torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun apuväline: kasvituet

On paljon kasveja, joita on tuettava kukkakepillä tai tukipylväällä. Yksi esimerkki on rakastamani tuoksuherne, jonka hennot lonkerot etsivät tukea, johon tarttua.



Puutarhaliikkeistä saa hienoja, valmiita tuotteita. Takapihaltamme löytyy humalakäytävä, johon on käytetty sekä kaksi ostettua rautakaarta etu- ja takaosaan sekä kestopuusta itse tehty keskiosa. Käytävän päädyssä kasvaa puolivarjossa vaaleanvioletti kärhö.




Eteläpuolelta katsottuna kaari näyttää tältä:



Pohjoispuolelta katsottuna:



Etupihalla on toinen rautaportti aivan ulko-oven lähellä. 



Etupihan istumapaikka on elämänlangan "kiipeilyteline":






Ennen alla näkyvän kasvituen (ja näkösuojan) rakentamista maalasimme sen osat putarhamme tyyliin sopiviksi: 


Pienemmille kasveille on tarjolla hienoja rautatukia. Tämä on erittäin sopiva tuoksuherneille:


 Särkyneen sydämen tukipilaria ja -verkkoa kannattaa asettaa paikoilleen jo ennen kukan kasvukautta:



Lisäksi erilaisia viritelmiä voi askarrella ja rakentaa myös itse. Tässä on muutama esimerkki.
Vanhasta pyykkitelineestä saa siroja kukkakaaria:



Paksusta rautalangasta voi askarrella erimuotoisia ja -kokoisia taideteoksia. Tarvitset vain pihdit ja rautalankaa. 


Nämä herneille tarkoitetut verkot on tehty paksuista oksista, kanaverkosta ja narusta. Ne ovat yksinkertaisia ja hyvin toimivia. 


Herneille käy toki myös aivan tavalliset kukkakepit:











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti