Limenvihreää ja voileipiä: Mökkiremontin ensimmäiset askeleet

Timpurin tuloon oli vielä pari kuukautta, mutta tekemistä riitti enemmän kuin tarpeeksi jo ennen ammattilaisten saapumista. Vuonna 1996 rakennettu ja sittemmin tavaroilla täyteen ahdattu "uusi puoli" vaati perusteellisen tyhjennyksen, siivouksen ja pintojen päivityksen maalilla tai tapetilla. Vasta sen jälkeen koittaisi paras vaihe: koko pohjoissiiven uudelleensisustaminen.

Ah, sisustaminen! Rakastan sitä. Valitettavasti sitä edeltää aina väistämätön sotkuvaihe: vanhan purkaminen ja loputon raivaaminen. Tilaakaan ei ollut aivan vähän, sillä remontoitavaa alaa oli lähes sata neliötä. Siihen kuului avara ja korkea olohuone, kaksi pienempää sivuhuonetta sekä samaisena vuonna 1996 uusitut eteinen ja vessa.

Mistä ihmeestä edes aloittaisin? Kaikki tilat tuntuivat huutavan pelastusta, raivausta ja raikastamista. Päätin edetä ”hyväntuulisuusjärjestyksessä”. Synkkä ja kolkko eteinen ei todellakaan ollut kutsuva; se koostui tummuneista puupaneeleista, nuhjuisista ilmoitustauluista ja halvoista kuvakehyksistä. Kaikista eniten minua kuitenkin ahdisti pölyinen ja aikansa elänyt 80-luvun mäntyinen vaatenaulakko.

Mieliala ei suoranaisesti kohonnut mökkiin sisään astuessa. Halusin muuttaa sen. Jos eteinen olisi kaunis, se toimisi kuin lämmin halaus ja ystävällinen tervehdys – "Ihanaa, että olet täällä!" Tekemällä eteisestä kauniin toivoin luovani saman tunteen, joka syntyy parhaan ystävän kohtaamisesta. Uskoin, että eteisestä aloittaminen antaisi minulle myös kaivattua lisäintoa muiden tilojen kunnostamiseen.

Niinpä suuntasin rautakauppaan. Selailin värikarttoja pitkään: pitelin mallilappusia käsissäni, vertailin, hypistelin ja pohdin. Lopulta silmään osui täydellinen, hyvin vaalea ja limenvihertävä raikas sävy. Kaupan lupsakka, iäkkäämpi myyjä innostui, kun kerroin hänelle projektistani. ”Hyvä sävy. Raikas", hän kehui. "Kannattaa ottaa paneelimaalia tai kalustemaalia. Molemmat kestävät hyvin iskuja.”

Pesin paneeliseinät huolellisesti kahteen kertaan – se todella kannatti! – ja irrotin listat varovasti. Sain ne irti riittävän ehjinä, jotta voisin naulata ne maalauksen jälkeen takaisin paikoilleen. Irrotin myös lämpöpatterin. Nuorempi tyttäreni liittyi seurakseni maalaustalkoisiin. Vedimme haalarit päälle ja ryhdyimme toimeen. Paneelien välit käsiteltiin siveltimellä, loput rullattiin telalla. Työn lomassa juttelimme, nauroimme ja kuuntelimme yhdessä kokoamaamme soittolistaa. Jossain vaiheessa istahdimme keskelle maalisotkua syömään voileipiä ja juomaan mehua.

Maali kuivui onneksi nopeasti. Toisen kerroksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että paneelin alkuperäinen ruskea sävy kuulti yhä läpi. Tytär lohdutti heti: ”Mutta kolmas kerta voi olla vähän kevyempi, sellaista viimeistelyä ikään kuin.” 

Remontin ehdottomasti paras hetki on se, kun tila on enää sisustamista vaille valmis. Halusin luoda koko mökkiin klassisen, ajattoman ja paikan henkeen sopivan tyylin, jota raikastaisivat harkitut sävyt. Päätin välttää muovia ja suosia aitoja materiaaleja: puuta, metallia ja kiveä. Toin mökille kotoa rautaisen eteisnaulakon. Tämä kaunotar oli piileskellyt vuosikausia vaatehuoneessamme, mutta nyt se löysi vihdoin oman paikkansa ja pääsi täysin oikeuksiinsa. Se istui uuteen eteiseen kuin valettu. Lisäksi maalasin vanhan puupenkin tummanharmaaksi ja hioin kulmia kevyesti auki saadakseni aikaan kauniin, patinoituneen ilmeen. Lopuksi toin tilaan palmukasvin, itse maalaamani taulun, uuden lampun sekä kauniin sisalmaton, ja voilà!

Eteisen lattia revittäisiin auki vasta myöhemmin vanhan puolen remontin yhteydessä, joten nyt minulla oli täydellinen hetki pysähtyä ja nauttia. Uusi eteinen oli valmis ottamaan vastaan lämpimällä, ystävällisellä tervehdyksellä.

Tässä on lopputulos:

Inhimillisyysmenetelmä ja muita remonttitaktiikoita

Mökin vanhan puolen remonttia en pystyisi tekemään itse, vaan siihen tarvittiin ammattilainen. Työhuoneeni vesivahingon aiemmin korjannut timpuri oli kyllä lupautunut urakkaan, mutta lupauksista huolimatta hänestä ei ollut kuulunut enää mitään moneen viikkoon. Ehkä pitkään odotettu eläke-elämä oli nakertanut työhaluja – täysin ymmärrettävää, mutta lyhyt puhelinsoitto ja ilmoitus homman perumisesta olisi ollut reilu teko. 

Tältä näytin noin kaksi kuukautta ennen
mökin rakennusprojektin alkamista :)

Niinpä aloin etsiä uutta paikallista timpuria ja löysinkin pian sellaisen: Harrin¹. 

Ensivaikutelma oli lupaava. Nettisivujen perusteella hänellä oli vankka työkokemus, ja hän vaikutti kaikin puolin asiantuntevalta. Harri esitti paljon kysymyksiä, antoi vinkkejä ja ehdotti ratkaisuja. Ennen kaikkea hänellä oli huumorintajua – sellaista karua ja mustaa sorttia, ilman turhia rönsyjä. Eikä hän ollut mikään ikäloppukaan, vaan suurin piirtein minun ikäiseni tai hieman nuorempi. Huomasin heti hänen yrittävän esittää kovaa jätkää, vaikka oli todellisuudessa jotain aivan muuta. Tuo jääkuori oli ohut ja se olisi melko helppo murtaa. Ehdotukseni toimia apuna parhaani mukaan sai positiivisen vastaanoton. Harri voisi aloittaa työt marraskuussa, eli muutaman kuukauden kuluttua. 

Yksi asia minua kuitenkin pelotti alusta asti: laskutus ja riski tulla huijatuksi. Olin kuullut, että varsinkin naisia saatettiin vedättää rakennusalalla armotta. En vain tiennyt, miten voisin kontrolloida tilannetta ja estää sen. Työni takia en pystyisi päivystämään mökillä laskemassa timpurin työtunteja. Entä miten rakennustarvikkeiden tilaukset hoidettaisiin? Kysyin asiaa suoraan Harrilta: ”Sinä tiedät varmaan parhaiten, mitä materiaaleja tarvitaan. Miten hankinnat kannattaisi hoitaa? Voisin vaikka avata tilin rautakauppaan.” Hänellä oli tähän vastaehdotus, johon kokemattomuuttani tartuin: ”Minä voin tilata. Minulla on sopimus rautakaupan kanssa ja omat alennukset.” Se kuulosti houkuttelevalta. En vielä tuossa vaiheessa aavistanut, mitä se käytännössä tarkoittaisi, mutta palaan siihen myöhemmin. Lattiat, kattopaneelit ja keittiön laatat päätin kuitenkin tilata itse. 

Työstä Harri veloittaisi tuntitaksan mukaan, sillä lattioiden kunto oli arvoitus, eikä hän halunnut ottaa turhia riskejä. Hänen työtehtäviinä kuului vanhan puolen – eli keittiön ja kamarin – lattioiden, seinien ja katon korjaus, eteisen lattia sekä viimeistelytyöt. Minä hoitaisin tapetoinnin ja auttaisin hanttihommissa. Sähkömiehen hän lupasi hankkia omista verkostoistaan. Tämä hyppy tuntemattomaan herätti minussa suurta levottomuutta. Mitä koko lysti tulisi maksamaan? Olin säästänyt unelmamökkiäni varten vuosikausia, joten kyllä minun täytyi uskaltaa. Pääasia oli, että homma eteni ja aloituspäivä oli lyöty lukkoon. Timpuri vaikutti tietävän mitä teki, mutta minua hiersi silti pelko vedätyksestä. 

Kerran, ensiasuntoni remontin loppuvaiheessa, minulta oli veloitettu puolen tunnin hanan asennuksesta kaksi ja puoli tuntia. Olin tuolloin kotona ja tein asiasta reklamaation. Lasku kyllä korjattiin, mutta tapauksesta jäi vahva tunne, että kyseinen putkimies yritti huijata minua tietoisesti. Siitä lähtien pelko on asunut takaraivossani. 25 vuoden ajan, mieheni on pitänyt huolta kaikista yhteisistä remonttiprojekteistamme ja niihin liittyvistä sopimuksista. Nyt tässä täysin omassa hankkeessani, jonka rahoitin ja koordinoin yksin, rinnallani ei ollut sitä miestä, jota ei uskallettaisi huijata. 

Niinpä päätin turvautua "inhimillisyysmenetelmään". Olisin Harrille niin mukava, ettei hän yksinkertaisesti kehtaisi tehdä minulle mitään pahaa. Tutustuisin häneen, kenties jopa ystävystyisimme. Pitäisimme yhteisiä kahvitaukoja ja puhuisimme remontin etenemisestä. Lisäksi muistaisin säännöllisin väliajoin mainita noista aiemmista huonoista laskutuskokemuksistani. Eiköhän viesti menisi perille. Ajattelin, että tällaisessa tilanteessa luottamuksen rakentaminen olisi varmasti paras ratkaisu.

¹ Nimi muutettu

Siivoamista ja suunnittelua

Nukuin pari yötä. Sitten heräsin eräänä aamuna kissan kehräykseen ja linnunlauluun, ja tiesin, että halusin pelastaa tuon sotkuisen ja likaisen paikan. Näin sen nyt surullisena mökkinä, joka oli odottanut pelastumista, rakkautta ja huolenpitoa lähes 30 vuotta. Muistin lapsuuden kesät ennen mökin laajennusta. Olin rakastanut tuota paikkaa ja viettänyt siellä usein kokonaisia kesälomia – joskus yksin, joskus siskon kanssa. Olin leiponut, tehnyt käsitöitä, nauttinut ympäröivästä puutarhasta ja metsästä sekä käynyt uimassa läheisessä järvessä. Nuo muistot olivat kauniita. Mökki oli rakas. Voisin luoda sinne uusia, onnellisia muistoja.

mökki 70-luvulla ennen laajennusta

Epävarmuus mökin        tulevaisuudesta kuitenkin hillitsi tekemisen intoa. En voinut suunnitella isompia korjauksia niin kauan kuin sen tulevaisuus ei ollut selvä. Ulkomailla asuvalla ja erittäin harvoin Suomessa käyvällä siskollani olisi tuskin halua ryhtyä suurempiin remontteihin. Niinpä soitin hänelle ja ehdotin, että ostaisin hänen puolikkaansa mökistä. Pitkän keskustelun jälkeen hän suostui, ja heinäkuussa 2025 olin mökin omistaja.

En tiennyt, mistä aloittaisin, sillä tekemistä oli joka paikassa. Lopulta päädyin aloittamaan akuuteimmista asioista. Siistin olohuoneen ja makuuhuoneen ja pesin lattiat monta kertaa: ensin kloorilla, sitten tavallisella yleispuhdistusaineella ja lopuksi mäntysuovalla. Haju oli käsittelyn jälkeen siedettävä. Huomasin, että mökin uuden puolen parketit olivat parista vaurioituneesta kohdasta huolimatta melko hyvässä kunnossa. Matot, parisänky ja patjat eivät olleet pelastettavissa, joten ne päätyivät kaatopaikalle. Tyttäret auttoivat siivoamaan keittiön. Rikkinäiset, halvat ja rumat esineet menivät suoraan roskiin, samoin pilaantuneet elintarvikkeet. Mietin tuon siivouksen aikana sen syvempää merkitystä. Siivosinko samalla pois myös raskaita kokemuksia?

Poisheittämisen vimmassa oli kuitenkin muistettava maltillisuus. Oli joitakin arvokkaita, kauniita esineitä, jotka laitoin sivuun. Ne eivät välttämättä jäisi mökkiin, sillä tässä ympäristössä ne muistuttivat asioista, joita en halunnut muistaa – mutta ne olivat silti pelastamisen arvoisia.

Eräänä iltana, kun pahimmat sotkut oli siivottu pois, rentouduin takan ääressä ja mietin, millaisen mökin halusin ja millaisia remontointiperiaatteita minun tulisi noudattaa. Päätin, että remontoisin talon perusteellisesti ja laadukkaasti, ja käyttäisin siihen juuri niin paljon aikaa kuin se vaatisi. Käyttäisin terveellisiä ja kauniita materiaaleja ja etenisin askel kerrallaan, huone kerrallaan. Lahjoittaisin, myisin tai heittäisin pois kaikki tavarat, joita en enää tarvitsisi ja jotka eivät tukisi mökin perimmäistä tarkoitusta: mökki olisi paikka, jossa tekisin asioita pelkän nautinnon vuoksi. Puhdasta vapautta. Ei tavoitteita, ei kilpailua, ei riitoja, ei pakkoa, ei kompromisseja.

Voisin soittaa pianoa kenenkään valittamatta, vaikka keskellä yötä. Voisin levittää maalaustarvikkeet taidehuoneeseen ja jättää ne sinne, jos haluaisin. Voisin tanssia, laulaa ja istua takan edessä, ja voisin käydä keskellä päivää ulkosaunassa. Voisin kiinnittää itse tehtyjä laattoja seiniin, rakentaa installaatioita ja tehdä taidepenkkejä puutarhaan. Tekisin tästä paikasta pienen paratiisin.

Siivouksen ja siistimisen lisäksi oli toinen akuutti, välittömästi korjattava asia. Soitin paikalliselle timpurille, joka korjasi muutamaa viikkoa myöhemmin homeisen työhuoneen nurkan. Vettä oli valunut katon ja seinien sisärakenteisiin irronneen kattopellin vuoksi. Katto korjattiin ja samalla myös rännit vaihdettiin. Kastuneet paneelit ja kipsilevyt oli purettava ja vaihdettava uusiin. Tuon ensimmäisen korjausprojektin jälkeen talon sisäilma parantui huomattavasti.