sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Toukokuun kurkistus kasvihuoneeseen

Kasvihuone toimii olohuoneenani koko kasvukauden ajan. Se on ihmeellinen paikka. Vaikka ulkona olisi keväällä hyytävän kylmää, kasvihuoneen lämpötila voi aurinkoisella säällä nousta kolmeenkymmeneen asteeseen. 

Kun tyttäreni minulta eilen kysyi, mikä on puutarhassamme kaikkein hienointa, minulle tuli mieleen kaksi asiaa, nimittäin etupihan omenapuu ja kasvihuone. Valitsin lopulta kasvihuoneen. 


Keväällä käytän sitä pääosin kasvien esikasvattamiseen. Noin puolet kasveista muuttaa jossain vaiheessa ulos kuten esimerkiksi kesäkurpitsa, salaatit, yrtit ja kesäkukat. 


Koska kaunokaiset ovat jostain syystä häipyneet puutarhastamme, ostin eilen kirpputorilta kuudella eurolla laatikollisen belliksiä. Joku myy kirpputorilla taimia ja ostan sieltä välillä kasveja, jos 1. tietty lajike on häipynyt omalta maalta tai 2. sieltä löytyy jokin harvinaisuus. 

Jakamalla kasvit sain 106 uutta tainta ja olin hyvin onnellinen. Kaunokaiset saavat nyt vahvistua ja istutan ne sitten puutarhaan. Muita ulos lähteviä kasveja:


ruusupavut


basilika 💚


koristekrassit


tuoksuherne


tuoksuherne


kesäkurpitsa (avokompostipaikka varattu)


rucola 


kesäkukkaseos

Muut kasvit jäävät kasvihuoneeseen koko kesäksi: Kasvihuonekurkut, tomaatit, huonekasvit, viini, sitruunaköynnös, chilit sekä peperonit. 


chilit


banaanipuu


tomaatit


sitrukset


kasvihuonekurkku


viini (onneksi elossa!)

Viiniköynnös näytti kauan kuolleelta, mutta onneksi siinä on nyt pieniä silmuja. Jotkut väittävät, että sitä pitäisi leikata syksyllä (kuten tein), jotkut taas ovat sitä mieltä, ettei se ole hyväksi viinille. Sen sijaan se pitäisi leikata vasta talvella. Paikallisen puutarhurin vinkin mukaan napsin siitä vielä noin kymmenen senttiä pois pari viikkoa sitten ja onneksi se on nyt toipunut jostakin, mistä en ole vielä tietoinen. Täytyypä kysyä anopin tutulta, joka on kasvattanut viiniä omassa kasvihuoneessa jo vuosia hyvällä menestyksellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti