leikkasin ne sopiviksi paloiksi ja toin kynttiläkruunun paikalle.
Puuttuvat oksat saapuivat pian. Elli-anoppi oli antanut mukaan myös pussillisen metsäriidenliekoja. Niputin erilaisia oksia pieniksi kimpuiksi ja kiinnitin ne rautalangalla kehikkoon.
Koristeltavia rautaosia oli yhteensä viisi. Työ oli hyvin rentouttavaa, tuoksui hyvältä ja minulla oli oikein hauskaa. En ollut suinkaan yksin, vaan vieressäni kylpyammeessa oli kehräävä laadunvalvoja ja puhekumppani paikalla, joka näytti hyväksyvän työskentelyprosessin.
Sähkövalossa lopputulos näyttää tältä:
... ja vielä tunnelmallisemmalta kynttilänvalossa:
Nyt joulu voi tulla :)
