Puutarhamme takaosa
Puutarhan takaosa on n. 2000 neliön kokoinen. Talon puolelta vasemmalta katsottuna näkyy "vaahterakeidas", jonka sisällä voi istua myös pienellä vesisateella kastumatta.
Nurmikolle on hiljattain lisätty kivipolkuja kottikärrykuljetuksia varten. Myös koko nurmialue on keväästä lähtien uusittu ja vähitellen alue on täyttymässä ruoholla.
Takaosasta löytyy leikkimökki (nykyään lepopaikka väsyneille puutarhureille):
Leikkimökin vasemmalla puolella on tyttöjen oma kasvimaa. Mökin itä- ja eteläpuolella kasvaa vadelmia.
Mökissä on mukava levähtää tai vaikka nukkua kesällä. Siellä on salaperäinen, sininen tunnelma.
Leikkimökin vieressä on kasvimaa. Se on luomumaa, jonka lannoitukseen käytetään ainoastaan luonnonmukaisia lannoitteita (kompostimulta, turve, kalkki, hiekka).
Kasvimaan vasemmalle puolelle on viime syksynä rakennettu kasvihuone. Siihen on käytetty vanhoja ikkunoita. Katto sekä oven läpinäkyvät osat ovat pleksilasia.
Kasvihuoneessa viihtyvät mm. tomaatit, chilit, paprikat, kaksi viiniköynnöstä (lajikkeet Zilga ja Spulga), sitruspuut, oliivit ja kaktukset. Olen vienyt sinne myös joitakin huonekasveja. Keväällä kasvihuone on ollut loistava esikasvatuspaikka kesäkukille.
Rakensin tämän työpöydän aikoinaan tytöille kesäkeittiöpöydäksi. Nykyään se palvelee puutarhuria erilaisissa töissä.
Oven vieressä oikealla on tilaa puutarhatarvikkeille.
Kasvihuonetta vastapäätä on puuliiteri. Siellä säilytetään myös isompia puutarhatyökaluja kuten esim. trimmeriä, lapioita, harjoja, haravoita jne.
Takapihan päätyosasta olen vuosien mittaan muokannut puutarhan. Kun muutimme 2004, alue oli sammaloitunutta nurmikkoa. Nykyään käytämme sitä nautiskelu-, grilli- ja uimapaikkana. Alla olevassa kuvassa näkyy tämän osan "sisäänkäynti".
Puutarhassa on kolme liuskekivipolkua, joista keskimmäinen johtaa pergolaan.
Vanhalla puutarhakeinulla voi nauttia aamuauringosta.
Tämä on näkymä puutarhakeinun suunnasta katsottuna:
Yksi poluista johtaa laiturille. Puutarha sijaitsee Kalajoen rannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti