torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesäkuun teema: kierrätys

Mielikuvituksella ja luovalla asenteella voi löytää kaatopaikalle menevälle tavaralle vielä käyttöä puutarhassa. Usein ajatellaan, että "romu" näyttää pahalta. Ei välttämättä. Tavaralle on hyvä löytää juuri sille täydellinen paikka. Lisäksi puutarhan tyyliin sopivalla maalilla saa paljon aikaan. 

Kävin äsken pienellä kuvauskävelyllä puutarhassa ja sieltä löytyi yllättävän paljon uudelleen käytettyjä tavaroita. Pieniä ja suuria.



Aloitetaan pienestä. Keksitkö, mitä tässä kuvassa on se kierrätetty osa? Se pieni rautakehikko. Tämä ei ole tavallinen, suoraan kaupasta ostettu rautalanka, vaan pyykkitelineestä irronnut osa. Kevättalvella oli jossain vaiheessa telineestä irronnut niin monta osaa, ettei sitä enää voinut käyttää pyykkitelineenä. Olimme heittämässä telineen pois. Sitten keksin sille viime hetkellä uuden elämän. Nyt rautaosat toimivat hienoina kukkatukina. Rautalanka on sopivan vahva ja taipuu oikein hyvin. 

Ennen kuin heität rautaisen sängynrungon pois, mieti, miltä se näyttäisi puutarhassasi :). Meillä se näyttää tältä:



Ja toisesta suunnasta kuvattuna:



Kävin myös kasvihuoneessa. Sieltä löytyi tällainen kaunotar:



Hihi... minikasvihuone! 

Tietysti minitomaatti- ja rypälelaatikot ovat myös toimivia minikasvihuoneita esikasvatukseen. Niistä kannattaa kuitenkin irrottaa tarrat riittävän valon turvaamiseksi.



Jossain vaiheessa voi kannen sitten jättää kokonaan pois. Kuvassa näkyy esikasvatettu kumina.


Vanhat ikkunat eivät päätyneetkään kaatopaikalle, vaan niistä rakennettiin kasvihuone. 


Kuvassa näkyy vanha kenkäteline, jolle ei ollut sisällä enää käyttöä. Nykyään se toimii kukkatelineenä. Myös hyllyt ovat vanhaa lautaa, joka oli lojunnut pihalla vuosia. 

Telineen vieressä näkyy tekemäni kukkalaatikko. Rakennusmateriaalina käytin entistä hiekkalaatikkoa.

Vanhasta laudasta on hyötyä myös muualla. Sitä voi käyttää kasvimaan polkujen päällä:


Tai siitä voi rakentaa vaikka pienen työpöydän:



Ja lopuksi: Käytöstä poistetun kissan raapimispuun rungoissa suuri osa langasta oli vielä ehjää. Sain monta metriä käyttökelpoista tukinarua pensaille ja muille kasveille:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti