maanantai 13. huhtikuuta 2026

Taikapölyä ja uusia muistoja


Sellaisen huoneen remontointi, johon liittyy vahvoja, kipeitä muistoja, on raskasta. Ehkä juuri siksi olinkin aloittanut mökkiremontin eteisestä ja olohuoneesta – halusin viivyttää kyseiseen tilaan tarttumista. Se on huone, jonka ikkunan alle auto aina pysäköidään pihaan ajettaessa. Niin teimme myös eräänä kohtalokkaana kesäaamupäivänä ystäväni kanssa.

Olimme juuri lähteneet kesäretkelle kohti Pietarsaarta, kun vanhempieni naapuri soitti. Hän kertoi huolestuneena, ettei äitini ollut moneen päivään hakenut Hesaria postilaatikosta. Postin hakeminen oli naapureille hiljainen merkki siitä, että äiti oli liikkeellä ja kaikki oli hyvin. Puhelun jälkeen katsoimme ystäväni kanssa toisiamme; tulimme tulokseen, ettei päiväretkestä voisi nauttia huolen varjostaessa mieltä. Niinpä teimme u-käännöksen ja ajoimme jännittyneessä hiljaisuudessa reilut puoli tuntia vanhempieni talolle. Yritin matkalla soittaa äidille, mutta puhelimeen ei vastattu.

Perille päästyämme kurkistin sisään juuri tuon kyseisen huoneen ikkunasta. Näin äidin makaavan elottomana lattialla, eikä hän reagoinut koputukseen tai huutoon. Huoneessa vallitsi täysi kaaos – lattialla oli lakanoita, tyynyjä, esineitä ja kaatuneita tuoleja. Ulko-ovi oli lukossa. Soitin hätäkeskukseen, ja ambulanssi saapui vartissa. Paikalle hälytettiin myös palokunta avaamaan ovea, mutta odotellessamme onnistuin itse tiirikoimaan sen auki metalliesineellä. Toinen ensihoitajista pyysi minua ja ystävääni odottamaan ulkona.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua toinen heistä tuli ulos. ”Isäsi löytyi olohuoneen lattialta ja on yhä elossa. Äitisi on valitettavasti menehtynyt.”

Nyt seisoin juuri tässä samassa huoneessa, jonka olin aikeissa remontoida. Olin jo aiemmin vienyt parisängyn patjoineen sekä rikkinäisen kaapiston kaatopaikalle ja lahjoittanut mäntyiset pikkukaapit pois. Aloitin työt irrottamalla listat ja repimällä irti kulahtaneet, 30 vuotta vanhat tapetit. Tyttäreni oli ehdottanut tilan muuttamista makuuhuoneeksi, mutta tiesin, etten kykenisi koskaan nukkumaan siellä. Jotta huone voisi vähitellen täyttyä uusilla, valoisilla muistoilla, minun täytyisi viettää siellä aikaa ja tehdä asioita, joista nautin. Siksi päätin rakentaa siitä taide- ja käsityöhuoneen. Olinhan hankkinut mökin juuri siksi, että minulla olisi riittävästi tilaa luovalle työlle.

Tapetoin seinät mökkimaisemaan sointuvalla tapetilla ja maalasin sekä katon että listat valkoisiksi – katto vaati peräti kolme kerrosta maalia! Olohuoneesta ylijääneen Lundia-hyllykön osan uusiokäytin taide- ja askarteluhyllynä maalattuani sen ulkoreunat raikkaan valkoisiksi. Huoneen päädyssä olevan punatiiliseinän käsittelin harmaalla kalkkimaalilla ja päivitin valaistuksen. Kannoin vanhan hetekan kamarista taidehuoneeseen palvelemaan sohvana ja tarvittaessa vierassänkynä. Sitten tyhjensin kotoamme kaikki taidetarvikkeet, jotka olivat vallanneet vierashuoneen kaapit ja tasot, ja toin ne mökille. Siirsin ikkunan eteen ison, valkoiseksi petsatun piirustuspöydän ja asettelin sen viereen pari huonekasvia. Viimeisenä silauksena levitin lattialle suuren, vaalean maton.

Huone näytti nyt kutsuvalta ja ystävälliseltä. Ilmassa leijui toivoa ja ripaus taikapölyä. Uskon, että jos vietän siellä tarpeeksi aikaa ja luon paljon kaunista, huoneesta ja minusta voi vielä tulla ystäviä.

torstai 19. maaliskuuta 2026

Mökin olohuoneen muodonmuutos: Hyvästi 90-luvun pubitunnelma ja turhat tavarat

Nyt, kun eteinen oli maalattu ja laitettu kauniiksi, ulko-ovea avatessa tuntui siltä, kuin ensimmäisen lämpimän kevätpäivän tuuli olisi puhaltanut kuiskaten: pian saapuu kesä ja kukat puhkeavat loistoonsa. Muuttolinnut palaavat. Ympäristöstä tulee jälleen kaunis ja kukoistava.

Mietin, että mökki oli juuri tuossa vaiheessa. Eteinen oli kuin toivoa antava kevätpilkahdus, kun taas muualla vallitsi vielä loskainen, harmaa marraskuu ilman kuikkia tai lehtiä puissa. Ilman perhosia, lintuja ja kimalaisten huminaa.

”Etene näkyvyysjärjestyksessä.” Seuraavaksi oli siis olohuoneen vuoro. Talon suurin huone oli korkeiden seinien ja sisäkaton vuoksi suorastaan katedraalimainen, mutta samalla synkkä, pölyinen, likainen ja tupaten täynnä huonekaluja ja kirjahyllyjä. Vastakkaisilla seinillä seisoi kaksi valtavaa Lundia-hyllykompleksia kuin pilvenpiirtäjät. Niihin oli kerätty kirjoja, joista vanhimmat olivat peräisin äidin kouluvuosilta.

Tältä olohuone näytti aluksi.

Niitä selatessani palautin mieleeni tavoitteeni ja toiveeni tämän mökin suhteen: ”Täällähän on tarkoitus tehdä vain ja ainoastaan mukavia asioita. Sitä varten säilytän täällä ja tuon tänne vain esineitä ja tavaroita, joita tarvitsen juuri siihen. Kaikki muu on ylimääräistä.” Minulla ei ollut tarvetta näyttää kenellekään mitään, ja nämä kirjahyllyt tuntuivat ainakin osittain juuri sellaiselta. Tämä mökkihän oli kunnianhimosta, suorittamisesta ja näyttämisen tarpeesta vapaa alue. A bullshit-free zone. Tällä periaatteella arvioisin tyhjentämisvaiheessa, mitä säästäisin.

Halusin tilaa, valoa ja raikkautta. Halusin luoda inspiroivan paikan ja muuttaa tilan niin, ettei se enää liiaksi muistuttaisi menneestä. Huonekalujen paikkoja voisi vaihtaa. Toisen kirjahyllyn voisi poistaa kokonaan ja laittaa seinälle mieluummin kauniin taulun. Seinät pitäisi maalata ystävällisen vaalealla sävyllä, sillä tapetit olivat ajan saatossa kellastuneet. Punatiilistä muurattu takka toi tilaan 90-luvun pubitunnelmaa – puuttuivat vain tupakoivat asiakkaat, taustalla soiva Haddawayn ”What Is Love” ja kulahtaneen oluen lemu.

Vein rottinkiset lepotuolit ja pöydän varastoon. Olin jo pitkään miettinyt olohuoneen istumajärjestystä; vanhempieni asuessa täällä tila oli jakautunut kahtia. Takan edustalla oli vain kaksi lepotuolia, ja vieraiden paikat sijaitsivat erillään seinän vieressä, mikä teki seurustelusta hieman hajanaista. Tämän asian muuttaisin ensimmäisenä. Halusin paikan, jossa ystävät, naapurit, vieraat ja minä olisimme tasavertaisesti yhtenä ryhmänä saman pöydän tai takan ääressä. Vein siis myös seinänvierustuolit varastoon.

Aloitin kirjahyllyistä. Kaikki kirjat oli käytävä läpi ja hyllyt purettava, jotta seinät päästäisiin maalaamaan. Etenin hylly hyllyltä ja lajittelin kirjat kolmeen pinoon. Säilytä-pinoon päätyivät kirjat, joita todennäköisesti vielä lukisin. Myy tai lahjoita -pinoon laitoin ne, jotka olivat ehjiä ja laadukkaita, mutta joita en itse lukisi. Viimeisenä oli Eroon mahdollisimman äkkiä -pino kaikille huonolaatuisille kirjoille, joita ei varmasti kukaan haluaisi tai joita olisi liian noloa edes myydä (kuten ”Näin manipuloit oikein” tai ”Kotirouvan tehtävät” 😊). Puolet kirjoista oli saksankielisiä, joten otin yhteyttä saksalaissuomalaiseen yhdistykseen, jonka puheenjohtaja lupasi auttaa ottajan etsinnässä. Kirjojen lajittelu osoittautui yllättävän mukavaksi ja helpoksi tehtäväksi.

Lopulta jäljelle jäi noin puolet kokoelmasta. Minua kiinnostava kaunokirjallisuus sai jäädä, samoin puutarhanhoitoa, kasveja, taidetta, filosofiaa ja hyvinvointia käsittelevät teokset sekä lastenkirjat.

Pesin tapetit – ne olivat onneksi maalattavissa – ja maalasin ne kermansävyisellä, vaalealla seinämaalilla. Takan maalasin harmaalla kalkkimalilla. Vaihdoin myös valaisimet. Yksi niistä tosin oli niin korkealla, etten pystyisi irrottamaan sitä ilman erittäin korkeita tikkaita. Ehkä sen tilalle riittäisikin vain kynttelikkö; valonlähteitä alkoi oikeastaan olla muutenkin jo riittävästi.

Maalausurakan jälkeen pystytin toisen Lundia-hyllyköistä takaisin. Jätin kirjarivien väliin tyhjiä sisustussaarekkeita keventämään kokonaiskuvaa. Niihin voisin tehdä asetelmia ja vaihtuvia näyttelyitä fiiliksen mukaan.

Talossa ja varastossa oli lojunut vuosikausia neljä lepotuolia. Olin haaveillut U-muotoisesta löhösohvasta takan eteen, mutten ollut toistaiseksi löytänyt mitään sopivaa.

Ajattelin, että on parempi odottaa oikean löytymistä kuin tehdä kiireellä hätäratkaisuja, joihin en myöhemmin olisi tyytyväinen. Niinpä päätin hyödyntää väliaikaisesti lepotuoleja. Niiden kangaspäälliset olivat joskus olleet luonnonvalkoisia, mutta nyt ne olivat täysin lian peitossa. Irrotin ne, esikäsittelin tahrat sappisaippualla ja myöhemmin vielä tahranpoistoaineella. Kolmannen pesukerran jälkeen olin vihdoin tyytyväinen tulokseen. 

Tori.fi-sivustolta löytyi metallinen, tummanharmaa vitriinikaappi, joka sopi täydellisesti olohuoneen uuteen tyyliin. 


Valitsin lisäksi pari villamattoa, toin kotoa ison limoviikunapuun ikkunan eteen ja laitoin kirjahyllyn saarekkeille pari pöytälamppua tuomaan lämmintä valoa. Alkuvuodesta saisin tilaan myös tuntuvasti enemmän luonnonvaloa – olin nimittäin soittanut metsurille, joka tulisi kaatamaan talon vierestä parikymmentä puuta. Sen lisäksi aioin pestä ikkunat oikein huolellisesti.

Tältä olohuone näyttää nyt: 






lauantai 14. maaliskuuta 2026

Limenvihreää ja voileipiä: Mökkiremontin ensimmäiset askeleet

Timpurin tuloon oli vielä pari kuukautta, mutta tekemistä riitti enemmän kuin tarpeeksi jo ennen ammattilaisten saapumista. Vuonna 1996 rakennettu ja sittemmin tavaroilla täyteen ahdattu "uusi puoli" vaati perusteellisen tyhjennyksen, siivouksen ja pintojen päivityksen maalilla tai tapetilla. Vasta sen jälkeen koittaisi paras vaihe: koko pohjoissiiven uudelleensisustaminen.

Ah, sisustaminen! Rakastan sitä. Valitettavasti sitä edeltää aina väistämätön sotkuvaihe: vanhan purkaminen ja loputon raivaaminen. Tilaakaan ei ollut aivan vähän, sillä remontoitavaa alaa oli lähes sata neliötä. Siihen kuului avara ja korkea olohuone, kaksi pienempää sivuhuonetta sekä samaisena vuonna 1996 uusitut eteinen ja vessa.

Mistä ihmeestä edes aloittaisin? Kaikki tilat tuntuivat huutavan pelastusta, raivausta ja raikastamista. Päätin edetä ”hyväntuulisuusjärjestyksessä”. Synkkä ja kolkko eteinen ei todellakaan ollut kutsuva; se koostui tummuneista puupaneeleista, nuhjuisista ilmoitustauluista ja halvoista kuvakehyksistä. Kaikista eniten minua kuitenkin ahdisti pölyinen ja aikansa elänyt 80-luvun mäntyinen vaatenaulakko.

Mieliala ei suoranaisesti kohonnut mökkiin sisään astuessa. Halusin muuttaa sen. Jos eteinen olisi kaunis, se toimisi kuin lämmin halaus ja ystävällinen tervehdys – "Ihanaa, että olet täällä!" Tekemällä eteisestä kauniin toivoin luovani saman tunteen, joka syntyy parhaan ystävän kohtaamisesta. Uskoin, että eteisestä aloittaminen antaisi minulle myös kaivattua lisäintoa muiden tilojen kunnostamiseen.

Niinpä suuntasin rautakauppaan. Selailin värikarttoja pitkään: pitelin mallilappusia käsissäni, vertailin, hypistelin ja pohdin. Lopulta silmään osui täydellinen, hyvin vaalea ja limenvihertävä raikas sävy. Kaupan lupsakka, iäkkäämpi myyjä innostui, kun kerroin hänelle projektistani. ”Hyvä sävy. Raikas", hän kehui. "Kannattaa ottaa paneelimaalia tai kalustemaalia. Molemmat kestävät hyvin iskuja.”


Pesin paneeliseinät huolellisesti kahteen kertaan – se todella kannatti! – ja irrotin listat varovasti. Sain ne irti riittävän ehjinä, jotta voisin naulata ne maalauksen jälkeen takaisin paikoilleen. Irrotin myös lämpöpatterin. Nuorempi tyttäreni liittyi seurakseni maalaustalkoisiin. Vedimme haalarit päälle ja ryhdyimme toimeen. Paneelien välit käsiteltiin siveltimellä, loput rullattiin telalla. Työn lomassa juttelimme, nauroimme ja kuuntelimme yhdessä kokoamaamme soittolistaa. Jossain vaiheessa istahdimme keskelle maalisotkua syömään voileipiä ja juomaan mehua.

Maali kuivui onneksi nopeasti. Toisen kerroksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että paneelin alkuperäinen ruskea sävy kuulti yhä läpi. Tytär lohdutti heti: ”Mutta kolmas kerta voi olla vähän kevyempi, sellaista viimeistelyä ikään kuin.” 

Remontin ehdottomasti paras hetki on se, kun tila on enää sisustamista vaille valmis. Halusin luoda koko mökkiin klassisen, ajattoman ja paikan henkeen sopivan tyylin, jota raikastaisivat harkitut sävyt. Päätin välttää muovia ja suosia aitoja materiaaleja: puuta, metallia ja kiveä. Toin mökille kotoa rautaisen eteisnaulakon. Tämä kaunotar oli piileskellyt vuosikausia vaatehuoneessamme, mutta nyt se löysi vihdoin oman paikkansa ja pääsi täysin oikeuksiinsa. Se istui uuteen eteiseen kuin valettu. Lisäksi maalasin vanhan puupenkin tummanharmaaksi ja hioin kulmia kevyesti auki saadakseni aikaan kauniin, patinoituneen ilmeen. Lopuksi toin tilaan palmukasvin, itse maalaamani taulun, uuden lampun sekä kauniin sisalmaton, ja voilà!

Eteisen lattia revittäisiin auki vasta myöhemmin vanhan puolen remontin yhteydessä, joten nyt minulla oli täydellinen hetki pysähtyä ja nauttia. Uusi eteinen oli valmis ottamaan vastaan lämpimällä, ystävällisellä tervehdyksellä.

Tässä on lopputulos: