Sellaisen huoneen remontointi, johon liittyy vahvoja, kipeitä muistoja, on raskasta. Ehkä juuri siksi olinkin aloittanut mökkiremontin eteisestä ja olohuoneesta – halusin viivyttää kyseiseen tilaan tarttumista. Se on huone, jonka ikkunan alle auto aina pysäköidään pihaan ajettaessa. Niin teimme myös eräänä kohtalokkaana kesäaamupäivänä ystäväni kanssa.
Olimme juuri lähteneet kesäretkelle kohti Pietarsaarta, kun vanhempieni naapuri soitti. Hän kertoi huolestuneena, ettei äitini ollut moneen päivään hakenut Hesaria postilaatikosta. Postin hakeminen oli naapureille hiljainen merkki siitä, että äiti oli liikkeellä ja kaikki oli hyvin. Puhelun jälkeen katsoimme ystäväni kanssa toisiamme; tulimme tulokseen, ettei päiväretkestä voisi nauttia huolen varjostaessa mieltä. Niinpä teimme u-käännöksen ja ajoimme jännittyneessä hiljaisuudessa reilut puoli tuntia vanhempieni talolle. Yritin matkalla soittaa äidille, mutta puhelimeen ei vastattu.
Perille päästyämme kurkistin sisään juuri tuon kyseisen huoneen ikkunasta. Näin äidin makaavan elottomana lattialla, eikä hän reagoinut koputukseen tai huutoon. Huoneessa vallitsi täysi kaaos – lattialla oli lakanoita, tyynyjä, esineitä ja kaatuneita tuoleja. Ulko-ovi oli lukossa. Soitin hätäkeskukseen, ja ambulanssi saapui vartissa. Paikalle hälytettiin myös palokunta avaamaan ovea, mutta odotellessamme onnistuin itse tiirikoimaan sen auki metalliesineellä. Toinen ensihoitajista pyysi minua ja ystävääni odottamaan ulkona.
Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua toinen heistä tuli ulos. ”Isäsi löytyi olohuoneen lattialta ja on yhä elossa. Äitisi on valitettavasti menehtynyt.”
Nyt seisoin juuri tässä samassa huoneessa, jonka olin aikeissa remontoida. Olin jo aiemmin vienyt parisängyn patjoineen sekä rikkinäisen kaapiston kaatopaikalle ja lahjoittanut mäntyiset pikkukaapit pois. Aloitin työt irrottamalla listat ja repimällä irti kulahtaneet, 30 vuotta vanhat tapetit. Tyttäreni oli ehdottanut tilan muuttamista makuuhuoneeksi, mutta tiesin, etten kykenisi koskaan nukkumaan siellä. Jotta huone voisi vähitellen täyttyä uusilla, valoisilla muistoilla, minun täytyisi viettää siellä aikaa ja tehdä asioita, joista nautin. Siksi päätin rakentaa siitä taide- ja käsityöhuoneen. Olinhan hankkinut mökin juuri siksi, että minulla olisi riittävästi tilaa luovalle työlle.
Tapetoin seinät mökkimaisemaan sointuvalla tapetilla ja maalasin sekä katon että listat valkoisiksi – katto vaati peräti kolme kerrosta maalia! Olohuoneesta ylijääneen Lundia-hyllykön osan uusiokäytin taide- ja askarteluhyllynä maalattuani sen ulkoreunat raikkaan valkoisiksi. Huoneen päädyssä olevan punatiiliseinän käsittelin harmaalla kalkkimaalilla ja päivitin valaistuksen. Kannoin vanhan hetekan kamarista taidehuoneeseen palvelemaan sohvana ja tarvittaessa vierassänkynä. Sitten tyhjensin kotoamme kaikki taidetarvikkeet, jotka olivat vallanneet vierashuoneen kaapit ja tasot, ja toin ne mökille. Siirsin ikkunan eteen ison, valkoiseksi petsatun piirustuspöydän ja asettelin sen viereen pari huonekasvia. Viimeisenä silauksena levitin lattialle suuren, vaalean maton.
Huone näytti nyt kutsuvalta ja ystävälliseltä. Ilmassa leijui toivoa ja ripaus taikapölyä. Uskon, että jos vietän siellä tarpeeksi aikaa ja luon paljon kaunista, huoneesta ja minusta voi vielä tulla ystäviä.