Ostin sitä varten "Oxford Botanic"- muistikirjan. Se oli minun mielestäni tyyliin sopiva:
Kirjoitan kirjaan vain mieheni antamalla mustekynällä (kuvassa vasemmalla). Sain sen häneltä kerran syntymäpäivälahjaksi. Kynän hienous antaa havaintokävelylle aivan erityistä arvokkuutta.
Jos sinun tekee mieli aloittaa tällainen kukintakirja, annan sinulle muutaman vinkin. Aluksi on hyvä miettiä, mihin järjestykseen havainnot on hyvä kirjata. Itse tein niin, että lisäsin sinne ensimmäisenä vuonna kukat kukintahavainnon perusteella eli järjestin kirjan aikajärjestyksessä.
On toki myös muita vaihtoehtoja, esim. väri, heimo, aakkosjärjestys tms. Joka tapauksessa on hyvä jättää paljon väliä (jätä esim. aina yksi kokonainen aukeama tyhjäksi), koska kukkivia kasveja tulee yleensä vuosien varrella lisää.
Minulla on tapana lisätä pieniä piirustuksia varsinkin niiden kasvien kohdalle, joiden nimet ovat olleet minulle uusia.
Kirja on sen verran paksu, että innostuin kirjoittamaan samaan kirjaan myös puutarhamuistiinpanoja päiväkirjamuodossa. Päiväkirja alkaa n. kirjan puolessa välissä. Kirjotan noin kolme kertaa viikossa.
Olen ottanut tavaksi valita mukavan paikan ja kirjoittaa ylös, mitä kaikkea puutarhassa on tapahtunut ja kasvanut. Se on hyvin rentouttavaa. Alla näkyy esimerkki tyypillisestä kirjoituspaikasta.
Mukavia kirjoitushetkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti