Näytetään tekstit, joissa on tunniste kataja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kataja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukuun koristeluvinkki

Hei! 

Tänään on sunnuntai ja innostuin ideasta koristella kynttiläkruunuamme havunoksilla. Olin siitä jo haaveillut monta viikkoa ja kynttiläkruunu oli varovasti ilmaistuna pienen ehostuksen tarpeessa. 


Ei huono, mutta näin joulun alla ei oikeastaan kovin hyväkään. 

Sää oli mitä mainioin, vain muutama pakkastaste. Puutarhasaksilla varustettuna lähdin pienelle puutarhakävelylle omalle takapihalle. Tarkoituksena oli leikata männynoksia. Hetken käveltyäni muistinkin, ettei meillä enää ollut mäntyjä omalla pihalla! Viimeiset olimme kaataneet viime kesänä. Naurahdin ja kurkistin naapurin pihalle. Siellä törrötti suuri mänty. Pitäisikö soittaa ja kysyä ... ei, liian monimutkaista. Lähtisinkö pienelle pyöräilylle lähimetsään? Ei, liian monimutkaista. Olisiko mitään muuta, mitä voisi käyttää? 



No tuijiahan meillä oli ainakin viisi kappaletta, niitä ainakin voisi hyödyntää. Leikkasin heti kunnon kimpun. Mitäs muuta löytyisi? Kuusen oksia en tänä vuonna aikonut käyttää, niistä minulla oli hyvin karisevia kokemuksia. 


 - Piikikäs katajakin voisi näyttää hyvältä, ajattelin. Leikkasin sitäkin reilusti. Siihen loppui ikivihreät. Soitin anopille, jonka luona muut perheen jäsenet olivat juuri vierailemassa. He lupasit tuova männyn oksia. "Toimitusta" odotellessa valmistelin jo tulevaa työmaata eli vein oksat kylpyhuoneen lattialle sulamaan ja kuivumaan, leikkasin ne sopiviksi paloiksi ja toin kynttiläkruunun paikalle. 

Puuttuvat oksat saapuivat pian. Elli-anoppi oli antanut mukaan myös pussillisen metsäriidenliekoja. Niputin erilaisia oksia pieniksi kimpuiksi ja kiinnitin ne rautalangalla kehikkoon. 
Koristeltavia rautaosia oli yhteensä viisi. Työ oli hyvin rentouttavaa, tuoksui hyvältä ja minulla oli oikein hauskaa. En ollut suinkaan yksin, vaan vieressäni kylpyammeessa oli kehräävä laadunvalvoja ja puhekumppani paikalla, joka näytti hyväksyvän työskentelyprosessin.

Sähkövalossa lopputulos näyttää tältä:


... ja vielä tunnelmallisemmalta kynttilänvalossa:


Nyt joulu voi tulla :)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Marraskuun kävely puutarhassa

Yöllä oli satanut lunta noin 15 senttiä. 



Mikä ihana yllätys! Vielä eilen oli ollut harmaata ja sateista. Lähdin heti aamukahvin jälkeen pienelle aamukävelylle. Huomasin, että muutama muu lenkkeilijä oli ehtinytkin ennen minua:





Etupiha näyttää nyt hyvin viehättävältä.
Istumapaikka on saanut valkoisen peitteen. 



Puoli vuotta sitten etupihamme näytti tältä:


... ja nyt tältä: 


Talvi on tärkeää aikaa. Ilman vastakohtaa ainutlaatuisuus jää helposti huomaamatta. Miltä kesä tuntuisi ilman talvea?

Katajan oksat kestävät toistaiseksi lumen painon. Viime vuonna muutama isompi oksa taittui ja jouduimme sahamaan oksat irti. Ne toimivat nyt puutelineen kantokahvana :). 


Takapihan puutarha on kuin talvinen satumaa.










Kasvituet, kottikärryt, vetimet ja kahvat ovat nyt vastustamattomia:









Jopa rakas Herbert-pyöräni on kokenut muodonmuutoksen.


Onneksi on luvattu pientä pakkasta myös lähipäiville. Tällainen talvi olisi täynnä nautintoa, mielenrauhaa ja kauneutta. Toivottavasti saamme paljon lunta. Perennat ja sipulikukat olisivat turvassa. 

Huomenna koristellaan kotia ja puutarhaa kynttilöillä ja jouluvaloilla. 












perjantai 17. kesäkuuta 2016

Puutarhamme etuosa

Hei!


Tässä postauksessa esittelen etupihan puutarhaa. Kun muutimme, siellä oli vain sammaloitunutta nurmikkoa ja muutama hoitamaton kukkapenkki. Lisäksi alueen nurkassa oli kolme mäntyä oikealla ja neljä mäntyä vasemmalla puolella, jotka tekivät paikasta melko synkän ja varjoisen.
Etupihan omenapuu


Näin kauniisti omenapuu (valkea kuulas) kukki tänä keväänä. Onneksi oli hieno, lämmin ja aurinkoinen sää ja pölyttäjiä oli kiitettävästi liikkeellä. Tiedossa on paljon omenoita! Omenapuun alla näkyy myös kahden istuttava puutarhasohva. Omennan kukinnan aikaan se on yksi parhaista lepopaikoista.

Etupihan puutarha eteisen ikkunasta katsottuna. Valokuvamallina Tikru.

Etupihan puutarhassa on liuskekivipolkuja. Ne tekevät tunnelmasta hieman salaperäisen. Sekä ihmiset että eläimet käyttävät niitä paljon. 

Raimo aamulenkillä


Tämä liuskekivipolku johtaa toiselle lepopaikalle. 


Puutarhan päädyssä on lepopaikka, jossa on vastakkaiset penkit.


Toinen lepopaikka on puutarhan päädyssä. Rautakehikossa on kaksi vastakkaista penkkiä. Keskelle olen laittanut pienen pöydän. Siellä on mukava juoda kahvia perheen tai ystävien kanssa. 

Olen aina pitänyt violetin ja vaaleanpunaisen eri sävyistä. Tämä näkyy puutarhassamme selvästi. Keltainen toimii vastavärinä monessa paikassa. Myös valkoisia kukkia on paljon. Posliinihyasintit, helmililjat, violetit krookukset, akileijat, kurjenmiekat, ruiskaunokit, kissankellot, tuoksuherneet, varjoliljat ja syysasterit ovat esimerkkejä violetinsävyisistä kukista. 



Vuorikaunokki


Akileija


Tuoksuherne


Vaalenpunaisina kukkivat kasvit edustavat muun muassa lukuisat ruusut, harjaneilikat, sormustinkukat ja pionit:


Ruusu


Särkynytsydän

Mm. parvitulppaanit, keltaiset krookukset, narsissit, kultatyräkit, tarhakullerot, tarha-alpit, tarhapiiskut, keltakurjenmiekat ja kehäkukat antavat puutarhalle keltasävyistä pirteyttä ja iloisuutta. Yhteensä etupihan puutarhassa on noin 80 kukkivaa lajia. 


Männyt kaadettiin vähitellen, jotta alue saisi valoa ja energiaa. Kolme omenapuuta ja kataja säilytettiin. Lisäksi olen istuttanut kaksi kirsikkapuuta. Tältä näyttää puutarhan keskellä kasvava omenapuu: