Remontti vanhalla puolella: Keittiö

Kaikki tähän mennessä tekemäni työt pystyin toteuttamaan itse, ja ne kohdistuivat talon uudelle, vuonna 1996 rakennetulle lisäsiivelle. Alkuperäisen, noin 35 neliön kokoisen vuonna 1960 rakennetun mökin remontti vaati kuitenkin jo ammattilaisen osaamista.

Ensimmäiseksi vaihdatin keittiön ja kamarin ikkunat sekä tilasin uuden ulko-oven. Ennen ikkunoiden ja oven saapumista kiirehdin poistamaan talon ulkoseinistä vanhat maalit. 

En ehtinyt maalata koko rakennusta valmiiksi, mutta pyrin saamaan ainakin reunakohdat maalattua, jotta välttyisin myöhemmin teippaamiselta. Aitoa mökkitunnelmaa tavoitellessani tilasin ikkunoihin myös irrotettavat ruudut. Koska tuleva keittiön työtaso ulottuisi yhden ikkunan eteen, kyseistä ikkunaa pienennettiin työtason korkeuden mukaiseksi.

Keittiön ja eteisen alkuperäisten puulattioiden päälle oli vuosien saatossa liimattu rumaa muovimattoa. Seinien eristeenä oli sahanpurua, ja keittiön kattokin oli vino ja epäsiisti. Mökissä ei tuntunut kosteuden hajua, mutta timpuri epäili, että lattian alta saattaisi löytyä kosteusvaurioita.

Vanhan puolen remontti alkoi lokakuun loppupuolella. Sotkun määrää on vaikea kuvailla. Timpuri aloitti purkamalla keittiön lattian ja seinät, ja minä autoin työn ohessa sen minkä pystyin. Muovimaton ja vanhan puulattian alta löytyi noin 50 senttimetriä sahanpurua sekä valitettavasti myös kostuneita ja osittain lahonneita lattianiskoja. Puut oli asetettu suoraan maapohjan päälle ilman minkäänlaista eristettä. Sama tilanne löytyi myös viereisestä kamarista.

Tämä tarkoitti käytännössä koko lattiarakenteen purkamista. Lapioimme timpurin kanssa sahanpurua jätesäkkeihin, minkä jälkeen rakenteiden annettiin kuivua. Tavaraa kertyi yhteensä noin kuusikymmentä valtavaa jätesäkillistä. Naapuri otti osan sahanpurusta hiihtoladun pohjan parantamiseen, ja loput levitin pensaiden ja puiden alle.

Yksi remontin tähtihetkistä koettiin, kun timpurin kanssa muutimme oviaukkojen kokoja. Minun tehtäväni oli "ottaa vastaan" välikatolta mahdollisesti putoavaa sahanpurua. Kun timpuri sahasi moottorisahalla oviaukon yläpuolelta, kävi nopeasti selväksi, ettei mikään muovisäkki riittäisi tehtävään. Sahanpurua satoi kummankin päälle – paitoihin, hiuksiin ja jopa silmälasien väliin. Lopulta kasvoja ei juuri enää erottanut, ainoastaan nauravat suut purukerroksen keskeltä. Kävin välillä pihalla puistelemassa pahimmat purut pois vaatteistani. Sen jälkeen hiivin vielä salaa ulkosaunan taakse tyhjentämään sahanpuruja rintaliiveistä. Silloin viimeistään ymmärsin, että vanhan mökin remontointi on todellakin kokonaisvaltainen kokemus.

Valitsin sekä keittiöön että kamariin 14 senttimetrin levyistä mäntylankkua. Keittiön lattian käsittelin läpikuultavalla vaaleanharmaalla petsillä. Halusin keittiöstä valoisan ja kutsuvan, mutta samalla vanhan mökin tunnelmaan sopivan. Pääväriksi valitsin vaalean beigen, joka toistuu niin kukkatapetissa kuin keittiön kaapeissakin. Tehosteväreinä käytin tummanvihreää, mustaa, kultaa ja raikasta keltaista. Yksi keittiön suosikkiesineistäni on vanha puulevy, joka oli seurannut minua jo yli 20 vuoden ajan odottaen sopivaa käyttöä. Nyt sille löytyi vihdoin oikea paikka. Paikallinen puuseppä teki siihen jalat, ja käsittelin pinnan tummanruskealla puuöljyllä.

Keramiikkakurssilla valmistin lumpeenlehtiä ja lumpeenkukkia vanhan puuhellan taustaseinää varten. Lisäksi maalasin vanhan, hieman kellastuneen mäntyvitriinin uuteen värimaailmaan sopivaksi ja hankin siihen hauskat eläinaiheiset vetimet.

Voi sitä päivää, kun keittiö viimein valmistui! Timpuri teki erinomaista työtä lattioiden, seinien ja katon kunnostuksessa, ja hän asensi myös keittiön. Keittiö toimitettiin yllättäen osina eikä valmiiksi koottuna, mutta siitäkin selvittiin. Sähkömies asensi himmennettävät kattovalaisimet, ja samalla sain pistorasiat juuri niihin paikkoihin, joissa niitä tarvitsin. Oma roolini oli toimia apukätenä, siivoojana ja tapetoijana.

Tässä on usean kuukauden urakan lopputulos:

Taikapölyä ja uusia muistoja

Sellaisen huoneen remontointi, johon liittyy vahvoja, kipeitä muistoja, on raskasta. Ehkä juuri siksi olinkin aloittanut mökkiremontin eteisestä ja olohuoneesta. Halusin viivyttää kyseiseen tilaan tarttumista. Se on huone, jonka ikkunan alle auto aina pysäköidään pihaan ajettaessa. Niin teimme myös eräänä kohtalokkaana kesäaamupäivänä ystäväni kanssa.

Olimme juuri lähteneet kesäretkelle kohti Pietarsaarta, kun vanhempieni naapuri soitti. Hän kertoi huolestuneena, ettei äitini ollut moneen päivään hakenut Hesaria postilaatikosta. Postin hakeminen oli naapureille hiljainen merkki siitä, että äiti oli liikkeellä ja kaikki oli hyvin. Puhelun jälkeen katsoimme ystäväni kanssa toisiamme; tulimme tulokseen, ettei päiväretkestä voisi nauttia huolen varjostaessa mieltä. Niinpä teimme u-käännöksen ja ajoimme jännittyneessä hiljaisuudessa reilut puoli tuntia vanhempieni talolle. Yritin matkalla soittaa äidille, mutta puhelimeen ei vastattu.

Perille päästyämme kurkistin sisään juuri tuon kyseisen huoneen ikkunasta. Näin äidin makaavan elottomana lattialla, eikä hän reagoinut koputukseen tai huutoon. Huoneessa vallitsi täysi kaaos – lattialla oli lakanoita, tyynyjä, esineitä ja kaatuneita tuoleja. Ulko-ovi oli lukossa. Soitin hätäkeskukseen, ja ambulanssi saapui vartissa. Paikalle hälytettiin myös palokunta avaamaan ovea, mutta odotellessamme onnistuin itse tiirikoimaan sen auki metalliesineellä. Toinen ensihoitajista pyysi minua ja ystävääni odottamaan ulkona.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua toinen heistä tuli ulos. ”Isäsi löytyi olohuoneen lattialta ja on yhä elossa. Äitisi on valitettavasti menehtynyt.”

Nyt seisoin juuri tässä samassa huoneessa, jonka olin aikeissa remontoida. Olin jo aiemmin vienyt parisängyn patjoineen sekä rikkinäisen kaapiston kaatopaikalle ja lahjoittanut mäntyiset pikkukaapit pois. Aloitin työt irrottamalla listat ja repimällä irti kulahtaneet, 30 vuotta vanhat tapetit. Tyttäreni oli ehdottanut tilan muuttamista makuuhuoneeksi, mutta tiesin, etten kykenisi koskaan nukkumaan siellä. Jotta huone voisi vähitellen täyttyä uusilla, valoisilla muistoilla, minun täytyisi viettää siellä aikaa ja tehdä asioita, joista nautin. Siksi päätin rakentaa siitä taide- ja käsityöhuoneen. Olinhan hankkinut mökin juuri siksi, että minulla olisi riittävästi tilaa luovalle työlle.

Tapetoin seinät mökkimaisemaan sointuvalla tapetilla ja maalasin sekä katon että listat valkoisiksi – katto vaati peräti kolme kerrosta maalia! Olohuoneesta ylijääneen Lundia-hyllykön osan uusiokäytin taide- ja askarteluhyllynä maalattuani sen ulkoreunat raikkaan valkoisiksi. Huoneen päädyssä olevan punatiiliseinän käsittelin harmaalla kalkkimaalilla ja päivitin valaistuksen. Kannoin vanhan hetekan kamarista taidehuoneeseen palvelemaan sohvana ja tarvittaessa vierassänkynä. Sitten tyhjensin kotoamme kaikki taidetarvikkeet, jotka olivat vallanneet vierashuoneen kaapit ja tasot, ja toin ne mökille. Siirsin ikkunan eteen ison, valkoiseksi petsatun piirustuspöydän ja asettelin sen viereen pari huonekasvia. Viimeisenä silauksena levitin lattialle suuren, vaalean maton.

Huone näytti nyt kutsuvalta ja ystävälliseltä. Ilmassa leijui toivoa ja ripaus taikapölyä. Uskon, että jos vietän siellä tarpeeksi aikaa ja luon paljon kaunista, huoneesta ja minusta voi vielä tulla ystäviä.

Mökin olohuoneen muodonmuutos: Hyvästi 90-luvun pubitunnelma ja turhat tavarat

Nyt, kun eteinen oli maalattu ja laitettu kauniiksi, ulko-ovea avatessa tuntui siltä, kuin ensimmäisen lämpimän kevätpäivän tuuli olisi puhaltanut kuiskaten: pian saapuu kesä ja kukat puhkeavat loistoonsa. Muuttolinnut palaavat. Ympäristöstä tulee jälleen kaunis ja kukoistava.

Mietin, että mökki oli juuri tuossa vaiheessa. Eteinen oli kuin toivoa antava kevätpilkahdus, kun taas muualla vallitsi vielä loskainen, harmaa marraskuu ilman kuikkia tai lehtiä puissa. Ilman perhosia, lintuja ja kimalaisten huminaa.

”Etene näkyvyysjärjestyksessä.” Seuraavaksi oli siis olohuoneen vuoro. Talon suurin huone oli korkeiden seinien ja sisäkaton vuoksi suorastaan katedraalimainen, mutta samalla synkkä, pölyinen, likainen ja tupaten täynnä huonekaluja ja kirjahyllyjä. Vastakkaisilla seinillä seisoi kaksi valtavaa Lundia-hyllykompleksia kuin pilvenpiirtäjät. Niihin oli kerätty kirjoja, joista vanhimmat olivat peräisin äidin kouluvuosilta.

Tältä olohuone näytti aluksi.

Niitä selatessani palautin mieleeni tavoitteeni ja toiveeni tämän mökin suhteen: ”Täällähän on tarkoitus tehdä vain ja ainoastaan mukavia asioita. Sitä varten säilytän täällä ja tuon tänne vain esineitä ja tavaroita, joita tarvitsen juuri siihen. Kaikki muu on ylimääräistä.” Minulla ei ollut tarvetta näyttää kenellekään mitään, ja nämä kirjahyllyt tuntuivat ainakin osittain juuri sellaiselta. Tämä mökkihän oli kunnianhimosta, suorittamisesta ja näyttämisen tarpeesta vapaa alue. A bullshit-free zone. Tällä periaatteella arvioisin tyhjentämisvaiheessa, mitä säästäisin.

Halusin tilaa, valoa ja raikkautta. Halusin luoda inspiroivan paikan ja muuttaa tilan niin, ettei se enää liiaksi muistuttaisi menneestä. Huonekalujen paikkoja voisi vaihtaa. Toisen kirjahyllyn voisi poistaa kokonaan ja laittaa seinälle mieluummin kauniin taulun. Seinät pitäisi maalata ystävällisen vaalealla sävyllä, sillä tapetit olivat ajan saatossa kellastuneet. Punatiilistä muurattu takka toi tilaan 90-luvun pubitunnelmaa – puuttuivat vain tupakoivat asiakkaat, taustalla soiva Haddawayn ”What Is Love” ja kulahtaneen oluen lemu.

Vein rottinkiset lepotuolit ja pöydän varastoon. Olin jo pitkään miettinyt olohuoneen istumajärjestystä; vanhempieni asuessa täällä tila oli jakautunut kahtia. Takan edustalla oli vain kaksi lepotuolia, ja vieraiden paikat sijaitsivat erillään seinän vieressä, mikä teki seurustelusta hieman hajanaista. Tämän asian muuttaisin ensimmäisenä. Halusin paikan, jossa ystävät, naapurit, vieraat ja minä olisimme tasavertaisesti yhtenä ryhmänä saman pöydän tai takan ääressä. Vein siis myös seinänvierustuolit varastoon.

Aloitin kirjahyllyistä. Kaikki kirjat oli käytävä läpi ja hyllyt purettava, jotta seinät päästäisiin maalaamaan. Etenin hylly hyllyltä ja lajittelin kirjat kolmeen pinoon. Säilytä-pinoon päätyivät kirjat, joita todennäköisesti vielä lukisin. Myy tai lahjoita -pinoon laitoin ne, jotka olivat ehjiä ja laadukkaita, mutta joita en itse lukisi. Viimeisenä oli Eroon mahdollisimman äkkiä -pino kaikille huonolaatuisille kirjoille, joita ei varmasti kukaan haluaisi tai joita olisi liian noloa edes myydä (kuten ”Näin manipuloit oikein” tai ”Kotirouvan tehtävät” 😊). Puolet kirjoista oli saksankielisiä, joten otin yhteyttä saksalaissuomalaiseen yhdistykseen, jonka puheenjohtaja lupasi auttaa ottajan etsinnässä. Kirjojen lajittelu osoittautui yllättävän mukavaksi ja helpoksi tehtäväksi.

Lopulta jäljelle jäi noin puolet kokoelmasta. Minua kiinnostava kaunokirjallisuus sai jäädä, samoin puutarhanhoitoa, kasveja, taidetta, filosofiaa ja hyvinvointia käsittelevät teokset sekä lastenkirjat.

Pesin tapetit – ne olivat onneksi maalattavissa – ja maalasin ne kermansävyisellä, vaalealla seinämaalilla. Takan maalasin harmaalla kalkkimalilla. Vaihdoin myös valaisimet. Yksi niistä tosin oli niin korkealla, etten pystyisi irrottamaan sitä ilman erittäin korkeita tikkaita. Ehkä sen tilalle riittäisikin vain kynttelikkö; valonlähteitä alkoi oikeastaan olla muutenkin jo riittävästi.

Maalausurakan jälkeen pystytin toisen Lundia-hyllyköistä takaisin. Jätin kirjarivien väliin tyhjiä sisustussaarekkeita keventämään kokonaiskuvaa. Niihin voisin tehdä asetelmia ja vaihtuvia näyttelyitä fiiliksen mukaan.

Talossa ja varastossa oli lojunut vuosikausia neljä lepotuolia. Olin haaveillut U-muotoisesta löhösohvasta takan eteen, mutten ollut toistaiseksi löytänyt mitään sopivaa.

Ajattelin, että on parempi odottaa oikean löytymistä kuin tehdä kiireellä hätäratkaisuja, joihin en myöhemmin olisi tyytyväinen. Niinpä päätin hyödyntää väliaikaisesti lepotuoleja. Niiden kangaspäälliset olivat joskus olleet luonnonvalkoisia, mutta nyt ne olivat täysin lian peitossa. Irrotin ne, esikäsittelin tahrat sappisaippualla ja myöhemmin vielä tahranpoistoaineella. Kolmannen pesukerran jälkeen olin vihdoin tyytyväinen tulokseen. 

Tori.fi-sivustolta löytyi metallinen, tummanharmaa vitriinikaappi, joka sopi täydellisesti olohuoneen uuteen tyyliin. 

Valitsin lisäksi pari villamattoa, toin kotoa ison limoviikunapuun ikkunan eteen ja laitoin kirjahyllyn saarekkeille pari pöytälamppua tuomaan lämmintä valoa. Alkuvuodesta saisin tilaan myös tuntuvasti enemmän luonnonvaloa – olin nimittäin soittanut metsurille, joka tulisi kaatamaan talon vierestä parikymmentä puuta. Sen lisäksi aioin pestä ikkunat oikein huolellisesti.

Tältä olohuone näyttää nyt: