Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Toukokuun kurkistus kasvihuoneeseen

Kasvihuone toimii olohuoneenani koko kasvukauden ajan. Se on ihmeellinen paikka. Vaikka ulkona olisi keväällä hyytävän kylmää, kasvihuoneen lämpötila voi aurinkoisella säällä nousta kolmeenkymmeneen asteeseen. 

Kun tyttäreni minulta eilen kysyi, mikä on puutarhassamme kaikkein hienointa, minulle tuli mieleen kaksi asiaa, nimittäin etupihan omenapuu ja kasvihuone. Valitsin lopulta kasvihuoneen. 


Keväällä käytän sitä pääosin kasvien esikasvattamiseen. Noin puolet kasveista muuttaa jossain vaiheessa ulos kuten esimerkiksi kesäkurpitsa, salaatit, yrtit ja kesäkukat. 


Koska kaunokaiset ovat jostain syystä häipyneet puutarhastamme, ostin eilen kirpputorilta kuudella eurolla laatikollisen belliksiä. Joku myy kirpputorilla taimia ja ostan sieltä välillä kasveja, jos 1. tietty lajike on häipynyt omalta maalta tai 2. sieltä löytyy jokin harvinaisuus. 

Jakamalla kasvit sain 106 uutta tainta ja olin hyvin onnellinen. Kaunokaiset saavat nyt vahvistua ja istutan ne sitten puutarhaan. Muita ulos lähteviä kasveja:


ruusupavut


basilika 💚


koristekrassit


tuoksuherne


tuoksuherne


kesäkurpitsa (avokompostipaikka varattu)


rucola 


kesäkukkaseos

Muut kasvit jäävät kasvihuoneeseen koko kesäksi: Kasvihuonekurkut, tomaatit, huonekasvit, viini, sitruunaköynnös, chilit sekä peperonit. 


chilit


banaanipuu


tomaatit


sitrukset


kasvihuonekurkku


viini (onneksi elossa!)

Viiniköynnös näytti kauan kuolleelta, mutta onneksi siinä on nyt pieniä silmuja. Jotkut väittävät, että sitä pitäisi leikata syksyllä (kuten tein), jotkut taas ovat sitä mieltä, ettei se ole hyväksi viinille. Sen sijaan se pitäisi leikata vasta talvella. Paikallisen puutarhurin vinkin mukaan napsin siitä vielä noin kymmenen senttiä pois pari viikkoa sitten ja onneksi se on nyt toipunut jostakin, mistä en ole vielä tietoinen. Täytyypä kysyä anopin tutulta, joka on kasvattanut viiniä omassa kasvihuoneessa jo vuosia hyvällä menestyksellä.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kurkistus kasvihuoneeseen: Mitä sieltä löytyy?

Esittelen tässä jutussa kasvihuonettamme. Keskityn tässä siihen, mitä kaikkea siellä kasvaa ja menestyy ja mitä kasvihuoneharrastusta aloittaessa kannattaa välttää. Syksyllä voisin tehdä jutun sen rakentamisesta.

Tältä se näyttää ulkoa:




Erityisen paljon pidän siitä, että kasvihuone on tehty vanhoista ikkunoista. Noin kuusi vuotta sitten vaihdoimme talomme alakerran ikkunat ja jätimme vanhat ikkunat liiterin taakse odottamaan ("jos joku päivä vaikka tehtäisiin kasvihuone"). Nyt se vihdoinkin toteutui. Olen viettänyt siellä hyvin paljon aikaa. 

Ovi ja katto ovat pleksilasia. Valitsimme ruskeanharmaan, mustan ja valkoisen pääväreiksi. Ne ovat mielestämme kauniin ajattomia, rauhallisia ja sopivat hyvin kasvien kanssa. Rakastan pieniä yksityiskohtia. Oven koukut ja kahvat ovat käsityötä: 



Sisällä oven vieressä on koukkuja puutarhatyökaluja varten. Siellä on myös mittari, joka näyttää sisä- ja ulkolämpötilan. 



Kasvihuone on tehty niin, että vain päätyosassa on syviä, kiinteitä istutuslaatikoita. Niihin on istutettu viiniä, kasvihuonekurkkuja ja artisokkaa. Kaikki muut kasvit on istutettu siirrettäviin ruukkuihin. Ruukkujen lisäksi kasvihuoneesta löytyy vanhoista laudoista tehty työpöytä (tein sen alun perin kesäkeittiön apupöydäksi, väriltään ja kooltaan se vain oli niin sopiva kasvihuoneeseen, että se on muuttanut pysyvästi sinne) ja tuoli nautintohetkiä varten.

Keväällä työpöytä oli istutuskäytössä:


Tilanpuutteesta johtuen se toimi kesäkuussa kasvipöytänä:


Tyhjensin äsken työpöydän ja keksin käyttää sitä kirjoituspöytänä. Istun täällä tällä hetkellä kirjoittamassa. Tunnelma on rauhallinen ja inspiroiva. On vielä varhainen aamu, täällä on 22,6 astetta. Olen kasvien ja kasvihuoneen tuoksun keskellä. 


Käytän kasvihuonetta moneen eri tarkoitukseen. Niistä eräs tärkeä on esikasvatus. Keväällä esikasvatin paljon yksi-, kaksi- ja monivuotisia puutarhakukkia ja vihanneksia, jotka ovat nyt jo kauan olleet ulkona. Tässä on toukokuussa otettu valokuva esikasvatusastioista.


Pientä esikasvatusta on kuitenkin menneillään koko ajan. Noin kuukausi sitten kävin puutarhamyymälässä ja löysin sieltä violetteja gladioluksia 70 %:n alennuksella. Esikasvatin ne myös ja istutin gladiolukset ulos viime viikolla. Ne ehtivät vielä oikein hyvin.




Kasvihuoneessamme viljelen myös paljon hyötykasveja. Tomaattikasveja on (pieni hetki, lasken) 62! Luulen, että ensi vuonna tulen puolittamaan määrän, täällä on melko täyttä. Tätä kutsutaan varmaan tyypilliseksi aloittelijan virheeksi. Toisaalta kaikki näyttävät hyvinvoivilta ja tomaatteja näyttää tulevan runsaasti. 








Chilikasveja löytyy myös. Niitäkin on runsaasti. Laskenpa nekin. 38. Keväällä kylvin samana päivänä myös punaisesta paprikasta talteen otettuja siemeniä ja eräänä päivänä chilin ja paprikan istutuslaatikot sekoittuvat vahingossa. Taimet näyttivät hyvin kauan samoilta. Nyt osaan ne kuitenkin selvästi erottaa toisistaan: Chili kukkii jo, mutta paprika ei. Paprikan varsi on vahvempi. Paprikan lehtien vihreä on tummempi ja lehdet ovat vahvempia. 



Chilissä on jo pieniä alkuja. 


Chilin kukka on läpimitaltaan n. 4 senttiä ja valkoinen. 


Paprikan lehdet ovat chiliin verrattuna vahvempia ja tummempia. 


Chilit tarvitsevat paljon vettä, aurinkoa ja lämpöä. Tuholaisia vastaan kasvihuoneessa on paljon samettikukkia. 

Täällä on myös kaksi viiniköynnöstä: Zilga- ja Spulga- lajikkeet. Zilga on niin kestävä lajike, että olisin voinut istuttaa sen myös ulos. Se saa nyt kuitenkin nauttia kasvihuoneen lämmöstä. Juuri tämä viini on jo tänä vuonna tekemässä rypäleitä. 



Zilga on jo päässyt kattoon asti. Sen tueksi laitettiin nyt poikkilauta. 





Molemmat kasvit kiipeilevät pitkiä tukikeppejä pitkin. 


Zilgan rypäleet ovat jo hieman sinisiä:


Sitruunapuussa on muutama hedelmä ja Kumkvatti rakastaa kasvihuoneen kosteaa lämpöä. Se on oikein innostunut tekemään kirpeitä hedelmiään, joista olen tehnyt herkullista hilloa. 



Sitruuna kellertää jo. Kumkavtissa on tällä hetkellä 12 hedelmää. 


Tämä on mainio paikka esikasvattaa yrttejä. Basilika ja laventeli ovat jääneet tänne pysyvästi.




Täältä löytyy myös paljon huonekasveja, jotka olen tuonut tänne toipumaan ja kasvamaan. Oliivipuu oli talvella kärsinyt vähäisestä valosta ja melkein kuollut. Kauniista, pallon muotoon leikatusta puusta oli vain yksi elävä oksa jäljellä. Onneksi kasvi jäi eloon. Hankin oliiville ja sitruspuille talveksi lisävalon. 


Oliivi on onneksi toipunut täällä. Se teki uuden verson, joka on kesän aikana voimistunut. 



Myös palmu oli keväällä surkeassa kunnossa. Lähes kaikki lehdet olivat ruskeita. Leikkasin kaikki pois ja onneksi kasvi on tehnyt uusia lehtiä:




Kaktukset ovat kasvaneet paljon:




Täällä voi kokeilla myös kaikenlaista uutta. Kaupan hedelmistä ja vihanneksista saa paljon erilaisia siemeniä. Paprikan lisäksi meillä on nyt pieni sitruspuuviljelmä:



Ja avokadopuita:




Toin Saksasta muutaman tammenterhon metsästä. Katsokaa, ne viihtyvät täällä:



Täällä on nyt heinäkuun loppupuoliskolla hyvin vihreää. Nyt lämpötila on noussut niin paljon (33,8 astettaI), että on aika lähteä. 


Suosittelen kasvihuoneviljelyä lämpimästi. Se on aivan ihanaa.