Vastasin: "Sen takia, että ne ovat niin kauniita, ihania, yksilöllisiä, yllätyksellisiä ja ainulaatuisia." Anna (13) puisteli päätään: "Tyypillistä." Pientä hymyä oli havaittavissa hänen kasvoillaan.
Katsokaa nyt.
Miten joku EI voi rakastaa niitä?
Tänä kesänä puutarhastamme löytyi paljon paikkoja, joihin en ollut kylvännyt tai istuttanut vielä mitään. Tarvitsin jotain maata peittävää ja kivannäköistä. Eeräänä päivänä löysin puutarhatarvikeliikkeestä koristekurpitsan siemeniä. Pakkauksen kuvassa oli hauskan muotoisia ja -värisiä yksilöitä. Päätin kokeilla.
Esikasvatin niitä ensin sisällä ja vein ne toukokuussa kasvihuoneeseen. Lämmön innostamina pienet taimet kasvoivat ja kasvoivat. Ensimmäiset kukkivat jo!
Koristekurpitsat oli pian istutettava avomaalle. Taimia oli niin paljon, että vein osan takapihan puutarhaan ja toisen mokoman kasvimaan reunaan lähelle mansikkamaata.
Kasvu pysähtyi jostain syystä kokonaan. Ehkä taimet kapinoivat. Kasvihuoneessa oli ollut niin ihanaa ja yhtäkkiä vietiinkin ulos! Monta viikkoa meni, mutta kasvit jäivät pieniksi.
Sitten yhtäkkiä tapahtui. Koristekurpitsat saivat kasvuinspiraation. Ne valtasivat mansikkamaan ja takapihan polun.
Nyt löytyy kukkia, pieniä alkuja ja valtavia yksilöitä.
Miten ihmeessä samasta kasvista voi saada niin monta eriväristä ja -muotoista hedelmää?
Minusta kurpitsan "kiharalonkerot" ovat hyvin viehättäviä. Niistä oli pakko ottaa lähikuvia.
Takapihan koristekurpitsa innostui niin paljon, että naapurin ruusupensas on nyt vallattu. Puskassa roikkuu yksi isompi kaunotar ja lisäksi koristeena löytyy myös "kurpitsasarja".
Tähän mennessä olen poiminut jo 13 kappaletta. Muutaman päivän päästä kuoret kuivuvat ja värit tummuvat.
Kaikki suostuivat tulemaan ryhmäkuvaan.
Lopuksi vielä valokuva äsken tekemästäni akvarellityöstä:
