keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kesäkuun kukka: akileija

Kesäkuussa sekä etupihan että takapihan puutarhat ovat täynnä akileijoja. Minun mielestäni akileija kuuluu kesäkuun ihanimpiin kasveihin ja sen takia valitsin juuri sen. 

Laskin eilen, montako eri sävyä puutarhasta löytyy. Tässä on tulos: 
















Yhteensä löytyi 11 eri sävyä, joista vain yksi (viimeinen kuva) oli kaksivärinen eli jaloakileija (Aquilegia caerulea). Yksivärisiä kutsutaan lehtoakileijoiksi (Aquilegia vulgaris). 

Akileija on kova leviämään, jos siemeniä ei ajoissa poista. Tämän kauniin kasvin kanssa kannattaa olla varovainen, muuten sitä löytyy pian joka paikasta. Akileija viihtyy missä vaan, sitä kasvaa meillä sekä auringossa että puolivarjossa. 

Itse teen yleensä niin, että siirrän keväällä puutarhasta (myös yllättävistä paikoista) löytyvät kasvit suuriin ryhmiin, silloin syntyy hienoja kokonaisuuksia. Joka vuosi on yhtä jännittävää löytää uusia värejä. 




Eräs puutarhatoimittaja kutsui puutarhaani "sallivaksi". Se on varmasti melko osuva ilmaus. Vähän ohjaan, siirrän, karsin, kitken ja parannan, mutta meillä ei tehdä pilkuntarkkaa puutarhatyötä. 

Puutarhamme on melko rennon näköinen. Varsinkin etupihan tarha muistuttaa Cottage Garden -tyylisiä puutarhoja, se on kuitenkin vielä jonkun verran rehevämpi. Alla on kuva "sallivan" puutarhurin ryhmästä. Yksi akileija jäi siirtämättä ja se kukkii nyt kauniisti vuokkojen keskellä. Ei haittaa ollenkaan, sillä valkoinen ja violetti sopivat hienosti yhteen. 



Akileijat, olette kyllä upeita! 




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti