Muovimaton viimeinen taistelu

Seuraavaksi oli eteisen lattian vuoro. Koska eteinen joutuisi kovalle koetukselle, siihen piti valita kestävä materiaali. Päädyin vaaleansävyiseen tammiviilulattiaan. Lattiapaketit olivat odottaneet vuoroaan olohuoneen nurkassa jo pitkään, ja vihdoinkin niiden päivä koitti.

Kuvassa näkyy vanha muovimatto.

Rehellisesti sanottuna eteisen remontti hieman harmitti minua. Heti mökin ostettuani olin nimittäin maalannut ja sisustanut eteisen viihtyisäksi, jotta mökille olisi mukava saapua ja jotta valmis tila motivoisi jatkamaan remonttia. Nyt juuri tämä motivaattori oltiin purkamassa pois. Toisaalta lähes kaikki muu oli jo valmista, joten ehkä eteisenkin aika oli viimein tullut. Ja lähtisipä vihdoin lattiaan liimattu muovikerros.

Tyhjensin eteisen, ja timpuri avasi lattian. Sen alta paljastui, että puolet lattiasta kuului vanhaan mökkiin ja puolet oli 1990-luvulla rakennetun laajennuksen betonilattiaa. Selasin vanhoja valokuvia ja totesin, että betonilattian kohdalla oli aikaisemmin sijainnut mökin ulkokuisti ja sisäänkäynti.

Tilanne oli sama kuin aiemmin keittiössä ja kamarissa. Vanhan puolen tukipuut olivat kostuneet, sillä ne oli aikanaan asennettu suoraan maata vasten ilman kunnollista eristystä. Ne oli siis vaihdettava. Samalla löytyi myös vanha maakellari, mutta valitettavasti ilman aarteita. Siellä asui vain yksinäinen hämähäkki, jonka siirsin pihalle syvällisen neuvottelun ja pitkällisen suostuttelun jälkeen.

Lattian annettiin kuivua useiden päivien ajan puhaltimien ja irtopattereiden avulla. Sillä välin autoin irrottamaan betonipuolelta vanhaa muovimattoa. Se osoittautui yllättävän hankalaksi työksi, sillä matto oli liimattu erittäin tiukasti kiinni. Siitä irtosi vain pieniä palasia kerrallaan, ja jossain vaiheessa luovutin. Timpuri sai onneksi loput poistettua jonkinlaisella ihmeellisellä hiomavempaimella.

Eteisen vanha seinäkaappi oli alun perin tarkoitus purkaa kokonaan, mutta rakenteiden paljastuttua kävi ilmi, että ne olivatkin kantavia. Siksi irrotettiin vain ovet. Maalasin karmit ja ovet kolmeen kertaan tummanvioletilla, puolihimmeällä ja lähes mustalta näyttävällä kalustemaalilla. Käytin työn nopeuttamiseksi telaa, ja myöhemmin viimeistelin ovet keramiikkapajassa tekemilläni vihreillä koristekrassilaatoilla.

Alun perin ulko-oven kohdalla oli ainoastaan muovinen eteismatto. Sen alle kertyi kuitenkin helposti kosteutta, ja lattia imi matosta itseensä mustaa väriä. Tämän vuoksi hankin suuria vaaleita laattoja, jotka liimasin lattiaan kiinni. Nyt eteiseen voi astella märilläkin kengillä pelkäämättä, että lattia kärsii siitä.

Tältä näyttää lopputulos:

Aprikoosivirheen kautta tähtitaivaaseen

Kauan pelätty päivä koitti, kun oli toiseksi viimeisen remontoitavan huoneen vuoro. Kyseessä oli vanhempieni entinen yhteinen työhuone, joka oli pakattu täyteen kansioita, huonekaluja, kirjoja, laitteita ja muuta tavaraa. Huoneessa pystyi tuskin kävelemään.

Melko pian mökin lunastamisen jälkeen olin teettänyt kyseiseen huoneeseen liittyvän remontin. Huoneen yhteen nurkkaan oli päässyt valumaan vettä, ja sekä tapetti että Gyproc-levyt olivat menneet pilalle.

Syyksi paljastui irronnut kattopelti, jonka timpuri korjasi. Samalla hän vaihtoi kattoon eristevillat ja uudet kattopaneelit sekä seiniin uudet Gyproc-levyt, jotka hän myös maalasi valkoisiksi. Sentään yksi nurkka oli siis jo valmiiksi tyhjä.

Minulla oli monta syytä, miksi olin lykännyt kyseisen huoneen remontointia. Päällimmäinen syy oli se, etten halunnut koskea isän tavaroihin. Hän oli äidin kuoleman jälkeen viettänyt monta kuukautta sairaaloissa ja kuntoutusyksiköissä ja ammattilaisten näkemykset olivat samansuuntaiset. Siinä vaiheessa oli jo selvää, ettei hän enää palaisi vanhaan kotiinsa, mutta vielä oli epäselvää, mihin hän lopulta muuttaisi. Ajattelin, että hän voisi ehkä vielä itse valita uuden kotinsa mukaan itselleen tärkeitä tavaroita. Nyt näytti kuitenkin siltä, ettei hän huonon vointinsa ja kuntonsa vuoksi enää pystyisi tulemaan mökille. Niinpä minun tehtäväkseni jäisi pakata hänen tavaransa ja varastoida ne jonnekin.

Toinen syy remontin lykkäämiselle oli tietoisuus urakan mittasuhteista. Tiesin joutuvani jälleen kerran kohtaamaan kipeitä asioita, joten kuormitus olisi sekä fyysinen että henkinen. Lisäksi en ollut lainkaan varma siitä, miten huoneen lopulta sisustaisin. Olin käyttänyt sitä myös remonttitarvikkeiden varastona, mutta sekään ei enää riittänyt syyksi siirtää remonttia. Vanhan puolen remontti oli nimittäin eteisen lattiaa lukuun ottamatta valmis.

Eräänä tammikuisena viikonloppuna ryhdyin vihdoin hommiin. Aiemman vesivahingon vuoksi suurin osa tavaroista päätyi kaatopaikalle. Käydessäni läpi vuosien aikana kertynyttä tavaraa hämmästyin jälleen kerran sitä käsittämätöntä keräily-, dokumentointi- ja arkistointivimmaa. Lajittelin talteen olennaiset dokumentit, kuten mökin historiaan ja rakentamiseen liittyvät paperit, ja heitin pois vähemmän tarpeelliset ”arkistot”, esimerkiksi ostoskuitit aina 1980-luvulta lähtien. Vein kaatopaikalle kaksi täyttä isoa peräkärryllistä tavaraa. Isän tavarat pakkasin banaanilaatikoihin ja siirsin varastoon odottamaan.

Parin tyhjennysviikonlopun jälkeen revin vanhat tapetit seiniltä ja pesin seinäpinnat huolellisesti. Tavoitteeni oli luoda huoneesta rentoutumiseen tarkoitettu viihtyisä lepo- ja makuuhuone. Koska huone oli melko pitkä, päätin tehdä toiseen päätyyn leponurkkauksen ja toiseen nukkumispuolen. Tapetoisin päätyseinät samalla tapetilla ja maalaisin pitkät seinät kalkkimaalilla.

Tiesin kalkkimaalauksen olevan melko sotkuista hommaa, joten aloitin maalaamisesta enkä tapetoinnista. Pelkäsin nimittäin sotkevani tapetit maalilla. Olin jo tilannut hienon tapetin, jossa oli tummanvihreää metsämaisemaa muistuttava kuviointi. 

Tavoitteena oli luoda hieman mystinen, Etelä-Eurooppaa henkivä ja kodikas tunnelma: terrakottaa, tummanvihreää ja ripaus palmujen eksoottisuutta.

Ajattelin poimia pitkien seinien sävyksi tapetin vaalean okran värin ja tilasin kalkkimaalia netistä. Kuvassa maali näytti juuri oikeanlaiselta. Jauhe piti sekoittaa veteen, mutta jo sekoitusvaiheessa huomasin maalin olevan melko aprikoosinsävyistä. Maalasin pitkät seinät ja toivoin koko ajan, että väri muuttuisi kuivuttuaan. Toisin kuitenkin kävi. Maalasin seinät vielä toiseen kertaan ja elättelin samaa toivoa, mutta aprikoosinen sävy vain voimistui.

Se toi mieleeni 1990-luvun lastenhuoneen, ja kahden huonosti nukutun yön jälkeen tiesin, että seinät olisi maalattava vielä kerran.

Vinkki kaikille tuleville seinänmaalareille: jos tilaat maalia netistä, tilaa ensin testipurkki tai edes värimalli. Muuten homma voi mennä pahasti pieleen. Sillä tavalla säästää oikeasti sekä rahaa että aikaa.

No, miten sitten kävi?

Pohdiskelin asiaa vielä pari päivää ja ostin lopulta kullansävyistä seinämaalia. Maalasin sitä aprikoosin päälle luovin vedoin 😊. Ja kun kerran päästin luovuuden valloilleen, tein makuupuolen seinästä vieläkin persoonallisemman ja lisäsin siihen tummanvihreällä maalatun tähtitaivaan. Lopputulos on ainakin parempi kuin se aprikoosinsävyinen unelma. Tosin uskon muuttavani seinät vielä jonakin tulevana vuonna, sillä en ole vieläkään täysin vakuuttunut lopputuloksesta.

Lopuksi tapetoin päätyseinät, pesin parkettilattian ja vahasin sen. Sen jälkeen naulasin listat takaisin paikoilleen ja sisustin huoneen.

Lepopuolella on nyt leveä tummanvihreä sohva, jolla on myös mukava nukkua, sekä vanhat Lundia-hyllyt. Toin niihin minulle erityisen tärkeitä rentoutumiseen liittyviä kirjoja, kuten lasten-, puutarha- ja hyvään elämään liittyviä teoksia. Nurkasta löytyy myös useita villalankakoreja.

Makuupuolelle sijoitin 1950-luvulta peräisin olevan sänkyrungon. Maalasin myös vanhan kiikkutuolin, rottinkipöydän ja pari tuolia huoneeseen sopiviksi sekä asettelin ikkunan eteen muutaman kauniin kasvin. Lopuksi vaihdoin vielä kattovalaisimet.

Olen jo nukkunut monta yötä tuossa makuunurkkauksessa. Iltaisin tähtitaivas kimmeltää pöytävalaisimen valossa. Ja oikeastaan siitä tuli sittenkin aika mukavan näköinen.

Vanhan kamarin muodonmuutos

Viereisessä kuvassa näkyy mökki 1970-luvulla. Sen rakensi äidin eno, joka eli siellä hyvin vaatimattomasti. Hänellä oli pelkkä tupakeittiö, vessa, makuukamari sekä erillinen ulkosauna. Kamariin pääsi tupakeittiöstä melko kapean oven kautta.

Kysyin timpurilta, olisiko mahdollista siirtää kamarin ovea remontin yhteydessä noin kymmenen senttiä, koska keittiön lavuaari oli niin syvä, että se ulottui osittain oven eteen. Oviaukkoa ei voinut kaventaa, sillä se oli jo ennestään melko kapea. Timpurin mukaan oven siirtäminen ei olisi mikään ongelma. 

Aluksi tyhjensin huoneen kokonaan. Voi sitä tavaran määrää! Sitten lattia tyhjennettiin sahanpurusta ja kostuneista tukipuista aivan samalla tavalla kuin keittiössäkin. Sen jälkeen se kuivatettiin viikonlopun yli ja käsiteltiin bitumiliuoksella vesitiiviiksi. Aineella oli melko voimakas tuoksu, ja muutaman päivän ajan mökissä haisi varsin pahalle, mutta sen jälkeen helpotti. Lattian pohjalle laitettiin paksu kerros Leca-soraa ja sen päälle Ecovillaa. Koska lattian alla kulki vesijohto, hyvä eristys oli erityisen tärkeää putken mahdollisen jäätymisen estämiseksi.

Sitten koitti päivä, jolloin timpuri soitti minulle. Olin jo oppinut tuntemaan häntä hieman ja tiesin hänen pitkistä hengitystauoistaan ja äänensävystään heti, että jokin oli pielessä.

Ja niin olikin.

Asia liittyi oviaukon siirtämiseen. Se ei kuulemma ollut mahdollista, koska vieressä oleva palkki, joka olisi pitänyt poistaa, olikin kantava. Timpuri oli jo ehtinyt eristää seinät ja asentaa niihin Gyproc-levyt.

Mietin hetken. Eteisen puolella oli tällä hetkellä mystinen seinään upotettu kaappi, jossa vanhempani olivat säilyttäneet rotanmyrkkyä, mäntysuopaa, Offia ja muuta vastaavaa. Se joutaisi kyllä pois. Sen paikalle voitaisiin tehdä uusi oviaukko.

vasemmalla näkyy "mystinen" upotettu kaappi, josta tuli uusi oviaukko

– No laitetaan koko nykyinen oviaukko umpeen ja tehdään uusi eteisen puolelle siihen, missä tuo turha kaappi on.

Timpuri oli jälleen hetken hiljaa, tyypilliseen tapaansa.

– Tuo voisi toimia.

– Tulen tänään mökille, niin katsotaan.

Pari tuntia myöhemmin tutkimme mystistä kaappiseinää ja totesimme, ettei se ollut kantava. Timpuri mittaili seinää hetken keskittyneesti, käynnisti sitten sahan ja leikkasi ovea varten sopivan kokoisen aukon. Vanhan oviaukon hän sulki umpeen.

– Itse asiassa tuo on paljon toimivampi ratkaisu. Eipä tarvitse enää kulkea keittiön kautta työhuoneeseen, ja matka vessaankin lyhenee huomattavasti, nauroin.

Pohdin pitkään huoneen sisustusta. Minusta oli tärkeää,  että se tuntuisi luontevalta osalta koko mökin sisustusta: klassiselta, raikkaalta, ystävälliseltä ja persoonalliselta. Huoneesta tulisi etätyöpiste, työhuone, kirjoitushuone, pähkäilyhuone ja tutkimushuone. Sen ei pitäisi viedä liikaa huomiota itseensä, mutta samalla sen tulisi tukea ajattelemista ja tekstien luomista. Selailin satoja tapettivaihtoehtoja ja päädyin lopulta melko yksinkertaiseen ratkaisuun: tapettiin, jossa oli pieni vihreä lehtikuvio.

Olohuoneessa odottava lankkukasa pieneni päivä päivältä timpurin asentaessa lattiaa. Olin valinnut keittiöön ja kamariin saman lattian, 14 senttimetriä leveän mäntylankkulattian. Olin tietoinen männyn pehmeydestä ja siihen mahdollisesti syntyvistä jäljistä, mutta päädyin siihen silti, koska en löytänyt yhtä paksua ja kohtuuhintaista lankkulattiaa muusta puulajista. Lankkuja jäi jonkin verran yli, mutta onneksi avaamattomat paketit pystyi palauttamaan.

Lopulta huone oli tapetointia vaille valmis. Hoidin tapetoinnin eräänä joulukuisena viikonloppuna ja maalasin samalla kiviseinän greigen sävyiseksi. Vielä ennen joulua timpuri viimeisteli huoneen kiinnittämällä listat.

Voilà.

Pääsin vihdoin sisustamaan. Huolehdin siitä, ettei huone täyttyisi liikaa. Halusin siihen ilmavuutta ja tilan tuntua. Aluksi kannoin sisään mustan kirjoituspöydän, joka oli ollut vuosikausia hieman ylimääräisenä kotimme työhuoneessa. Tyyliltään se edusti shabby chic -suuntausta, jossa huonekalut saavat näyttää hieman vanhoilta, patinoituneilta ja käytetyiltä. Maalipinta voi esimerkiksi olla kulunut reunoista.

Maalasin työpöydän seuraksi mustaksi vitriinikaapin, tuolin, penkin ja kiikkutuolin sekä hioin niiden kuivuttua maalia pois valituista kohdista. Lattian käsittelin kahteen kertaan valkoisella puuöljyllä. Kiinnitin verhotangon, silitin valkoiset verhot ja ripustin ne paikoilleen. Lopuksi valitsin vielä huonekasvin, lampun ja maton.

ennen ...

... ja jälkeen😊

Mikä joululahja!

Nykyään vietän työhuoneessa paljon aikaa.

näkymä eteisestä

Mökin keittiöremontti

Kaikki tähän mennessä tekemäni työt pystyin toteuttamaan itse, ja ne kohdistuivat talon uudelle, vuonna 1996 rakennetulle lisäsiivelle. Alkuperäisen, noin 35 neliön kokoisen vuonna 1960 rakennetun mökin remontti vaati kuitenkin jo ammattilaisen osaamista.

Ensimmäiseksi vaihdatin keittiön ja kamarin ikkunat sekä tilasin uuden ulko-oven. Ennen ikkunoiden ja oven saapumista kiirehdin poistamaan talon ulkoseinistä vanhat maalit. 

En ehtinyt maalata koko rakennusta valmiiksi, mutta pyrin saamaan ainakin reunakohdat maalattua, jotta välttyisin myöhemmin teippaamiselta. Aitoa mökkitunnelmaa tavoitellessani tilasin ikkunoihin myös irrotettavat ruudut. Koska tuleva keittiön työtaso ulottuisi yhden ikkunan eteen, kyseistä ikkunaa pienennettiin työtason korkeuden mukaiseksi.

Keittiön ja eteisen alkuperäisten puulattioiden päälle oli vuosien saatossa liimattu rumaa muovimattoa. Seinien eristeenä oli sahanpurua, ja keittiön kattokin oli vino ja epäsiisti. Mökissä ei tuntunut kosteuden hajua, mutta timpuri epäili, että lattian alta saattaisi löytyä kosteusvaurioita.

Vanhan puolen remontti alkoi lokakuun loppupuolella. Sotkun määrää on vaikea kuvailla. Timpuri aloitti purkamalla keittiön lattian ja seinät, ja minä autoin työn ohessa sen minkä pystyin. Muovimaton ja vanhan puulattian alta löytyi noin 50 senttimetriä sahanpurua sekä valitettavasti myös kostuneita ja osittain lahonneita tukipuita ja lattianiskoja. Puut oli asetettu suoraan maapohjan päälle ilman minkäänlaista eristettä. Sama tilanne löytyi myös viereisestä kamarista.

Tämä tarkoitti käytännössä koko lattiarakenteen purkamista. Lapioimme timpurin kanssa sahanpurua jätesäkkeihin, minkä jälkeen rakenteiden annettiin kuivua. Tavaraa kertyi yhteensä noin kuusikymmentä valtavaa jätesäkillistä. Naapuri otti osan sahanpurusta hiihtoladun pohjan parantamiseen, ja loput levitin pensaiden ja puiden alle.

Yksi remontin tähtihetkistä koettiin, kun timpurin kanssa muutimme oviaukkojen kokoja. Minun tehtäväni oli "ottaa vastaan" välikatolta mahdollisesti putoavaa sahanpurua. Kun timpuri sahasi moottorisahalla oviaukon yläpuolelta, kävi nopeasti selväksi, ettei mikään muovisäkki riittäisi tehtävään. Sahanpurua satoi kummankin päälle – paitoihin, hiuksiin ja jopa silmälasien väliin. Lopulta kasvoja ei juuri enää erottanut, ainoastaan nauravat suut purukerroksen keskeltä. Kävin välillä pihalla puistelemassa pahimmat purut pois vaatteistani. Sen jälkeen hiivin vielä salaa ulkosaunan taakse tyhjentämään sahanpuruja rintaliiveistä. Silloin viimeistään ymmärsin, että vanhan mökin remontointi on todellakin kokonaisvaltainen kokemus.

Valitsin sekä keittiöön että kamariin 14 senttimetrin levyistä mäntylankkua. Keittiön lattian käsittelin läpikuultavalla vaaleanharmaalla petsillä. Halusin keittiöstä valoisan ja kutsuvan, mutta samalla vanhan mökin tunnelmaan sopivan. Pääväriksi valitsin vaalean beigen, joka toistuu niin kukkatapetissa kuin keittiön kaapeissakin. Tehosteväreinä käytin tummanvihreää, mustaa, kultaa ja raikasta keltaista. Yksi keittiön suosikkiesineistäni on vanha puulevy, joka oli seurannut minua jo yli 20 vuoden ajan odottaen sopivaa käyttöä. Nyt sille löytyi vihdoin oikea paikka. Paikallinen puuseppä teki siihen jalat, ja käsittelin pinnan tummanruskealla puuöljyllä.

Keramiikkakurssilla valmistin lumpeenlehtiä ja lumpeenkukkia vanhan puuhellan taustaseinää varten. Lisäksi maalasin vanhan, hieman kellastuneen mäntyvitriinin uuteen värimaailmaan sopivaksi ja hankin siihen hauskat eläinaiheiset vetimet.

Voi sitä päivää, kun keittiö viimein valmistui! Timpuri teki erinomaista työtä lattioiden, seinien ja katon kunnostuksessa, ja hän asensi myös keittiön. Keittiö toimitettiin yllättäen osina eikä valmiiksi koottuna, mutta siitäkin selvittiin. Sähkömies asensi himmennettävät kattovalaisimet, ja samalla sain pistorasiat juuri niihin paikkoihin, joissa niitä tarvitsin. Oma roolini oli toimia apukätenä, siivoojana ja tapetoijana.

Tässä on usean kuukauden urakan lopputulos:

Taikapölyä ja uusia muistoja

Sellaisen huoneen remontointi, johon liittyy vahvoja, kipeitä muistoja, on raskasta. Ehkä juuri siksi olinkin aloittanut mökkiremontin eteisestä ja olohuoneesta. Halusin viivyttää kyseiseen tilaan tarttumista. Se on huone, jonka ikkunan alle auto aina pysäköidään pihaan ajettaessa. Niin teimme myös eräänä kohtalokkaana kesäaamupäivänä ystäväni kanssa.

Olimme juuri lähteneet kesäretkelle kohti Pietarsaarta, kun vanhempieni naapuri soitti. Hän kertoi huolestuneena, ettei äitini ollut moneen päivään hakenut Hesaria postilaatikosta. Postin hakeminen oli naapureille hiljainen merkki siitä, että äiti oli liikkeellä ja kaikki oli hyvin. Puhelun jälkeen katsoimme ystäväni kanssa toisiamme; tulimme tulokseen, ettei päiväretkestä voisi nauttia huolen varjostaessa mieltä. Niinpä teimme u-käännöksen ja ajoimme jännittyneessä hiljaisuudessa reilut puoli tuntia vanhempieni talolle. Yritin matkalla soittaa äidille, mutta puhelimeen ei vastattu.

Perille päästyämme kurkistin sisään juuri tuon kyseisen huoneen ikkunasta. Näin äidin makaavan elottomana lattialla, eikä hän reagoinut koputukseen tai huutoon. Huoneessa vallitsi täysi kaaos – lattialla oli lakanoita, tyynyjä, esineitä ja kaatuneita tuoleja. Ulko-ovi oli lukossa. Soitin hätäkeskukseen, ja ambulanssi saapui vartissa. Paikalle hälytettiin myös palokunta avaamaan ovea, mutta odotellessamme onnistuin itse tiirikoimaan sen auki metalliesineellä. Toinen ensihoitajista pyysi minua ja ystävääni odottamaan ulkona.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua toinen heistä tuli ulos. ”Isäsi löytyi olohuoneen lattialta ja on yhä elossa. Äitisi on valitettavasti menehtynyt.”

Nyt seisoin juuri tässä samassa huoneessa, jonka olin aikeissa remontoida. Olin jo aiemmin vienyt parisängyn patjoineen sekä rikkinäisen kaapiston kaatopaikalle ja lahjoittanut mäntyiset pikkukaapit pois. Aloitin työt irrottamalla listat ja repimällä irti kulahtaneet, 30 vuotta vanhat tapetit. Tyttäreni oli ehdottanut tilan muuttamista makuuhuoneeksi, mutta tiesin, etten kykenisi koskaan nukkumaan siellä. Jotta huone voisi vähitellen täyttyä uusilla, valoisilla muistoilla, minun täytyisi viettää siellä aikaa ja tehdä asioita, joista nautin. Siksi päätin rakentaa siitä taide- ja käsityöhuoneen. Olinhan hankkinut mökin juuri siksi, että minulla olisi riittävästi tilaa luovalle työlle.

Tapetoin seinät mökkimaisemaan sointuvalla tapetilla ja maalasin sekä katon että listat valkoisiksi – katto vaati peräti kolme kerrosta maalia! Olohuoneesta ylijääneen Lundia-hyllykön osan uusiokäytin taide- ja askarteluhyllynä maalattuani sen ulkoreunat raikkaan valkoisiksi. Huoneen päädyssä olevan punatiiliseinän käsittelin harmaalla kalkkimaalilla ja päivitin valaistuksen. Kannoin vanhan hetekan kamarista taidehuoneeseen palvelemaan sohvana ja tarvittaessa vierassänkynä. Sitten tyhjensin kotoamme kaikki taidetarvikkeet, jotka olivat vallanneet vierashuoneen kaapit ja tasot, ja toin ne mökille. Siirsin ikkunan eteen ison, valkoiseksi petsatun piirustuspöydän ja asettelin sen viereen pari huonekasvia. Viimeisenä silauksena levitin lattialle suuren, vaalean maton.

Huone näytti nyt kutsuvalta ja ystävälliseltä. Ilmassa leijui toivoa ja ripaus taikapölyä. Uskon, että jos vietän siellä tarpeeksi aikaa ja luon paljon kaunista, huoneesta ja minusta voi vielä tulla ystäviä.

Mökin olohuoneen muodonmuutos: Hyvästi 90-luvun pubitunnelma ja turhat tavarat

Nyt, kun eteinen oli maalattu ja laitettu kauniiksi, ulko-ovea avatessa tuntui siltä, kuin ensimmäisen lämpimän kevätpäivän tuuli olisi puhaltanut kuiskaten: pian saapuu kesä ja kukat puhkeavat loistoonsa. Muuttolinnut palaavat. Ympäristöstä tulee jälleen kaunis ja kukoistava.

Mietin, että mökki oli juuri tuossa vaiheessa. Eteinen oli kuin toivoa antava kevätpilkahdus, kun taas muualla vallitsi vielä loskainen, harmaa marraskuu ilman kukkia tai lehtiä puissa. Ilman perhosia, lintuja ja kimalaisten huminaa.

”Etene näkyvyysjärjestyksessä.” Seuraavaksi oli siis olohuoneen vuoro. Talon suurin huone oli korkeiden seinien ja sisäkaton vuoksi suorastaan katedraalimainen, mutta samalla synkkä, pölyinen, likainen ja tupaten täynnä huonekaluja ja kirjahyllyjä. Vastakkaisilla seinillä seisoi kaksi valtavaa Lundia-hyllykompleksia kuin pilvenpiirtäjät. Niihin oli kerätty kirjoja, joista vanhimmat olivat peräisin äidin kouluvuosilta.

Tältä olohuone näytti aluksi.

Niitä selatessani palautin mieleeni tavoitteeni ja toiveeni tämän mökin suhteen: ”Täällähän on tarkoitus tehdä vain ja ainoastaan mukavia asioita. Sitä varten säilytän täällä ja tuon tänne vain esineitä ja tavaroita, joita tarvitsen juuri siihen. Kaikki muu on ylimääräistä.” Minulla ei ollut tarvetta näyttää kenellekään mitään, ja nämä kirjahyllyt tuntuivat ainakin osittain juuri sellaiselta. Tämä mökkihän oli kunnianhimosta, suorittamisesta ja näyttämisen tarpeesta vapaa alue. A bullshit-free zone. Tällä periaatteella arvioisin tyhjentämisvaiheessa, mitä säästäisin.

Halusin tilaa, valoa ja raikkautta. Halusin luoda inspiroivan paikan ja muuttaa tilan niin, ettei se enää liiaksi muistuttaisi menneestä. Huonekalujen paikkoja voisi vaihtaa. Toisen kirjahyllyn voisi poistaa kokonaan ja laittaa seinälle mieluummin kauniin taulun. Seinät pitäisi maalata ystävällisen vaalealla sävyllä, sillä tapetit olivat ajan saatossa kellastuneet. Punatiilistä muurattu takka toi tilaan 90-luvun pubitunnelmaa – puuttuivat vain tupakoivat asiakkaat, taustalla soiva Haddawayn ”What Is Love” ja kulahtaneen oluen lemu.

Vein rottinkiset lepotuolit ja pöydän varastoon. Olin jo pitkään miettinyt olohuoneen istumajärjestystä; vanhempieni asuessa täällä tila oli jakautunut kahtia. Takan edustalla oli vain kaksi lepotuolia, ja vieraiden paikat sijaitsivat erillään seinän vieressä, mikä teki seurustelusta hieman hajanaista. Tämän asian muuttaisin ensimmäisenä. Halusin paikan, jossa ystävät, naapurit, vieraat ja minä olisimme tasavertaisesti yhtenä ryhmänä saman pöydän tai takan ääressä. Vein siis myös seinänvierustuolit varastoon.

Aloitin kirjahyllyistä. Kaikki kirjat oli käytävä läpi ja hyllyt purettava, jotta seinät päästäisiin maalaamaan. Etenin hylly hyllyltä ja lajittelin kirjat kolmeen pinoon. Säilytä-pinoon päätyivät kirjat, joita todennäköisesti vielä lukisin. Myy tai lahjoita -pinoon laitoin ne, jotka olivat ehjiä ja laadukkaita, mutta joita en itse lukisi. Viimeisenä oli Eroon mahdollisimman äkkiä -pino kaikille huonolaatuisille kirjoille, joita ei varmasti kukaan haluaisi tai joita olisi liian noloa edes myydä (kuten ”Näin manipuloit oikein” tai ”Kotirouvan tehtävät” 😊). Puolet kirjoista oli saksankielisiä, joten otin yhteyttä saksalaissuomalaiseen yhdistykseen, jonka puheenjohtaja lupasi auttaa ottajan etsinnässä. Kirjojen lajittelu osoittautui yllättävän mukavaksi ja helpoksi tehtäväksi.

Lopulta jäljelle jäi noin puolet kokoelmasta. Minua kiinnostava kaunokirjallisuus sai jäädä, samoin puutarhanhoitoa, kasveja, taidetta, filosofiaa ja hyvinvointia käsittelevät teokset sekä lastenkirjat.

Pesin tapetit – ne olivat onneksi maalattavissa – ja maalasin ne kermansävyisellä seinämaalilla. Takan maalasin harmaalla kalkkimalilla. Vaihdoin myös valaisimet. Yksi niistä tosin oli niin korkealla, etten pystyisi irrottamaan sitä ilman erittäin korkeita tikkaita. Ehkä sen tilalle riittäisikin vain kynttelikkö; valonlähteitä alkoi oikeastaan olla muutenkin jo riittävästi.

Maalausurakan jälkeen pystytin toisen Lundia-hyllyköistä takaisin. Jätin kirjarivien väliin tyhjiä sisustussaarekkeita keventämään kokonaiskuvaa. Niihin voisin tehdä asetelmia ja vaihtuvia näyttelyitä fiiliksen mukaan.

Talossa ja varastossa oli lojunut vuosikausia neljä lepotuolia. Olin haaveillut U-muotoisesta löhösohvasta takan eteen, mutten ollut toistaiseksi löytänyt mitään sopivaa.

Ajattelin, että on parempi odottaa oikean löytymistä kuin tehdä kiireellä hätäratkaisuja, joihin en myöhemmin olisi tyytyväinen. Niinpä päätin hyödyntää väliaikaisesti lepotuoleja. Niiden kangaspäälliset olivat joskus olleet luonnonvalkoisia, mutta nyt ne olivat täysin lian peitossa. Irrotin ne, esikäsittelin tahrat sappisaippualla ja myöhemmin vielä tahranpoistoaineella. Kolmannen pesukerran jälkeen olin vihdoin tyytyväinen tulokseen. 

Tori.fi-sivustolta löytyi metallinen, tummanharmaa vitriinikaappi, joka sopi täydellisesti olohuoneen uuteen tyyliin. 

Valitsin lisäksi pari villamattoa, toin kotoa ison limoviikunapuun ikkunan eteen ja laitoin kirjahyllyn saarekkeille pari pöytälamppua tuomaan lämmintä valoa. Alkuvuodesta saisin tilaan myös tuntuvasti enemmän luonnonvaloa – olin nimittäin soittanut metsurille, joka tulisi kaatamaan talon vierestä parikymmentä puuta. Sen lisäksi aioin pestä ikkunat oikein huolellisesti.

Tältä olohuone näyttää nyt: